Heipä hei Helsinki

Helsinki

Lentokentän koronatestijonossa oli tungettuna samaan tilaan yhdellä kertaa enemmän ihmisiä kuin mitä olin nähnyt Brysselissä viikkoihin. Tulin viikko sitten Suomeen, ensin etätöihin ja sitten joulunviettoon. Kahden ”tikkua nenään” -kokemuksen ja kahden negatiivisen testituloksen jälkeen olen viettänyt aikaa lähinnä siskon nurkissa Helsingissä.

Helsingissä yllättää, miten tavallista kaikki on, kuin pandemiasta ei olisi oikein tietoakaan. Pitkän lockdownin jälkeen on outoa, mikä kaikki periaatteessa olisi Suomessa auki ja mahdollista. Hämmästyttävän monet ihmiset kulkevat edelleen ilman maskeja metroissa ja kauppakeskuksissa. Kun kävelin avonaisten lounasravintoloiden (!) ja baarien (!!) ohi, ihmiset niiden sisällä olivat aivan ihmeellinen näky. Äkkiä siihen Brysselissä tottui, että ihan kaikki oli kiinni ja kiellettyä.

HelsinkiHelsinkiHelsinki

Tutut kulmat Vallilassa ovat ennallaan ja lempipaikat vielä sijoillaan. Tekisi niin mieli mennä suosikkikuppiloihin, mutta yritän malttaa olla menemättä. Vieressä Kalasatama on reilussa vuodessa kasvanut kohisten, kokonaisia uusia kortteleita, joissa valot ikkunoissa kertovat jo asukkaidenkin olevan paikalla. Olen nähnyt ystäviä lähinnä pitkillä kävelyretkillä, tavallaan on ollut kivaakin kierrellä eri kaupunginosissa.

Helsinki

Belgian valoisan syksyn jälkeen pimeys ja tihkusade eivät aivan ole sellainen talven luminen ihmemaa, jota Suomi-lomalta toivoin. Olen haaveillut äkkilähdöstä Lappiin, mutta tuskinpa tällä kertaa onnistuu. Meri ja metsät ovat onneksi stadissa kaikkialla niin lähellä, ne ovat tervetullutta vaihtelua kaupungissa kyhjöttämiseen kurjallakin kelillä.

Marraskuun kuulumisia Brysselistä

Bryssel marraskuu

Lokakuun lopun kiipeilyreissun jälkeen elämässäni on tapahtunut varsin vähän. Keski-Eurooppa käy parhaillaan läpi toista erää tiukkaa korona-lockdownia, joten suunnilleen kaikki mahdollinen täällä Belgiassa on ollut kiinni ja kiellettyä.

Etukäteen vähän hermostutti, mitä tästä taas tulee. Kevään pitkä lockdown oli sitten kuitenkin aika ahdistava kokemus ja Brysselissä on kaikesta huolimatta tavallaan yksin ulkomailla, jos jotain sattuisi. Varsinkin kun otsikot huusivat syksyllä sairaaloiden Belgiassa olevan kapasiteettinsa rajoilla, kyllähän se mietitytti.

Mutta hyvin tämä hidastempoinen marraskuu on sujunut. En enää edes yritä pitää kiinni kotitreeneistä, kokeilla uusia reseptejä tai muuten sen kummemmin kehittää itseäni. Etätöiden lisäksi olen oikeastaan vaan ollut, vailla mitään agendaa.

Kun on tottunut painamaan tukka putkella projektista toiseen, tämä on oikeastaan ollut melko mukavaa. Että on vaan mahdollista keskittyä ei mihinkään, olla huolehtimatta oikein mistään. (Ja tietysti on aivan valtavan etuoikeutettua sanoa näin.)

Samalla on ollut aikaa miettiä, mitä sitä haluaisi töiden lisäksi elämässään tehdä. Kiivetä ja treenata tietysti, ensi vuodelle on muodostunut jo muutamia isompia suunnitelmia sillä saralla. Jonkinlaiset järjestö- tai vapaaehtoishommatkin kiinnostaisivat vaihteeksi, kenties kehitysyhteistyön parissa. Katsotaan.

On lohdullista tietää, että kun joulukuussa lähden Suomeen, ainakin tämän syksyn pätkä kummallista korona-arkea tulee päätökseen. Vaikka tautitilanne on Suomessakin taas pahentunut, ajatus perheen ja ystävien näkemisestä ja mahdollisuudesta poistua kotiovesta ilman kasvomaskia tuntuu silti helpottavalta.

Kun ulkosuomalaisuutta alkaa olla jo reilu vuosi takana on hauska huomata, mitä kaikkea minulla kotimaasta sitten kuitenkin on vähän ikävä. Olen tehnyt mielessäni jo pitkää listaa asioista, joita ehdottomasti haluan Suomessa tehdä: metsäretkiä, lempiruokia, suosikkipaikkoja… Ja nähdä parhaita ihmisiä, totta kai. Fingers crossed, että koronatilanne on vielä joulukuussa sellainen, että tämä onnistuu.

Syysloman kiipeilyt Ranskassa

Saint Léger kiipeily

Haluan olla ihminen, joka sanoo ennemmin kyllä kuin ei. Niinpä kun belgialaisten kiipeilykaverien chatissa kysyttiin, kiinnostaako jotakuta lähteä lokakuun lopussa Saint Légeriin, sanoin kyllä.

Sen jälkeen googlasin paikan ja tajusin, että siellähän ei sitten ole mitään helppoa kiivettävää, vaan greidit huitelevat lähinnä seiskasta ylöspäin.

Noh. Otin sitten kuitenkin pari syyslomapäivää töistä ja posotin junalla Ranskaan juuri ennen kuin Keski-Euroopan koronarajoitukset kiristyivät taas. Ajattelin, että jos ei muuta, niin paistattelen auringossa, oltiinhan sentään Belgiaan syyssateita merkittävästi etelämmässä.

Avignonista TGV-juna-asemalta oli vajaa pari tuntia autolla pelipaikoille. Saint Légeriin on olemassa paikallinen ranskankielinen topokirja, mutta nyt kaikkien paikkojen ollessa kiinni, en saanut sitä ostettua. Rockfaxin vanhassa Haute Provence -topossa on muutama sektori täältä, mutta ei läheskään kaikkea. Muita kiipeilypaikkoja lähistöllä on muun muassa Céüse ja Orpierre, jos aikaa on enemmän ja kaipaa vaihtelua.

Saint Léger kiipeily

Saint Léger

Ensimmäinen päivä meni kallioon tutustuessa ja leppoisasti sektorilla Andalouse yläköysitellessä. Pensees Afghanes (6b+) oli tosi makea ja mieleenpainuva reitti. Punainen kivi oli terävää sormille, mutta yllätyin iloisesti, että näpit kestivät pienemmistäkin krimpeistä pitämistä. Kiven karkea pinta piti hyvin jalkojen alla.

Toisena päivänä jäätiin ihan lähestymispolun päässä olevalle sektorille Fronton de Mer, josta löytyi varmaan koko kallion helpoimmat reitit. A tout coeur (5+) ja Le début de la fin (6a) liidasin, veikeästi sivuttain kulkeva L’air de rien (6a+) meni yläköydessä. Oli hauskaa huomata, että täältäkin kalliolta löytyi tasoiselleni kiipeilijälle mahdollisia reittejä.

Majoituimme belgialaisen kaverin ranskalaisen tutun omistamassa talossa lähikylällä. Satoja vuosia vanha pieni kivitalo ei ole vakituisessa asuinkäytössä, vaan se on pelkästään kiipeilijöiden tukikohtana. Iltaisin kokattiin yhdessä, avattiin muutama belgiolut ja luettiin vanhoja Grimper-lehtiä (talolla oleva arkisto alkoi suunnilleen meikäläisen syntymävuodesta…). Niin ihana tunnelma!

Porukan ranskalaiset tuntuivat kiivenneen kaikki maailman reitit ja tuntevan kaikki mahdolliset tyypit. Ranskan taitoni on edelleen aivan alkeistasolla, mutta oli ilo huomata, että tajusin aika paljon jengin jutuista. Ensimmäistä kertaa ymmärsin jopa yhden vitsin! Toivottavasti tulevaisuudessa pystyisin paremmin osallistumaan keskusteluun myös ranskaksi.

Saint Léger kiipeily

Mollans-sur-Ouvèze

Kolmas päivä meni osaltani lähinnä maisemien katseluksi. Mentiin Mollans-sur-Ouvèze -nimiselle kalliolle (löytyy netistä myös nimellä Baume des Eyguiers). Ei kulkenut sitten yhtään, mutta paikka ylhäällä rinteessä oli valtavan kaunis, varsinkin kun aurinko laski vaaleanpunaisena laakson päähän.

Rimpulin yläköydessä reitit Ma femme m’affame (6a+, hieno ja teknisempi pätkä) sekä jonkun isoilla kahvoilla samalla sektorilla olleen rallin, jonka nimi meni ohi. Sain hyviä vinkkejä oman kiipeilyn kehittämiseen ja parempaan kehon käyttöön seinällä. Muuten lähinnä ihastelin, kun ranskalaiset uhmasivat painovoimaa aivan kreiseillä kattoreiteillä.

Sunnuntaina edessä oli pitkä ajomatka takaisin Belgiaan, mutta mentiin silti aamulla vielä kalliolle. Parin reitin jälkeen oli aika hypätä autoon. Sitä mukaa kun Belgia lähestyi, vesisade kiihtyi… Nyt onkin sitten taas aikaa lojua kotisohvalla reissun jälkeisessä omassa karanteenissa ja odotella Belgian toisen korona-aallon lockdownin loppumista.

Kymmenen vuotta sitten Jordaniassa

Jordania 2010

Kun matkailu on edelleen koronan takia jäissä, on ollut aikaa sukeltaa oikein kunnolla arkistojen aarteisiin. Kymmenen vuotta sitten, lokakuussa 2010, oltiin perheen kanssa Lähi-idässä.

Jordaniassa sijaitseva Petra on tuhansia vuosia vanha kallioon rakennettu kaupunki. Unescon maailmanperintökohde tietysti, ja maailman uusien seitsemän ihmeen listalla. Ja ihmeellinen Petra onkin! Petra on ehkä upein paikka, jossa olen ikinä käynyt.

Vaikka tästä matkasta on tosiaan jo kymmenen vuotta, muistan päivän todella kirkkaasti. Taksimatkan aavikon halki, kapean kanjonin ja sen päädystä avautuvan maiseman, kamelin keinuvat askeleet.

Kapeimmillaan vain muutaman metrin levyinen sola mutkittelee kallioseinien välissä ja sen vierellä kulkevat vesitunnelit. Solan päädystä aukeaa kallioon kaiverrettu valtava julkisivu. Näyttävien seinien takana on erilaisia kammioita. Aukean laakson laidalle pääsee kiipeämään kiveen hakattuja portaita pitkin.

Petra Jordania 2010Petra Jordania 2010

Nyt kun kaikki seikkailut ovat vielä koronan takia hyllyllä, on Lähi-itä ja erityisesti Jordania ollut yksi niistä paikoista, jonne kaikkein eniten tekisi mieli mennä uudelleen. Aikanaan en ehkä osannut täysin arvostaa reissuja tuonne suunnalle, nykyisin alue kiinnostaa aivan eri tavalla kuin teininä.

Erityisesti Wadi Rumin aavikkoalue Jordaniassa on korkealla matkahaaveideni pitkällä listalla. Revontulia-Liisan kirjoitus ja upeat kuvat Wadi Rumin seikkailullisilta kiipeilyreiteiltä ovat piirtyneet mieleeni keskivakavaksi pakkomielteeksi. Vielä joskus käyn kokeilemassa kanttiani punaisella hiekkakivellä…

Jordania 2010

Jotkut asiat eivät ole kymmenessä vuodessa muuttuneet, reissuseurana pikkusisko on edelleen paras. Systerin reissu-look on näissä vanhoissa kuvissa aivan mahtava. Omakin matkatyyli on vähän punaisista Converseista ja Ruisrockin kangaskassista päivittynyt. Ei tosin paljoa.

Saas nähdä, missä seuraavan 10 vuoden päästä ollaan. Iso kysymys tietysti on, millaiset ovat koronan pidemmän ajan vaikutukset maailmaan ja matkailuun.

Ruskaretki Alsaceen kiipeilemään

Alsace kiipeily

Viikonloppusoturien sarjassa tällä kertaa vuorossa Alsace. Itselleni alue Ranskan ja Saksan rajalla on tuttu vain ja ainoastaan työreissuista Strasbourgiin (ja siitäkin voi keskustella, onko paikka varsinaisesti tuttu, jos sieltä on nähnyt toimiston ja rautatieaseman lisäksi vain pari hotellia ja ravintolaa…).

Joka tapauksessa, perjantaina iskin kotitoimiston iltapäivällä kiinni ja hyppäsin kaverini kyytiin ja ajaa posotettiin Brysselistä Ranskaan. Minulle tuli yllätyksenä, että Vosges (suomeksi kai Vosgeesit) on ihan oikea vuoristo, useammassa paikkaa oltiin yli tuhannen metrin korkeudessa. Pienten järvien pinnasta heijastuivat ruskan oransseiksi värjäämät puut ja matalalla roikkuvat pilvet, tienposkessa näkyi bambeja. Ihan tolkuttoman nättiä seutua tähän aikaan vuodesta!

AlsaceAlsace retkeily vaellusAlsace kiipeily

Martinswand

Lauantaina lähdettiin tsekkaamaan Martinswand-niminen kiipeilypaikka. Lähestysmispolkua reunustivat kauniit puut ja pilvinen sää teki kaikesta sumuisen kaunista. Belgialaisen kaverini lisäksi kiipeilyseuraksi saapui ranskalainen kiipeilijä, joka asui alueella. Kunnon kielikylpy ranskaksi samalla…

Martinswand oli tosi hieno kiipeilypaikka! Alueen yläosassa on pari sektoria yhden köydenmitan reittejä, alemmalta sektorilta löytyy myös maksimissaan kolmen köydenmitan multipitch-reittejä. Lämmiteltiin yläosassa lyhyillä reiteillä. Hienoa graniittia ja hyviä halkeamia. Sää ei varsinaisesti ollut ideaali, tihkutti jotain veden ja jään välimuotoa ja sormet muuttuivat kylmästä kivestä hetkessä tunnottomiksi. Liidasin pari vitosta ja olin ihan tyytyväinen itseeni noissa olosuhteissa.

Alemmalla sektorilla kiivettiin klassikkoreitti La Mulhousiennen ensimmäistä köydenmittaa (3 kp:n reitti kokonaisuudessaan on 6a, 5b, 5c). Oli muuten yksi hienoimmista 6a:n pätkistä, mitä olen tällä kaudella käynyt nykimässä! Ihan mielettömän siistiä ja nautinnollista kiipeilyä. Pitää joskus palata tänne ja tikata koko reitti ylös asti. Samoin viereisen L’aerienne-reitin eka vitosen kp oli kivaa kiipeilyä, mutta sateen kiihtyessä päädyttiin pakittamaan.

AlsaceAlsace retkeily vaellusAlsace vaellus retkeily

Sunnuntaina heräiltiin leirintäalueelta Domaine de Longemeristä hyvien unien jälkeen. Leirintäalue oli tosi siisti ja kiva. Jännitin etukäteen, palelisiko teltassa aivan hirveästi, kun ennusteen mukaan lämpötilat putoaisivat yöllä lähes nollaan. Yhdistelmällä makuupussi, merinovillainen makuupussilakana ja merinovillainen kerrasto sekä Nalgene kuumavesipullona pärjäsi kuitenkin ihan mukavasti.

Aamupäivästä ajettiin Lac Blancin rantaan, se tuntui olevan paikallisten suosittu sunnuntairetken kohde, sillä paikka oli täynnä autoja ja retkeilijöitä. Käytiin kokeilemassa lähestymistä Rocher Hans -kiipeilyalueen Voie normale -multipitchille, mutta märkä ja viileä keli, edessä olevan pitkän ajomatkan asettama aikaraja ja hankalat pakittamismahdollisuudet saivat empimään sen verran, että päivä jäi pelkäksi kävelyretkeksi. Keväällä ehdottomasti tänne uudelleen!