Pollo limonello

Pollo limonello ohje

Julkaisin edellisen kerran ruokaohjeen tässä blogissa tasan viisi vuotta sitten, samalla viikolla, kun ylipäätänsä aloitin koko blogin kirjoittamisen. Näin viisi vuotta myöhemmin onkin taas seuraavan reseptin aika: sitruunainen klassikkopasta pollo limonello. Seuraavan kerran palataan keittiöön sitten vuonna 2025.

Pahinta tässä koko korona-kotoilussa on lopputon kokkaaminen. Olen kehno ja kärsimätön ruuanlaittaja arkenakin. Reseptien mitoittaminen yhdelle hengelle on raivostuttavaa: ruokaa tulee aina liikaa ja hävikki hävettää. Ja koko helvetin ajan täytyy tiskata.

Pastahommissa en sentään epäonnistu ainakaan joka kerta. Suosikkiohjeitani ovat uunifetapasta (Brysselin asunnossani ei ole uunia, olen tehnyt tätä pannulla vetäen kaikki mutkat suoriksi) ja avokadopasta, joka onnistuu välillä aivan hyvin ja on välillä ihan hirveää sössöä.

Kun asuin vielä Helsingissä, oli Punavuoressa sijaitsevan duunipaikan parhaita puolia se, että niinä päivinä kun kunnon lounastuntiin oli aikaa, oli Uudenmaankadun Ysibar kulman takana. Joku kollega paljasti salaisuuden, että pollo limonelloa saa sieltäkin pyydettäessä vegenä, vaikkei sitä listalla luekaan. Ysibarin versiossa kana oli korvattu halloumilla, kotikeittiössä vedin satunnaisella marketista löytyneellä kanan korvikkeella.

Kirkkaan keltainen sitruunapasta sopii alkukesän aurinkoisiin päiviin, ruoka on samaan aikaan raikas ja näinä kummallisina aikoina lohdullinen.

Pollo limonello

rasia/pussi/paketti jotakin kanaa muistuttavaa (Quorn, Oumph jne.)
nokare voita
soijakastiketta
sipuli
valkosipulin kynsi
raastettua inkivääriä
kurkumaa
suolaa ja pippuria
sitruuna
hunajaa
kermaa
turkkilaista/kreikkalaista/vastaavaa jugurttia
pastaa
parmesania
yrttejä näön vuoksi

Laita pasta kiehumaan. Silppua sipuli ja kuullota sitä voissa ja lorauksessa soijakastiketta. Lisää kanat/vastaava. Heitä sekaan mausteet, keltaisen värin ruoka saa kurkumasta. Lorauta pannulle desin verran kermaa, sitruunan mehu ja lusikallinen hunajaa. Kun soossi on sopiva ja pasta kypsää, käännä levy pois ja lisää pannulle puolikas purkki jugurttia. Sekoita pastan joukkoon, koristele parmesaanilla ja yrteillä. Valmis!

Vastaa