Skip to content

Sunnuntaiaamu Posts

Passi ja aurinkorasva

Ray-Ban Wayfarer, passi, passport, lomaMeikä istuu tällä hetkellä lentokoneessa jossain Euroopan yllä.

Keväämmällä kaveri ehdotti reissua, sen verran kauemmas, että junan sijaan piti otttaa lennot. Mikä ettei! Passin lisäksi pakkasin mukaan aurinkorasvan ja Ray Banit. Kettureppuun sulloin hippihousut ja varvastossut, niillä pitäisi tässä kohteessa pärjätä.

Palataan asiaan auringosta!

// Holiday! Sunnies and flipflops packed, ready for the sun.

Kommentoi

Tuulensieppaajat

Pixadores Pixadores PixadoresDocville alkaa olla osaltani tässä, eilen kipaisin vielä pariin näytökseen. Vähän harmittaa, että monet kiinnostavat leffat menevät ajanpuutteen ja viikonlopun reissun takia ohi, esimerkiksi Kurt Cobain – Montage of Heck ja ravintolamaailmasta kertova Fucking Perfect jäivät kiinnostamaan.

Eilisistä leffoista Dancing in Jaffa valikoitui Israel/Palestiina-kiinnostukseni takia, ihan sympaattinen filmi. Muistutti aika paljon tammikuussa DocPointissa Helsingissä näkemääni dokkaria The First Sea.

Illan toinen pätkä, Pixadores (suom. Tuulensieppaajat) puolestaan oli aivan tajunnanräjäyttävä. Twitterissä vinkattiin, että Docvillessa pyörii suomlaista tuotantoa oleva elokuva, joten menin katsomaan sitä lähinnä jonkun kansallisen uteliaisuuden nimissä. Noh, todellakin kannatti.

Pixadores kertoo neljästä São Paolossa asuvasta graffititaiteilijasta, pixadoreista. He maalaavat siellä, minne muut eivät uskalla, kiipeävät kerrostalojen seiniä ja jättävät merkkinsä maailmaan. Kurjissa oloissa maalaaminen on elämäntapa, henkireikä, joka pitää järjissään.

Ystäväporukka kutsutaan Berliiniin biennaaliin, mutta kadulta galleriaan siirtyminen ei suju helposti. Niin henkilökohtaiset kuin taiteellisetkin erimielisyydet nousevat. Köyhyydestä huolimatta pixadorit pitävät kiinni ylpeydestään, eivätkä taivu sirkuseläimiksi eurooppalaisille, vaan pitävät tinkimättömästi kiinni omasta tavastaan tehdä taidetta.

Elokuva oli jotakin aivan erilaista, kuin mikään aiemmin näkemäni. Pääosin mustavalkoinen dokumentti vei paikkoihin, jotka ovat omasta elinpiiristäni aivan täysin poikkeavia. Kaunis kuvaus ja hypnoottinen musiikki tukivat kokemusta, yksinkertaisuus ja paljaus toimivat. Pixadores laittoi ajattelemaan tuloeroja, yhteiskunnallista kantaaottavuutta ja taiteen valtaa vaikuttamisväylänä, toisaalta myös ihmisyyttä ja ystävyyttä. Tarvetta jättää itsestään jälki maailmaan.

// Two more films from Docville. Dancing in Jaffa was nice, but Pixadores was something else: very impressive and beatiful film about art and friendship.

Kommentoi

Leffafestarit belgialaisittain: Docville

docville

Perjantaina Leuvenissa alkoi Docville, dokumenttielokuvafestivaali. Bongasin viestin, jossa festareille etsittiin vapaaehtoisia ja ilmoittauduin mukaan. Muutamien tuntien työpanosta vastaan kasa ilmaislippuja leffoihin, kelpo diili.

Avajaisnäytöksen jälkeinen cocktail-tilaisuus oli huvittava kokemus, sillä en tietenkään ymmärtänyt puoliakaan, mitä minulle puhuttiin. Tarjoilijanhommasta hoitui lähinnä hymyilemällä tyhmänä ja vastaamalla ”joo” ihan kaikkeen. Lippujen tarkastus sentään sujui iisimmin, kun oli vähemmän tarvetta ymmärtää tai tulla ymmärretyksi.

Lauantaina ehdin työvuoroni lomassa katsoa useammankin pätkän. Meksikon huumekartelleista kertova Cartel land pisti miettimään oikeutta ja yhteiskuntajärjestystä, kuinka kaoottisessa tilanteessa oikeuden ottaminen omiin käsiin ei sekään ole aina oikein. The Man Who Saved the World puolestaan vei kylmän sodan tunnelmiin. Hullua ajatella, miten vähän aikaa siitä on. Illan viimeinen filmi, The Visit, pyöritteli sitä, miten avaruusolentojen vierailuun tulisi vastata. Dokumentti haastattelee tutkijoita, poliitikkoja ja turvallisuusalan ihmisiä heidän näkökulmistaan alienien kohtaamiseen.

Eilen kävin yhdessä näytöksessä, joka oli ehdottomasti tähänastisista paras pätkä. The Amina Profile kertoo syyrialaisesta bloggaajasta Amina Arrafista, joka kirjoitti blogissaan ”A Gay Girl in Damascus” Arabikevään tapahtumista. Kun bloggaaja ”kidnapattiin”, heräsivät kysymykset siitä, onko Aminaa edes olemassa. Dokumentti käsittelee kiehtovasti mediaa, sananvapautta ja verkkoidentiteettiä.

// Documentary film festival Docville is going on in Leuven this week. My plan is to sit in the cinema as much as I can.

Kommentoi

Kalat vaihtavat suuntaa

Fish Change Direction in Cold WeatherYksi parhaista asioista vaihdossa on, että on ollut aikaa lukea kirjoja. Kiitos siis juna- ja bussimatkat, jotka ovat saaneet tarttumaan reissukirjoihin.

Täydelliset reissukirjat ovat helppolukuisia ja sujuvasti eteneviä. Eivät saa kuitenkaan olla liian aivotonta huttua, vaan vähän jotain yritystä ja pientä jujua pitää olla.

Pierre Szalowskin Fish Change Direction in Cold Weather on tässä genressä kelpo kirja. Sitä on selattu junassa ja bussissa, luku sieltä täältä silloin tällöin.

Kirjan hahmokavalkadi on laaja: on venäläinen matemaatikko, säätieteilijä, masentunut muusikko, strippari ja eroa tekevät pienen pojan vanhemmat. 11-vuotias päähenkilö yrittää kaikin keinoin pitää vanhempansa yhdessä. Samalla jäämyrsky iskee Kanadaan ja naapurusto joutuu turvautumaan toistensa apuun selvitäkseen.

Tarina on oikeastaan yksinkertainen, arkinenkin. Epätavallisia hahmoja painimassa jäämyrskyn aiheuttamien tavallisten ongelmien kanssa. Valitettavasti hahmojen suuri määrä jättää yksittäiset henkilöt aika pinnallisiksi. Toisaalta naapurusto muuttuu tarinan edetessä tiiviiksi yhteisöksi, joka huolehtii toisistaan.

Kirja oli samaan aikaan mukavan lämmin, kuin takkatuli talvipäivänä. Silti simppeli kirjoitustyyli ja syvällisyyden puuttuminen jätti lukukokemuksen vähän kylmäksi.

// Fish Change Direction in Cold Weather is a simple book, warm and cold at the same time.

Kommentoi

Parsa aika vuodesta

Se on täällä! Parsa-aika! Niput sorjaa vartta ja sieviä pikku nuppuja, parasta.

Omat suosikkini: parsarisotto, parsapasta, parsakeitto. (Eli käytännössä kutakuinkin kaikki, mitä parsasta voi tehdä. Ja on se pelkältään paistettunakin hyvää.)

Parsa, parsapiiras, Eeva Kolun parsapiiras, resepti, parsaresepti

Yksi ehdoton klassikko, jota teen joka kevät useamman kerran, on kuitenkin Eeva Kolun parsapiiras. Ohje on bongattu alun perin  vuonna 2011 Voisilmäpeliä-ruokablogista, päivitetty versio julkaistiin muistaakseni viime keväänä Trendi-lehdessä.

Laiskana olen vähän oikonut mutkia ohjeesta. Piiraan juttu on ihana täyte, joten yleensä teen tämän suosiolla valmispohjaan. Kuvaa valmiista tuotoksesta en ennättänyt ottaa, päätyi parempiin suihin sitä ennen.

Paras parsapiiras

suolainen piiraspohja (pakasteesta tai lempireseptilläsi)

nippu tuoretta parsaa
sipuli
valkosipulinkynsi

3 munaa
150 g ranskankermaa
1 dl kuohukermaa
1 dl juustoraastetta (esim. parmesan)
tilkka sitruunamehua
suolaa
pippuria

Katko parsojen varsista puumainen osa pois. Pilko sipuli ja valkosipuli, paista hetki öljyssä. Sekoita munat, ranskankerma, kuohukerma, juustoraaste ja mausteet. Painele piirakkapohja vuokaan ja esipaista tarvittaessa (olen yleensä liian laiska). Kaada sipuliseos ja täyte vuokaan, asettele parsat päälimmäisiksi. Paista 200° noin 30 min.

// Asparagus season, the best time of the year. My favourite recipe is a quiche, that I make every single spring (several times, to be honest).

Kommentoi