Skip to content

Sunnuntaiaamu Posts

Teatterikesä: Morbror Vanja

Morbror Vanja Uppsalasta oli vierailemassa Tampereen Teatterikesässä. Huomasin tuttavan päivittäneen eilen aamulla, että ylimääräinen lippu illan näytökseen oli käyttäjää vailla. Tartuin tarjoukseen ja suuntasin illaksi Työväen Teatteriin.

Istuin katsomoon ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Lähes kolme tuntia kestänyt esitys piti liimattuna penkissä kiinni ja näin nukutun yön jälkeenkin tuntuu vaikealta kirjoittaa mitään muuta, kuin epämääräisiä ylisanoja ja hehkutusta. Teatterista tuntuu muutenkin vaikealta kirjoittaa, kun normaalisti erittelee lähinnä tekstejä. Jotenkin esityksessä on niin paljon kaikkea, että olennaisen tiivistäminen sanoiksi on hankalaa.

Ohjaaja Yana Rossin moderni tulkinta Tšehovista on huikea. Hahmot rämpivät kukin omissa ongelmissaan, peloissaan ja haaveissaan. He eivät kohtaa tosiaan, puhuvat toistensa ohitse. Perhesuhteet kiristyvät katkeruudesta ja kateudesta.

Tukahdutetut tunteet purskahtelevat esiin holtittomasti, mutta jäävät huudosta huolimatta kuulematta. Loppukohtauksessa lääkäriin rakastunut Sonja juoksee kirjaimellisesti päin seinää, mutta seinä ei anna periksi, vertauskuvana useampaankin ihmissuhteeseen osuva.

Hassua sinänsä, että molemmat tänä vuonna näkemäni teatteriesitykset ovat olleet ruotsinkielisiä. Vanja-enossa oli sentään tekstitys, josta piti hetkittäin luntata, mutta yllättävän paljon tajusin ihan kuuntelemallakin.

Tšehovin alkuperäisteksti on minulle aika vieras. Jos ei tietäisi näytelmän olevan vanha, voisin kuvitella esityksen olevan tekstiä myöten aivan uusi, niin ajankohtaiselta ja samaistuttavalta se tuntuu. Ihmisluonto, se ei kai muutu mihinkään.

(Kuva Uppsalan teatteri.)

// Morbror Vanja visiting Tampere theathre festival from Uppsala.

Kommentoi

Tulli Block Party: yes in my backyard

Kirjoitin viime kesänä kolumnin, jossa haukuin Tampereen tympeäksi kesäkaupungiksi ja kaipasin tänne katukulttuuria ja kaupunkijuhlia Helsingin tyyliin. Sitä näköjään saa, mitä tilaa. Tänä kesänä Tampere tuntuu kunnostautuneen mainioiden tapahtumien osalta.

Varsinkin omassa kotikorttelissa tapahtuvat jutut ilahduttavat ertyisesti. Ensimmäistä kertaa järjestetty Tulli Block Party oli ihan huippu. Bändejä, katuruokaa, skeittausta ja ties mitä, ihan omilla nurkilla.

Mieleen jäi erityisesti Lake Jons, joka on ollut yksi tämän kesän soittolistojani määrittävistä bändeistä. Lastauslaiturilta soitettu keikka ihastutti siinä määrin, että nämä on pakko nähdä pian uudelleen.

Ihana Tampere, ihanat, aktiiviset ihmiset, jotka järjestävät kaikkea siistiä. Sääliksi käy sitä väkeä, joka marisee somessa, kun asian x eteen ei kukaan muu tee mitään. Tehkää itse tai edes tulkaa paikalle, kun joku muu järjestää!

// Block party in my neighborhood – yes please, welcome to my backyard!

Kommentoi

Meillä on unelma

unelmaVoi Olli ja kumppanit. Ajatusmaailmanne pelottaa minua. Olen myös pohjattoman väsynyt tähän turhauttavaan ja kehää kiertävään vääntöön. En millään jaksa kerta toisensa jälkeen vääntää rautalangasta, miksi monikulttuurisuus ei ole uhka tai painajainen, vaan suunnaton rikkaus. Vasta edellisviikolla samanlaatuisella asialla oli Aito avioliitto -jengi, vaikka senkin asian jo hetken toivoin olevan lopullisesti itsestäänselvä.

Onneksi muut kuitenkin jaksavat:

Koko Hubara / Ruskeat tytöt – Minä olen unelma

Nyt.fi – Pitääkö suvaitsemattomuutta suvaita?

Markus Leikola – Immonen häpäisee Mannerheimin testamentin

Kasper Strömman – Uusi sananvapaus

Kommenttikentistä löytyy taas pahuutta koko rahalla. Lukemalla saattaa menettää uskonsa aika monen ihmisen ihmisyyteen, toisaalta lukematta jättämällä sitä vain piilottaa itsensä pahalta.

Tänään illalla osoitetaan mieltä avoimen ja monikulttuurisen Suomen puolesta. Helsingin lisäksi tapahtuu ympäri Suomen, minä osallistun tukimielenosoitukseen Tampereella.

Meillä on unelma -tukimielensosoitus Tullintorilla klo 17 alkaen. Lisätiedot Facebookista.

 

// Multiculturalism is not a nightmare. Instead of a nightmare I have a dream of a Finland open to everyone.

Kommentoi

Maailman paras rockfestari Naamat

naamat01naamat02naamat05 naamat03naamat04

”Rockfestari Naamoja ei voi kuvailla, se pitää kokea.”

Yritän silti kuvailla. Lähdetään vaikka siitä faktasta, että Naamat on maailman paras festivaali.

Muuramen metsässä, Tuomiston tilalla järjestettävät vaihtoehtokekkerit ovat minulle kesän kiistaton kohokohta. Kun mutkaisen hiekkatien päästä näkyvät teltat pellon laidassa, sydän läikkyy. Kun sitten pääsee riihen edustan festivaalialueelle palloilemaan, tuntuu pää kevenevän puolella.

Tänä vuonna Naamojen esiintyjälistalta omaan makuun kolahtivat erityisesti Neøv, Teksti-TV 666, K-X-P ja Cola ja Jimmu. Mutta ei Naamoille oikeastaan bändien takia tule mentyä, vaan ihanan ja täysin uniikin tunnelman. Väki on leppoisaa ja olo onnellinen. Tätä tapahtumaa tehdään sydämellä ja paikalle tullaan nauttimaan, ei näyttäytymään.

Tarjoiluissakaan ei ole valittamista. Sain nimittäin kevyen hepulin, kun tajusin, että Kyrö Distillery on taas tänäkin vuonna mukana kuvioissa. Suhteeni gin toniceihin varsin intohimoinen ja juoda vasta maailman parhaaksi valittu GT maailman parhaalla festarilla, se on hienoa.

Harvoin sitä festarireissulta palaa levollisempana, kuin sinne lähtiessä. Naamojen jälkeen tuntuu, että ruumis ja sielu ovat saaneet sellaisen annoksen onnellisuusterapiaa, jolla jaksaa taas pitkään. Silkkaa rakkautta.

Kuvat puhelinräpsyjä lukuunottamatta lainattu festivaalin sivuilta.

// Naamat, the best festival in the world. Love, love, love.

Kommentoi

Että hän muistaisi saman

muistaisi1Koukutuin Goodreadsiin, jossa luettavien kirjojen listani leviää käsiin, kun ahnehdin sinne kaikkea mahdollista. Kiitos siis kirjasto, josta kannoin kaatosateessa kotiin pinon kaikkea sekalaista. Olen kaivannut suomalaisten kirjojen lukemista, oma kieli on kuitenkin se, josta saa eniten irti.

Elina Hirvosen esikoisromaani Että hän muistaisi saman  oli niin vaikuttava, että siitä tuntuu vaikealta kirjoittaa, kun kaikki sen nostattamat tunteet eivät vaan mitenkään taivu sanoiksi. Hirvoselta olen lukenut aiemmin Kauimpana kuolemasta, muistan pitäneeni sitä ihan hyvänä, mutta ei se tähän verrattuna ollut mitenkään erityinen.

Ensimmäisistä sivuista alkaen kirja tuntui pistona kylkiluiden alla. Alusta asti se nostatti palan kurkkuun ja viimeisten sivujen aikana silmännurkkiin kohonneiden kyynelien nieleskely oli melkein mahdotonta. Edes minulle, joka en yleensä kirjoille itkeskele.

Että hän muistaisi saman on kertomus perheistä. Vanhemmista ja lapsista, traumoista ja kivusta, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Päähenkilö Anna on nainen, joka on tottunut kokoamaan rikkinäisiä ihmisiä, unohtaen samalla itsensä, oman kipunsa. On veli Joona, joka karkaa mielisairaalasta. On suuri rakkaus, amerikkalainen Ian, joka kantaa koko kansakuntansa pahuutta harteillaan syyskuun yhdennentoista jäljiltä.

Tarina on synkkä ja totinen, toivotonkin. Rauhallinen, mutta raaka, repivä. Sellainen, jonka lukemista ei voinut lopettaa, vaikka tuntui pahalta. Parasta, mitä olen aikoihin lukenut.

// Best book I’ve read in ages. Book that you can’t stop reading even if it brings tears to your eyes.

Kommentoi