Pariisi marraskuussa

Pariisi marraskuu

Marraskuu oli varsinainen kaupunkien kuukausi. Kävin Glasgow’ssa, Lontoossa, Strasbourgissa ja sitä ennen viikonloppureissussa Pariisissa. Odotin pari vuotta sitten Belgiaan muuttaessani tällaista elämää, jossa nopeat junat vievät kaupungista toiseen, ja jonka korona vei pois pitkäksi aikaa. Marraskuussa myös kotikaupunkini Bryssel oli hetken verran hereillä koronakooman jäljiltä, nyt tautitilanne on taas synkempi ja rajoitukset täälläkin kiristyneet.

Mutta, Pariisi! Edellisen kerran olin kaupungissa junanvaihtoa pidemmän ajan joskus kuusi vuotta sitten. Niinpä jo pidempään oli sellainen olo, että nyt pitäisi palata Pariisiin.

Rakastan Pariisia sillä tavalla, kuin kuka tahansa Le Fabuleux Destin d’Amélie Poulainin teini-ikäisenä nähtyään kaupungista haaveillut rakastaa: vaalin mieluusti jonkinlaista vähän fiktiivistä mielikuvaa Pariisista. En usko, että haluaisin asua siellä pysyvästi, mutta satunnaisilla vierailuilla Pariisissa on yhä omanlaistaan taikaa. Kaupungin kerrokset, kahvilat, kirjakaupat, kuppilat ja kulttuuri, viehättää edelleen.

Pariisi marraskuuPariisi marraskuuPariisi marraskuu

Ranskassa asuva ystäväni lähti reissuseuraksi, oli tosi hauskaa nähdä taas. Koska kummallakaan ei ollut tarvetta kiertää nähtävyyksiä, pyörittiin aika spontaanisti kuppiloissa ja kaupoilla, ihmeteltiin ihmismassoja tavaratalojen jouluikkunoiden edessä ja käveltiin ympäriinsä. Olo tuntui kevyeltä ja jotenkin sellaiselta, että olin omassa elementissäni: lukemassa metrokarttoja, etsimässä kartalta ravintoloita, tilaamassa kehnolla ranskallani viiniä. Viinistä puheenollen, marraskuun lopulla Pariisista löytyi myös uuden sadon Beaujolais nouveau -viintä, joka kehnon sadon (ilmastonmuutos, kiitos vaan?!) takia on ollut monesta hyllystä poissa.

Sen verran jaksettiin suorittaa, että varattiin Centre Pompidoun Georgia O’Keeffen näyttelyyn liput. Näyttely oli todella suosittu, ulkona oli melkoinen jono tihkusateessa jopa ennakkolipuilla. O’Keeffen pilvenpiirtäjät ja maisemat New Mexicosta tekivät vaikutuksen, vaikka näyttelystä olisi ollut kivempi nauttia, jos tila olisi ollut vähän väljempi tai ihmisiä vähemmän. Centre Pompidou joka tapauksessa ilahduttaa rakennuksena hassuine putkineen ja sen yläosista on makeat maisemat, harmaana päivänä Eiffel-torni hädin tuskin erottui maisemasta.

Cafe de FloreShakespeare Company kirjakauppa

Cafe de Floressa halusin käydä lähinnä siksi, koska myös Patti Smith käy siellä. Vähän kuumottelen tuollaisia ennakkoon haippaamiani mestoja, ovatko ne sitten todella niin kivoja kuin kuvitelmissani. Olivathan ne pirun kalliit kahvikupilliset, mutta toisaalta tarjoilijat valkoisissa esiliinoissaan, jättimäinen creme brulée, paikan somasti nimikoidut astiat ja peripariisilainen terassitunnelma lämmittimineen olivat juuri sellaiset kuin pitää, klassikko on klassikko. Oman elämäni Patti Smith -hetkestä hinta ei sitten kuitenkaan ollut liikaa.

Muita klassikkomestoja, joissa pitää aina käydä: Shakespeare & Company -kirjakauppa. Turistirysä mikä turistirysä, mutta myös aidosti aivan ihana paikka. Lähdin kassan kautta kirjapino kainalossa, erityisesti ilahdutti, että löysin pitkään Belgiasta tuloksetta etsimäni ranskalaisen esseekokoelman englanniksi käännettynä ja erään Nigeriaan sijoittuvan matkakirjan, jonka lukemista olen odottanut pitkään.

Ennen kaikkea Pariisista löytyi marraskuuhun iloa. Pieni irroittautuminen Brysselistä teki hyvää ja oli hyväntuulinen olo hypätä reissun jälkeen maanantaiaamuna Strasbourgiin töihin vievään junaan.

Vastaa