Jääkiipeilyä Pohjois-Norjassa – Arctic Ice Festival

jääkiipeily Norja

Aloitin jääkiipeilyn talvella 2018 ja siitä lähtien olen joka talvi yrittänyt käydä nakuttelemassa edes vähän jäätä, ettei aivan unohdu, millaista hommaa se on. Tänä talvena innostuin ilmoittautumaan Pohjois-Norjassa Narvikin takana järjestettävään Arctic Ice Festival -jääkiipeilytapahtumaan.

Pakko myöntää, että nyt kun en ole viime kesänä jälkeen käynyt Suomessa, oli yksi houkutus lähteä Norjaan pohjoinen talvi. Venäjän hyökkäys Ukrainaan teki reissusta tarpeettomankin ikimuistoisen… Vuonon rannassa tunturien keskellä maailman kauheudet tuntuivat olevan kaukana, ja samalla huoli ja levottomuus pyörivät mielessä joka kerta, kun avasi uutissivuja. Venäjän aloittama sota on sulaa hullutta, ja suomalaisena uskon, että välit itänaapuriin ovat tästä pysyvästi muuttuneet.

Mutta, sotapolitiikasta kiipeilyyn. Arctic Ice Festivalissa oli paikalla useita jää- ja vuorikiipeilyn legendoja: Conrad Anker, Steve Swenson, Jeff Mercier, paikallisia kiipeilijöitä pohjoismaista sekä tapahtumaa järjestävät Heike ja Tanja Schmitt sekä Matthias Scherer. Suomalaistakin väriä oli paikalla kun Knuuttilan Juho oli yhtenä iltana puhumassa arktisesta jääkiipeilystä. Terveiset Juholle, oli kiva nähdä!

Arctic Ice Festival jääkiipeily Norja

Pieni kommervenkki omassa reissussani oli, että matkalaukkuni ei ehtinyt jatkolennolle ja saapui paikalle vasta kaksi päivää myöhemmin. Jouduin siis lainaamaan kaikki kiipeilykamat ja ostamaan Sjoveganin ainoasta urheilukaupasta kasan varavaatteita, koska käsimatkatavaroilla ei todellakaan olisi pärjännyt päiviä ulkona pakkasessa. Toivottavasti lentoyhtiö korvaa…

Ensimmäisenä kiipeilypäivänä torstaina kiivettiin koko porukalla järven jäältä. Leveälle putoukselle oli viritetty useampia linjoja yläköyteen. Vuoden tauon jälkeen kiipeilyrytmiin pääsemisessä jäällä meni oma aikansa. Ensimmäiset nousut olivat aika hapuilua, varsinkin vierailla varusteilla, mutta alkoi se sitten kulkea. Oli kiva, että linjoja oli runsaasti ja pääsi kiipeämään suorempaa ja pystympää.

Arctic Ice Festival jääkiipeily Norjajääkiipeily Norja

Toisena päivänä jakauduttiin pienempiin porukoihin. Meidän ryhmä, jossa oli lisäkseni norjalaisia ja saksalaisia kiipeilijöitä, lähti kallioseinien välissä pikku kanjonissa olevalle jääputoukselle. Lyhyen lähestymisen jälkeen kanjonista oli hienot näkymät taakse vuonolle ja seinämät tekivät paikasta mukavasti tuulelta suojaisan. Kiipeily kulki omalta osaltani edellispäivää paremmin, oli hyvä ja vahva olo nakutella menemään useampia nousuja.

Arctic Ice Conrad AnkerArctic Ice Festival

Viimeisenä kiipeilypäivänä lauantaina oltiin taas samassa paikkaa järven reunalla. Kiipesin useampia jyrkempiä linjoja, teknisempää ohuempaa pilaria ja ties mitä. Tekniikkaharjoituksena kokeilin kiivetä helppoa ja loivaa kohtaa vain yhdellä hakulla ja käytiin läpi erilaisia tapoja rakentaa ankkureita jäälle. Kolme kiipeiilypäivää alkoivat tehdä tehtävänsä ja viimeisen päivän viimeiset kiipeilymetrit kyllä tuntuivat käsissä. Oli kiva huomata, miten varmemmaksi kiipeily muuttui muutamassa päivässä – huitomisen ja potkimisen sijaan hakut ja jalat alkoivat pysyä jäässä tarkemmilla ja tehokkaammilla liikkeillä, lepopaikkoja löytyi helpommin ja kiipeily jyrkissäkin kohdissa tuntui rennommalta. 

Saavuin Norjaan yksin, mutta kotiin lähdin monta uutta kaveria matkassa. Porukka oli tosi mukava ja sen verran pieni, että jokaisen kanssa tuli vaihdettua ainakin pari sanaa. Osallistujia oli eri puolilta Eurooppaa ja tulevia kiipeilysuunnitelmia tehtiin niin Alpeille kuin Bohusläniin.

Minun tasoiselle jääkiipeilijälle tämä oli oikein hyvä paketti – tarvitsen jäällä ennen kaikkea rutiinia ja metrejä alle, ja kolmessa päivässä sai kyllä kiivetä aivan riittämiin. Joidenkin käytännön järjestelyjen, aikataulujen ja infojen osalta välillä huomasi, että tapahtumaa järjestivät kiipeilijät eivätkä event managerit, mutta rennolla asenteella mikään ei ärsyttänyt liikaa. Jos tapahtuma osuu ensi talvenakin sopivasti kalenteriin, on hyvinkin mahdollista, että menen uudelleen!

Helmikuussa luettua, lautasella ja leffassa

koti Brysselissä

Olen ollut alkuvuodesta paljon kotona, puuhaillut kaikenlaisia arkisia pieniä asioita. Loppukevääksi on tiedossa taas kaikenlaista menoa ja seikkailua, mutta nyt on tehnyt ihan hyvää pesiä kotona kaikessa rauhassa. Tässä blogiinkin muistiin muutamia vähän sekalaisia kivoja juttuja viime ajoilta.

kirjavinkki sienet sitruunat

Lukulistalla: sienet ja sitruunat

Tallennan usein kiinnostavia kirjavinkkejä Goodreadsiin listalleni, vaikka lopulta itse kirjaan tarttumisessa saattaakin kestää vuosia. Tammikuussa tilasin kasan kirjoja ja listalle pääsivät kansiltaan kivasti yhteensopivat sienet ja sitruunat.

Kaverini Sunna suositteli sienikirjaa Mushroom at the End of the World joskus kauan, kauan sitten, ja se jäi mieleen. Kirja on upea, outo ja omalaatuinen pläjäys sienistä, globaaleista kuljetusketjuista, kapitalismista, tieteestä, työstä ja vapaudesta, luonnosta, sen suojelusta ja vähän kaikesta muustakin. Kirja kulkee Oregonista Japaniin ja myös suomalaisiin tehometsiin, ja kaikkine poukkoiluineen tämä oli aivan mahtava.

Eeva Kolu kehui puolestaan blogissaan The Land Where Lemons Grow -kirjaa italialaisista sitruunoista ja tuosta kirjoituksesta suorastaan maistaa auringon ja kesän. Tämä kirja olisikin ollut täydellinen luettavaksi uima-altaan reunalla jossain etelässä, erityisesti tietysti Italiassa. Mutta toimi se kyllä talvellakin. Kirjaa on mahdotonta lukea ilman, että keittiöön kertyy sitruunoita, erityisesti sitruunapastaa on tullut syötyä.

vegaaniset blinit

Lautasella: blinit

En osaa tehdä ruokaa eikä minulla ole tällä hetkellä kotonani edes uunia. Kun kaverini ehdotti blini-iltaa tilanne eskaloitui jotenkin siihen, että taikinan tekeminen jäi minun hommakseni. Kyselin ympäriinsä, miten ihmeessä blinit saa onnistumaan. Ystäväni vinkkasi, että Chocochilin vegaaniohjeella tulee hyviä.

No sillä todellakin onnistui, jopa tällainen keskivertoa kyvyttömämpi kokkailija. Vegaaniosastolta vinkiksi myöskin merilevästä tehty kaviaaria jäljittelevä Caviart, tosi hyvää. Tästä innostuneena väkersin blinejä toiseenkin kertaan kylässä käyneille kavereillenikin. Taisi olla peräti ensimmäinen kerta, kun tarjosin kotonani jotain muuta ruokaa kuin naapurissa olevan pizzerian antimia…

Lasissa: alkoholiton

Pidin taas melkein tipattoman tammikuun. Melkein, sillä pari annosta otin ystävien kanssa ravintolassa. Tammikuu tuntui tänä vuonna todella kevyeltä ja mielialani on ollut mainio. Olen miettinyt, miten paljon alkoholittomuus on vaikuttanut tähän hyvään tunnelmaan, ja ajattelin valita holittoman linjan jatkossakin useammin. Parhaan haippauksen ja tsempin dokaamattomuuteen saa @darravapaa -yhteisöstä.

Compartment no 6, Hytti numero 6

Leffassa: Hytti numero 6

Olin valtavan iloinen, kun huomasin, että Juho Kuosmasen palkintoja kahminutta Hytti numero 6 -elokuvaa pääsee katsomaan Brysselissäkin. Pidin aikanaan Rosa Liksomin kirjasta ja odotin elokuvaakin innolla.

Hytti numero 6 oli hyvässä tasapainossa kepeyttä, huumoria ja synkempiä sävyjä. Elokuvasta tuli mulle mieleen Lost in Translation, samanlaista raikasta etäisyyttä ja irrallaan olemista. Pidin myös, että hahmoja ei avattu liikaa. Päähenkilöt olivat sillä tavalla aidon tuntuisia, että heistä ei erityisesti tarvinnut pitää tai olla pitämättä, vaan hahmoissa oli monia puolia, kuten oikeissakin ihmisissä.

Tavoitteita ja toiveita alkuvuodelle

Oostend Belgia ranta

Yleensä asetan tammikuussa tavoitteita koko vuodelle, monesti vieläpä samat tavoitteet vuodesta toiseen. Huomaan, että vuosi on vähän liian pitkä aika sitoutua tavoitteiden toteuttamiseen, kun mitään väliaikaisia merkkipaaluja tai seurantapisteitä ei ole. Joskus joulukuussa sitten herään, että maalista ollaankin melko kaukana…

Luin vuodenvaihteessa Cal Newportin kirjan Digital Minimalism, jossa hän asettaa tavoitteita uusien tapojen omaksumisesta tai taitojen oppimisesta koko vuoden sijaan muutaman kuukauden jaksolle. Ajattelin tänä vuonna kokeilla vuoden jakamista kolmeen osaan: alkuvuosi, kesä, loppuvuosi. Aion asettaa muutamia koko vuoden mittaan mukana kulkevia tavoitteita ja lisäksi näille lyhyemmille jaksoille keskittyviä kausittaisia kokeiluja.

Tässä alkuvuoden (suunnilleen tammikuu-huhtikuu) tavoitteista kolme kärkeä:

kiipeily treenaus

Treenaan suunnitelmallisemmin

Olen entinen sohvaperuna, nykyinen keskiverto harrastelija-liikkuja, mutta ikinä en ole harjoitellut mitään tiettyä tavoitetta varten. Aika pitkälle keskinkertaisella peruskunnolla ja silkalla sisulla pystyi puskemaan, mutta esimerkiksi viime kesänä Matterhornilla en saanut kehostani puristettua riittävästi irti ja olo oli todella voimaton. Koska tällekin vuodelle on erinäisiä vuorikiipeilyhaaveita, haluan alkaa harjoitella tavoitteellisemmin.

Nyt aloitin alkuunsa personal trainerin kanssa kuntosaliharjoittelun, jotta saisin voimaa ja kehon tasapainoa lisättyä. Kiipeily, vaikka se onkin parasta mitä tiedän, on sitten kuitenkin vähän yksipuolista liikuntaa. Ylävartaloon verrattuna alakroppa ei vahvistu samassa tahdissa ja kiipeilylle tyypillisten liikkeiden vastapareja, kuten nostamista ja työntämistä, ei tule tehtyä.

Parin ensimmäisen pt-kerran perusteella on sanottava, että jos ei ole koskaan treenannut salilla, on aivan perusliikkeissäkin todella paljon opeteltavaa. Hetkittäin oma huonous tuntuu aivan tuskaisen turhauttavalta. Mutta jos muutkin ihmiset tässä maailmassa ovat jotenkin oppineet kyykkäämään, niin ehkä minäkin.

riippumatto ticket to the moon

Laadukkaampaa vapaa-aikaa

Newportin kirjassa puhuttiin myöskin “quality leisuresta” eli vapaasti käännettynä laadukkaasta vapaa-ajasta, ja ajatus kolahti kovin. Pidin erityisesti lähestymistavasta, jossa mietitään ensin, mitä haluaisi elämäänsä lisää, ja sitten vasta, että mistä siihen otetaan aika. Minulle asioita, joihin haluaisin käyttää enemmän aikaa ovat mm. kirjojen ja lehtien lukeminen (hitaampi media avaa erilaisia näkökulmia, kuin somen meuhkaus ja 24/7 uutisnarkkaus), ajanvietto ystävien kanssa, erityisesti ulkona luonnossa (retkiä ja kahvihetkiä, yes please!) ja lisäksi haluan liikkua, reissata ja harrastaa aktiivisesti.

Mistä aika kivoille asioille? Noh, ainakin puhelimella roikkumisesta. Haluan siis yksinkertaisesti vaihtaa ruutuajan parempaan aikaan. Keinona tähän poistin iPhonesta pinon appeja, erosin paristakymmenestä Facebook-ryhmästä, lakkasin seuraamasta kymmeniä tilejä Instagramissa ja peruin uutiskirjeiden tilauksia toisensa perään. Ilmoitukset liki kaikista appeista olen hiljentänyt jo aiemmin.

yksiö säästäminen

Säästän rahaa

Ennen kuin ostin asunnon (kuvassa Vallilan-yksiöni pieni pintaremppa), sitä varten säästäminen oli suht mielekästä, kun säästökohde oli konkreettinen ja selkeä. Nyt tuollaista “isoa” maalia ei ole, mutta sukanvarressa saisi silti olla enemmän euroja. Tienaan nykyään ihan kivasti, mutta rahaa tulee tuhlattua tarpeettomasti.

Taloudellinen liikkumavara tekisi tulevaisuudesta iisimpää ja turvatumpaa. Tämä työ ei jatku ikuisesti ja kuka tietää, mitä tulevaisuus tuo: asunko Brysselissä, Helsingissä vai jossain ihan muualla? Ostanko pakettiauton, ponin taikka purjeveneen? Säästötavoitteeni on Julia Thurenin hengessä näin alkuun kymppitonni vuodessa.

Vähän vaisu vuosi

Best nine 2021

Iloista uutta vuotta! Yleensä olen julkaissut vuosikoosteen välipäivinä, mutta tällä kertaa vitkuttelin vuoden vaihteen ylitse. Viime vuoden summaaminen vaikutti alkuun aivan mahdottomalta tehtävältä, koko vuosi vaikutti taaksepäin katsottuna täysin tasapaksulta, vailla merkittäviä kohokohtia. Valitusvirren sijaan yritin kuitenkin raapia tähän muutamia kivojakin nostoja menneeltä vuodelta.

Kiipeilyrintamalla kesän alppireissu oli jälleen parasta. Vuokrasin elokuuksi asunnon Chamonix’n kupeesta ja kiipesin niin pirusti. Monta pitkää, hienoa ja onnistunutta päivää vuorilla hyvässä seurassa. Reissun päätteeksi yritin vielä Matterhornille oppaan kanssa, mutta en päässyt huipulle. Alkuvuodesta kävin kiipeilemässä jäätä Ranskassa, kesällä tehtiin viikonloppureissuja lähiseuduille Belgiassa sekä Berdorfiin ja Ettringeniin. Syksyllä kävin Turkissa yksin sporttikiipeilyreissulla ja siellä tikkasin vihdoinkin 6b:n reitin.

Muista lajeista mieleenpainuvin oli päivä, kun käytiin kaverien kanssa ratsastusretkellä Belgian rannikolla. Hevosen selässä olo pitkän tauon jälkeen oli yllättävän tunteikas kokemus, merituulen tuivertaessa ratsailla olo oli valtavan onnellinen. Hommasin kesällä myös uuden skeittilaudan toiveissa olla yhä nuori ja cool (ai miten niin taisi olla pieni ikäkriisi sillä hetkellä…) ja syksyllä kokeilin ensimmäistä kertaa laitesukellusta Kyproksella (oli siistiä, toivelistaan tälle vuodelle varsinaisen sukelluskurssin suorittaminen!).

Koronakyllästyminen vei ilon uusien juttujen suunnittelusta ja pettymyksistä suurin oli joulun hartaasti suunnitellun surffireissun peruuntuminen Marokon uusien matkustusrajoitusten takia. Töissä oli suht tasaista, niin tasaista kun politiikassa nyt ikinä on. Kävin useammalla työmatkalla syksyllä, kun tautitilanne sen salli.

Kun kävin kesällä Suomessa, oli vahvasti sellainen olo, että olin siellä vain käymässä, lomalla, enkä hypännyt aikakoneella taaksepäin aiempaan arkeen Helsingissä. Ulkomailla asumiseen olen sillä tavalla tottunut, että elämä Brysselissä tuntuu tasaiselta ja tavalliselta. Vuoden suurimpiin saavutuksiin kuuluu, että sinnittelin koko vuoden läpi ranskan kielikurssia etänä Zoomissa. Jotain siitä on kai jäänyt mieleenkin, sillä jouluna Pariisissa pystyin asioimaan ranskaksi paremmin kuin koskaan aiemmin.

Tälle vuodelle yksi tavoite on ylitse muiden: haluaisin vihdoinkin matkustaa Himalajalle kiipeämään. Joku maltillinen reissu ja keskikokoinen mäki kiinnostaa, jotta voi kokeilla, miten kantti ja kunto kestää tuollaisissa olosuhteissa. Muutenkin toiveissa on ehjä ja monipuolinen kiipeilyvuosi: talvella yritän päästä taas jääkiipeilemään, keväällä huvittaisi käydä joko trädiretki Bohusläniin tai boulderoimassa Fontainebleaussa ja kesällä tietysti taas rymytä vuorilla. Muut matkahaaveet sitten tilanteen mukaan…

  • 9 käytyä maata (Belgia, Ranska, Luxemburg, Hollanti, Suomi, Sveitsi, Saksa, Turkki, Iso-Britannia)
  • 100 treenikertaa
  • 26 luettua kirjaa

Aiemmat vuosikoosteet löytyvät vuosilta 20202019201820172016 ja 2015.

Pariisi marraskuussa

Pariisi marraskuu

Marraskuu oli varsinainen kaupunkien kuukausi. Kävin Glasgow’ssa, Lontoossa, Strasbourgissa ja sitä ennen viikonloppureissussa Pariisissa. Odotin pari vuotta sitten Belgiaan muuttaessani tällaista elämää, jossa nopeat junat vievät kaupungista toiseen, ja jonka korona vei pois pitkäksi aikaa. Marraskuussa myös kotikaupunkini Bryssel oli hetken verran hereillä koronakooman jäljiltä, nyt tautitilanne on taas synkempi ja rajoitukset täälläkin kiristyneet.

Mutta, Pariisi! Edellisen kerran olin kaupungissa junanvaihtoa pidemmän ajan joskus kuusi vuotta sitten. Niinpä jo pidempään oli sellainen olo, että nyt pitäisi palata Pariisiin.

Rakastan Pariisia sillä tavalla, kuin kuka tahansa Le Fabuleux Destin d’Amélie Poulainin teini-ikäisenä nähtyään kaupungista haaveillut rakastaa: vaalin mieluusti jonkinlaista vähän fiktiivistä mielikuvaa Pariisista. En usko, että haluaisin asua siellä pysyvästi, mutta satunnaisilla vierailuilla Pariisissa on yhä omanlaistaan taikaa. Kaupungin kerrokset, kahvilat, kirjakaupat, kuppilat ja kulttuuri, viehättää edelleen.

Pariisi marraskuuPariisi marraskuuPariisi marraskuu

Ranskassa asuva ystäväni lähti reissuseuraksi, oli tosi hauskaa nähdä taas. Koska kummallakaan ei ollut tarvetta kiertää nähtävyyksiä, pyörittiin aika spontaanisti kuppiloissa ja kaupoilla, ihmeteltiin ihmismassoja tavaratalojen jouluikkunoiden edessä ja käveltiin ympäriinsä. Olo tuntui kevyeltä ja jotenkin sellaiselta, että olin omassa elementissäni: lukemassa metrokarttoja, etsimässä kartalta ravintoloita, tilaamassa kehnolla ranskallani viiniä. Viinistä puheenollen, marraskuun lopulla Pariisista löytyi myös uuden sadon Beaujolais nouveau -viintä, joka kehnon sadon (ilmastonmuutos, kiitos vaan?!) takia on ollut monesta hyllystä poissa.

Sen verran jaksettiin suorittaa, että varattiin Centre Pompidoun Georgia O’Keeffen näyttelyyn liput. Näyttely oli todella suosittu, ulkona oli melkoinen jono tihkusateessa jopa ennakkolipuilla. O’Keeffen pilvenpiirtäjät ja maisemat New Mexicosta tekivät vaikutuksen, vaikka näyttelystä olisi ollut kivempi nauttia, jos tila olisi ollut vähän väljempi tai ihmisiä vähemmän. Centre Pompidou joka tapauksessa ilahduttaa rakennuksena hassuine putkineen ja sen yläosista on makeat maisemat, harmaana päivänä Eiffel-torni hädin tuskin erottui maisemasta.

Cafe de FloreShakespeare Company kirjakauppa

Cafe de Floressa halusin käydä lähinnä siksi, koska myös Patti Smith käy siellä. Vähän kuumottelen tuollaisia ennakkoon haippaamiani mestoja, ovatko ne sitten todella niin kivoja kuin kuvitelmissani. Olivathan ne pirun kalliit kahvikupilliset, mutta toisaalta tarjoilijat valkoisissa esiliinoissaan, jättimäinen creme brulée, paikan somasti nimikoidut astiat ja peripariisilainen terassitunnelma lämmittimineen olivat juuri sellaiset kuin pitää, klassikko on klassikko. Oman elämäni Patti Smith -hetkestä hinta ei sitten kuitenkaan ollut liikaa.

Muita klassikkomestoja, joissa pitää aina käydä: Shakespeare & Company -kirjakauppa. Turistirysä mikä turistirysä, mutta myös aidosti aivan ihana paikka. Lähdin kassan kautta kirjapino kainalossa, erityisesti ilahdutti, että löysin pitkään Belgiasta tuloksetta etsimäni ranskalaisen esseekokoelman englanniksi käännettynä ja erään Nigeriaan sijoittuvan matkakirjan, jonka lukemista olen odottanut pitkään.

Ennen kaikkea Pariisista löytyi marraskuuhun iloa. Pieni irroittautuminen Brysselistä teki hyvää ja oli hyväntuulinen olo hypätä reissun jälkeen maanantaiaamuna Strasbourgiin töihin vievään junaan.