Maailman paras rockfestari Naamat

naamat01naamat02naamat05 naamat03naamat04

”Rockfestari Naamoja ei voi kuvailla, se pitää kokea.”

Yritän silti kuvailla. Lähdetään vaikka siitä faktasta, että Naamat on maailman paras festivaali.

Muuramen metsässä, Tuomiston tilalla järjestettävät vaihtoehtokekkerit ovat minulle kesän kiistaton kohokohta. Kun mutkaisen hiekkatien päästä näkyvät teltat pellon laidassa, sydän läikkyy. Kun sitten pääsee riihen edustan festivaalialueelle palloilemaan, tuntuu pää kevenevän puolella.

Tänä vuonna Naamojen esiintyjälistalta omaan makuun kolahtivat erityisesti Neøv, Teksti-TV 666, K-X-P ja Cola ja Jimmu. Mutta ei Naamoille oikeastaan bändien takia tule mentyä, vaan ihanan ja täysin uniikin tunnelman. Väki on leppoisaa ja olo onnellinen. Tätä tapahtumaa tehdään sydämellä ja paikalle tullaan nauttimaan, ei näyttäytymään.

Tarjoiluissakaan ei ole valittamista. Sain nimittäin kevyen hepulin, kun tajusin, että Kyrö Distillery on taas tänäkin vuonna mukana kuvioissa. Suhteeni gin toniceihin varsin intohimoinen ja juoda vasta maailman parhaaksi valittu GT maailman parhaalla festarilla, se on hienoa.

Harvoin sitä festarireissulta palaa levollisempana, kuin sinne lähtiessä. Naamojen jälkeen tuntuu, että ruumis ja sielu ovat saaneet sellaisen annoksen onnellisuusterapiaa, jolla jaksaa taas pitkään. Silkkaa rakkautta.

Kuvat puhelinräpsyjä lukuunottamatta lainattu festivaalin sivuilta.

// Naamat, the best festival in the world. Love, love, love.

Että hän muistaisi saman

muistaisi1Koukutuin Goodreadsiin, jossa luettavien kirjojen listani leviää käsiin, kun ahnehdin sinne kaikkea mahdollista. Kiitos siis kirjasto, josta kannoin kaatosateessa kotiin pinon kaikkea sekalaista. Olen kaivannut suomalaisten kirjojen lukemista, oma kieli on kuitenkin se, josta saa eniten irti.

Elina Hirvosen esikoisromaani Että hän muistaisi saman  oli niin vaikuttava, että siitä tuntuu vaikealta kirjoittaa, kun kaikki sen nostattamat tunteet eivät vaan mitenkään taivu sanoiksi. Hirvoselta olen lukenut aiemmin Kauimpana kuolemasta, muistan pitäneeni sitä ihan hyvänä, mutta ei se tähän verrattuna ollut mitenkään erityinen.

Ensimmäisistä sivuista alkaen kirja tuntui pistona kylkiluiden alla. Alusta asti se nostatti palan kurkkuun ja viimeisten sivujen aikana silmännurkkiin kohonneiden kyynelien nieleskely oli melkein mahdotonta. Edes minulle, joka en yleensä kirjoille itkeskele.

Että hän muistaisi saman on kertomus perheistä. Vanhemmista ja lapsista, traumoista ja kivusta, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Päähenkilö Anna on nainen, joka on tottunut kokoamaan rikkinäisiä ihmisiä, unohtaen samalla itsensä, oman kipunsa. On veli Joona, joka karkaa mielisairaalasta. On suuri rakkaus, amerikkalainen Ian, joka kantaa koko kansakuntansa pahuutta harteillaan syyskuun yhdennentoista jäljiltä.

Tarina on synkkä ja totinen, toivotonkin. Rauhallinen, mutta raaka, repivä. Sellainen, jonka lukemista ei voinut lopettaa, vaikka tuntui pahalta. Parasta, mitä olen aikoihin lukenut.

// Best book I’ve read in ages. Book that you can’t stop reading even if it brings tears to your eyes.

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Toisinaan kannattaa olla nopea käänteissään. Kaksi päivää kirjahyllyistä kirjoittamisen jälkeen oli sopiva hylly löytynyt Tori.fistä, haettu jostakin takahikiältä ja koottu ihan omin voimin huoneen nurkkaan. Vähän se on vinossa ja maalipinta ei todellakaan kestä lähempää tarkastelua, mutta samapa tuo.

Nyt kun kotiin on saatu kirjahylly, tekee sinne myös mieli haalia täytettä. Niinpä hamstrasin alennusmyynneistä kasan kesäkirjoja. (Osasyynsä kirjaostoksille yllyttämisestä saavat myös Pirkanmaan kirjastojen varausjonot. En ilmeisesti ole ainoa, joka haluaa lukea uusia kotimaisia kirjoja kesällä, kas kummaa.)

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on lempikirjailijani Riikka Pulkkisen viime vuonna julkaistu pikku kirjanen, ilmestynyt alun perin naistenlehden jatkokertomuksena. Toisin kuin jatkokertomukset yleensä, on tämä kirja mitä hurmaavin. Kepeä ja leikkisä, genrelle uskollinen, muttei puuduttavan ennalta-arvattavaan kliseetykitykseen asti.

Verrattuna Pulkkisen muihin kirjoihin, on Iiris Lempivaara vähemmän vakava. On tuttuja intertekstuaalisia viittauksia ja älykkäitä havaintoja ihmisyydestä ja elämästä, mutta kevyemmässä ja helppolukuisemmassa muodossa. Teksti on taidokasta, mutta samaan aikaan iloittelevaa ja kuplivaa.

Kirjassa on älykästä huumoria, nokkelia sanailuja ja hillittömiä juonenkäänteitä. Arjen kriiseistä selvitään työpöydän laatikosta kaivetuilla hätäkaljoilla ja elämänohjeet tulevat naapurin mummon kautta Kauniista ja Rohkeista. Hattaraisten haavekuvien ja yltiöromantiikan sijaan ollaan kiinni todellisuudessa.

Pulkkinen kirjoittaa myös ystävyydestä ja perhesuhteista, mutta erityisesti rakkaudesta, epävarmuudesta ja etsimisestä. Mutta hän tekee sen lempeällä tavalla. Sellaisella, joka muistuttaa, että jotain niistä epämääräisistäkin tyypeistä oppii. Että joskus on liian täydellistä ja joskus ihan vain kamalaa. Ja muistuttaa, että joskus, aivan sattumalta, saattaa tulla vastaan sellainen, joka on juuri oikea, täydellisellä tavalla epätäydellinen.

// I bought a bookshelf and of course it needed new books in it. First of them is by my favourite author, Riikka Pulkkinen.

Kirjahyllypornoa

kirjat2kirjat1kirjat4

Ostoslistalla: kirjahylly.

Muutin juuri takaisin vanhaan asuntooni. Huonekalut ja muut tavarat pysyvät samoina, mutta nyt aion toteuttaa haaveeni kirjahyllyn hankkimisesta. Toiveissa on vaalea avohylly, jossa huomio keskittyy itse asiaan, siis kirjoihin.

Lundian klassikohylly (kuvat alarivissä) houkuttelee, sillä siitä saa helposti jatkettua, mikäli tarvetta ylimääräisille hyllymetreille ilmenee. Niiden hinnat käytettynä eivät myöskään huimaa päätä, pitää seurailla myyntipalstoja.

Lundian lisäksi keräsin muut inspiraatiokuvat Pinterestistä. Todelliset kirjojen rakastajan päiväunet löytyvät kuitenkin Bookshelf porn -sivustolta. Sinne on koottu uskomattomia kuvia tajunnanräjäyttävistä kirjahyllyistä, kirjastoista ja kirjakaupoista. Aah!

// I need a bookshelf. If I were a millionaire, I would get a shelf like the ones on Bookshelf porn.

Henkinen taantuma

tre

Paluushokki on typerä ilmaus.

Ei tämä mikään shokki ole, vaan henkinen taantuma. Vain parissa päivässä olen valunut takaisin ankeaan arkeen.

Tampere on ennallaan, tutut kulmat turruttavat. Ihmettelyn ja iloitsemisen sijaan sitä vain laahustaa samoja uria kuin ennen lähtöä, aamulla toimistolle ja illalla takaisin, välissä kaksikymmentäkuusi askelta kahvikoneen ja työpisteen välissä. Olen huolimaton arkisten asioiden kanssa: kaupassa en punnitse hedelmiä ja junassa menen väärään vaunuun.

Ei tee mieli mennä minnekään tai nähdä ketään. Eristäytymällä sitä jotenkin kuvittelen pystyväni pitämään kiinni itsestäni sellaisena, kuin kevään olen ollut. Eeva kirjoitti tästä osuvasti:

”Ehkä juuri siksi yksin matkustaessa oppii niin paljon itsestään – alkaa huomata, mikä on todellista itseä ja mikä jokin vuosikausia sitten omaksuttu rooli, josta olisi ehkä jo aika luopua.”

Allekirjoitan täysin. Suomi-Minna on paljon tympeämpi muija, kuin Belgia-Minna. Brysselissä vieraillut ystäväni sanoi jo alkukeväästä, että vaikutan rennommalta ja rohkeammalta, oikeassa oli.

Vinkit taikatempuista, joilla pitää kiinni reissupersoonastaan kotonakin otetaan vastaan.

// It is hard to be back in the dull everyday life after the best five months of my life.