Skip to content

Pitkästä aikaa, Placebo

placebo-3Ote Livejournal-päiväkirjasta marraskuulta 2009:

ögögödfögh placebo oli esim huippu ! aaa oon iha fiilksis edellee ! äää oli niin ihanaa <3

Ote Whatsapp-keskustelusta lokakuussa 2016:

Jumalauta mikä keikka! (Tähän väliin parikymmentä sydänsilmähymiötä.) Voin kuolla onnellisena! Ihana ihana ihana Placebo <3

Kirjallinen ilmaisuni on ehkä hieman kehittynyt vuosien myötä kypsempään suuntaan, mutta fanityttöilyn määrä on selvästi vakio.  Ja kyllä nyt fanityttöä hemmotellaan, on meinaan kovin keikkasyksy vuosikausiin. On ollut Red Hot Chili Peppersiä, Curea ja nyt sitten tosiaan kirsikkana kakkuun Placebo.

Placebon vuoden 2012 peruttu keikka jätti katkeraksi, kun vasta Jäähallin ovella kävi ilmi, että keikkaa ei olisikaan. Ilosaareen en viime kesänä mitenkään ehtinyt, nyyh. Onneksi eilinen setti oli aivan täydellinen hyvitys missatuista kerroista. Bändi tuntui olevan ihan hiton hyvässä vedossa. Valitettavan harvalukuinen yleisö oli onneksi ainakin kenttäpaikoilla ihan fiiliksissä. Allekirjoittanut kunnostautui hyppimällä, tanssimalla ja kiljumalla äänen käheäksi. Rakastan keikkoja, joilla kaikki biisit osaa ulkoa ja voi vaan leijua euforisesti musiikin mukana.

Kun viimeinen encore-biisi Running up that hill alkoi soimaan, taisin vähän vetistelläkin. Siinä on yksi niistä kappaleista, joita en ikinä uskonut kuulevani livenä. Oijoi. Tähän niitä sydänsilmä-emojeja vielä lisää <3_<3

// Last time I saw Placebo it was seven years ago. Yesterdays gig in Helsinki proved that Placebo still makes this fangirl go nuts.

Jätä ensimmäinen kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *