Stay home club – koronaviruksen vaikutukset Belgiassa

Bryssel

Kuten kaikkialla muuallakin, koronaviruksen vaikutukset Belgiassa ovat olleet suuret.

Töissä europarlamentissa poikkeustila oli ilmassa vahvasti jo viime viikolla, kun täysistunto Strasbourgista siirtyi hyvin pienimuotoisena Brysseliin. Etätyökomennus henkilökunnalle alkoi viime torstaista ja jatkuu ainakin koko tämän viikon.

Belgia ilmoitti torstai-iltana sulkevansa ravintolat, baarit ja koulut viikonlopusta alkaen. Koulut ovat kiinni pääsiäislomalle saakka, joten tuskinpa töissäkään palataan ihan pian normaaliin rytmiin vielä hyvään toviin. Minusta tuntuu, että eurokupla on enemmän hepulissa, kuin tavalliset belgialaiset.

Tilanteen kiihtyessä harkitsin hetken, olisiko vielä pitänyt syöksyä Suomeen perheen luokse odottelemaan, että korona menee ohi. Pohdin, tuleeko yksin ulkomailla orpo olo, alkaako ahdistaa. Turhan matkustamisen välttämiseksi päädyin kuitenkin jäämään Brysseliin, täällä on kuitenkin oma kotini ja aivan riittävästi myös sosiaalista tukiverkkoa nykyään. Lisäksi läheisten osalta esimerkiksi isovanhempani ovat viruksen riskiryhmää, olisi ollut hirveä tuliainen tuoda tauti tietämättään heille.

Varsinkin Suomessa luotto viranomaisiin ja päättäjiin on osaltani korkea, siellä tehdään parhaan mahdollisen saatavilla olevan tiedon pohjalta parhaita mahdollisia ratkaisuja. Samalla myös jokaisen omat toimet viruksen leviämisen hidastamiseksi ovat tärkeitä. Silti kannan huolta eri maiden terveydenhuollon kestokyvystä, tilanne on poikkeuksellinen. Lisäksi olosuhteet esimerkiksi Kreikan pakolaisleireillä ovat olleet ajatuksissani paljon. Siellä ei koronasta selvitä.

Belgia korona home workout

Mitä tehdä yksin kotona

Vaikka ulkona liikkumista ei Belgiassa olekaan kielletty, vietin viikonloppua itsekseni kotosalla ja samalla linjalla aion jatkaa tulevan viikon. Suositus turhien kontaktien välttämisestä, social distancing, on keino hidastaa viruksen leviämistä.

Omalla tavallaan on ollut aika nautinnollista olla vaan, katsella tyhjää kalenteria ja puuhailla kotona. Tekemisen pulaa ei ole tullut. Youtube on täynnä hyviä kotitreenejä, olen joogannut ja tehnyt erilaisia kehonpaino- ja liikkuvuusharjoituksia. Olen lukenut kirjoja, kun kerrankin malttaa keskittyä ja kirjoittanut pitkiä päiväkirjamerkintöjä. Luulen, että näiden aikojen tunnelmiin on vuosien päästä kiinnostavaa palata. Ainut asia, mikä harmittaa on, että minulla ei ole neulomisvälineitä mukana Belgiassa. Nyt olisi hyvä hetki pistää villasukat puikoille.

Olen vähän liiankin hyvä viettämään aikaa yksin ja omissa oloissani, eipä ole juuri ollut ihmiskontakteja ikävä. Chatit ja soittelu ovat aivan hyvä keino pitää yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin. Sen sijaan koiraa on ollut ikävä, samoin luontoon ja vuorille. Kalenterin osaltakin on jännä huomata, minkä menojen peruuntuminen harmittaa ja mitkä puolestaan eivät sitten tippaakaan. Ehkä tämä erikoistilanne voikin olla hyvä harjoitus siihen, mitä eniten haluaa tehdä ja mistä kaikkein eniten nauttii.

Home office

Peruuntuneet matkat

Koronan takia kevään reissusuunnitelmat menivät uusiksi. Tiedostan hyvin, että tämä on varsinainen luksusongelma, kun monilta on toimeentulo ja terveys tulilinjalla hupireissujen sijaan… Tulevana perjantaina oli tarkoitus karata ystävän kanssa Kööpenhaminaan viikonlopuksi, nyt tietysti jää menemättä.

Vappuna puolestaan oli tarkoitus suunnata perheen kanssa Lähi-itään. Sekin reissu peruuntui, kun Israel sulki rajansa. Tämään matkan peruuntuminen harmittaa erityisesti. Useammat perheenjäseneni ovat työskennelleet eri aikoina tuolla suunnalla ja olen viettänyt siellä lapsena enemmänkin aikaa. Edellisestä matkastani Lähi-idässä on pian kymmenen vuotta. Olisi ollut hauskaa mennä uudestaan katselemaan, miten tutut paikat ovat muuttuneet.

Toisaalta nyt on ollut hyvää aikaa myös miettiä, millaisia matkoja sitä tulevaisuudessa tahtoo tehdä. Kesäkuun kiipeilyreissu Bohusläniin toivottavasti pysyy kalenterissa. Mitä sen jälkeen, kenties maata pitkin ja vuorille… lisää suunnitelmista, kunhan maailma palaa taas takaisin radalleen.

Stay home, stay safe.

Safarilla Tansaniassa: Tarangire ja Ngorongoro

Safari Tansania Tarangire

Periaatteeni on, että kun matkustan kauas, yritän olla kohteessa mahdollisimman kauan. Niinpä Kilimanjaron kiipeilyreissun päälle varasin matkan järjestäneen Aventuran kautta lisäksi kaksi päivää safarilla Tansaniassa.

Kiipeilymatkan ja safarin yhdistelmä oli suosittu, lähes kaikki meidän Kilimanjaron kiipeilyporukasta olivat tehneet saman valinnan. Pääsin siis jatkamaan matkaa jo vuorella tutuksi käyneessä porukassa. Lisäksi seurueeseen saapui vahvistuksia Suomesta, heillä oli varattuna pidempi safarimatka.

Tarangire safari Tansania safari TarangireTansania safari matkablogi

Tarangiren suojelualue

Ensimmäisenä aamuna ajettiin Arushasta Tarangiren suojelualueelle. Paikka on tunnettu elefanttien paratiisina. Kun ensimmäinen elefanttilauma tuli näkyville, olin itkeä pillittää. Elefantit ovat vaikuttavia kokonsakin vuoksi, niiden olemuksessa on minusta jotakin ikiaikaista voimaa. Reitin edetessä näimme myös majesteettisena kaulaansa ojantelevia kirahveja, pöyhkeitä strutseja, ketteriä pikku antilooppeja ja lukuisia lintuja.

Majoituimme Tarangiressä todella laadukkaassa Sopa Lodgessa. Safariajelujen välissä ehti hetkeksi vilvoittamaan vaelluksesta kivistäviä jalkoja uima-altaalle. Viikon teltassa vuorella asumisen jälkeen kylmä olut aurinkotuolissa oli varsinaista luksusta.

Illan tullen lähdimme uudestaan ajamaan suojelualueelle. Luonnon ainutlaatuisuus teki vähän tunteelliseksi. Kaiken kruunasi pehmeänä maiseman kauniiksi maalaava valo, kultainen tunti. Seisoin safariauton avoimessa kattoluukussa ja avasin hiukset. Oranssi pöly tarttui kasvoihin ja tukka leijui ilmavirrassa, kun kuljettaja painoi kaasua. Maaginen hetki. Olin melko varmasti itäisen Afrikan onnellisin muija siinä hetkessä, täynnä vallatonta vapauden tunnetta.

Tansania Ngorongoro kraatteriTansania

Ngorongoron kraatteri

Seuraavana päivänä suunnattiin Ngorongoron kraaterille. Tie sinne vei Karatun pikkukaupungin läpi. Nousimme sademetsän halki kraaterin reunalle, josta avautui maisema alas suojelualueelle.

Syytän Leijonakuningasta koko länsimaiden luontokäsityksen vääristämisestä, mutta vähän tuntui siltä, kuin olisi humahtanut suoraan Disney-elokuvaan. Seeprat kulkivat jonossa juomapaikalle, gnu-antiloopit laidunsivat poikasineen. Lammesta havaitsimme haukottelevat virtahevot, ruohikossa loikoilivat söpön pörheät hyeenat. 

Ngorongorossa oli satanut poikkeuksellisen runsaasti ja osa teistä oli ajokelvottomia. Erityisen iloinen olen siitä, että onnistuimme näkemään kaksi sarvikuonoa. Uhanlaisia jättiläisiä seurataan tarkasti, eikä niitä päästetä lähtemään puiston alueelta pois salametsästäjien pelossa. Edes sarvikuonojen tarkkaa määrää ei kerrota.

Kun olimme jo nousemassa poispäin, upea urosleijona loikoili puun rungon päällä. Vaikea kuvailla sitä valtaa ja voimaa, joka näennäisen rennosti makoilevasta isosta kissasta hyökyi kauas ympäristöön. Kun on ylivoimainen, ei tarvitse todistella asemaansa.

Näköalapaikalta kraaterin reunalta vielä viimeisen näkymän koko valtavaan suojelualueeseen. Tansania

Ensikertalaiselle safarilla kaksi päivää riitti oikein hyvin. Safariauton töyssyinen kyyti oli hyvää palautusta vuorivaelluksesta. Ainut asia, mikä jäi harmittamaan oli kunnon kameran puute. Tämän postauksen kuvat ovat kaikki iphonella otettuja, paremmasta zoomista olisi ollut todellakin iloa.

Tarangiressä ja Ngorongorossa näin uskomattoman määrän eri eläimiä aivan lähietäisyydeltä, kävi hyvä tuuri. Olen entistä vimmaisemmin vakuuttunut siitä, että maailmassa ja luonnossa on niin uskomatonta kauneutta, että meistä jokaisen tulee tehdä kaikkensa sen suojelemiseksi ja säilyttämiseksi. 

Kuinka kiivetään Kilimanjarolle

Kilimanjaro Rongai kiipeäminenNo niin ystävät ja kylänhenkilöt, aika rykäistä ulos matkakertomus Kilimanjaron kiipeämisestä. Lähdin pari viikkoa sitten Tansaniaan ja palasin reissusta nyt viikonloppuna. Matkalla opitun viisauden mukaan kokemuksen ja koettelemuksen raja on välillä häilyvä, mutta mitä useammat yöunet omassa sängyssä on takana, sitä vaikuttavammalta kokemukselta koko matka tuntuu.

Afrikan mantereen korkeimpana vuorena Kilimanjaro on haluttu kiipeilykohde. Kilimanjaro on siitä poikkeuksellinen vuori, että se ei ole osa mitään vuoristoa vaan seisoo yksin ja ylväänä Tansaniassa Kenian rajan tuntumassa. Reaktioni oli jossakin kauhun ja ihastuksen välimaastossa, kun vuoren lumipeitteinen huippu ensimmäistä kertaa pilkahti pilvien lomasta kun ajoimme pikkubussilla vuoren juurelle.Kilimanjaro Rongai kiipeäminen

Matkan valinta ja seurue

Pidemmän ajan suunnitelmissani siintävät monenlaiset kiipeilyreissut tulevaisuudessa eri puolille maailmaa. Tässä vaiheessa kiipeilyharrastusta Kili tuntui sopivankokoiselta palalta purtavaksi: viikon vaellus, aiempiin kokemuksiini verrattuna reilusti lisää korkeusmetrejä, mutta silti selkeästi vaellushuippu kesäolosuhteissa. Kilimanjaron kiipeäminen ei edellytä teknistä kiipeilyä eikä varsinaista jäätiköllä liikkumista. Vuoren lisäksi mahdollisuus päästä tutustumaan Tansaniaan kiehtoi kovasti.

Lähdin reissuun matkatoimisto Aventuran matkalle. Sen lisäksi, että matka osui sopivasti kalenteriini, valitsin Aventuran ennen kaikkea siksi, että aiemmat kokemukseni kyseisen firman järkkäämistä reissuista ovat olleet hyviä. Homma yksinkertaisesti toimii.

Matka oli melko hintava, mutta reissun päällä opin mm. Kilimanjaron kansallispuistomaksujen olevan melko korkeat. Näillä rahoilla pidetään aluetta kunnossa ja luontoa siistinä, sopii minulle. Kehittyvissä maissa matkustaessa yritän olla tarkka myös siitä, että jengi joka tekee matkastani mahdollisen, saa työstään asiallisen korvauksen ja kohtuulliset työolot. Tästä syystä halvin matka ei todellakaan ole paras, vaan usein alhaisen hinnan tuloksena joku ketjussa kärsii. Meidän kiipeilyporukan mukana kulki yli 30 hengen entourage paikallisia oppaita, kantajia, kokkeja ja muita duunareja. Aivan rautaisia ammattilaisia ja tosi mukavia tyyppejä.

Meitä suomalaisia asiakkaita oli porukassa kahdeksan. Ennalta tuntemattoman ryhmän kanssa synkkasi pääosin tosi mukavasti, oli ilo olla juuri näiden ihmisten kanssa kiipeämässä. Matkanjohtajana toimi vuorikiipeilijä Anni Penttilä, joka klaarasi kaikenlaisia vuorella vastaan tulleita erikoistilanteita varmalla otteella ja kannusti jokaista meistä parhaisiin mahdollisiin suorituksiin, iso kiitos siitä! <3 Annin kirjoituksen tältä reissulta voit lukea hänen blogistaan.
Kilimanjaro Rongai kiipeäminenKilimanjaro

Rongai-reittiä pitkin ylös

Kiipesimme Kilimanjarolle Rongai-reittiä. Reitti lähtee nousemaan sademetsästä vuoren pohjoispuolelta. Verrattuna vuoren eteläpuolelta nouseviin suositumpiin ja nopeampiin reitteihin, Rongailla saa kävellä rauhassa. Useimmissa leireissä oli meidän lisäksemme vain yksittäisiä toisia porukoita telttoineen. Leireissä ei ole juuri kiinteitä rakennuksia ja muutenkin tuntuu kuin olisi vuorella täysin erityksissä kaikesta ulkomaailmasta.

Viikon kestävän vaelluksen tempo on alkupäivinä verkkainen ja päivät aika kevyitä. Hitaampi nousutahti antaa hyvin aikaa sekä tottua korkeuteen että valmistaa kehoa kovempiin kävelypäiviin. Vaelluksen aikana sää suosi, saimme kulkea ihanassa auringonpaisteessa. Iltapäivisin iskivät pienet sadekuurot. Pidimme porukalla sadetta lyömällä korttia messiteltassa teekuppien kanssa, ei mitenkään kurjaa sekään.

Neljäntenä päivänä yövyimme mielettömällä leiripaikalla näyttävän Mawenzi-vuoren juurella 4300 metrissä. Siitä homma muuttui totisemmaksi, kun edessä oli vaellus hiekkaisen laakean satula-alueen yli kohti viimeistä leiriä, School Hutia 4800 metrin korkeudessa. Pitkä päivä kuuman auringon paahtaessa oli aika rankka ja tulevan yön huipulle lähtö alkoi jo jännittää mielessä.Kilimanjaro auringonnousuTanzania

Rankka huiputuspäivä

Kun olin jo seitsemältä valunut makuupussiin ja yrittänyt sitkeästi saada unen päästä kiinni, olin kellon soidessa iltayhdeltätoista nukkunutkin jonkun tunnin. Pimeässä yössä tihutti kevyesti vettä, kun kiskoin illalla valmiiksi kokoamani vaateparren niskaan ja mutustin vähän velliä ja teetä ”aamiaiseksi”. Kun kello löi tasan 00:00, porukkamme lähti oppaan perässä tunkkaamaan ylös rinnettä kohti kraaterin reunaa.

Nousun ensimmäiset kaksi tuntia olivat aika karseat. Seuraavat kaksi tuntia vähän helpommat. Sitä seuraavat kaksi tuntia taas aivan hirveää rääkkiä. En uskaltanut katsoa pimeässä ylös, jotta edellisten ryhmien otsalamppujen valot eivät kavaltaisi, miten kaukana kraatterin reuna vielä olikaan.

Kuljimme aika tiukassa rytmissä, tauoilla oli pakko sulloa vettä ja evästä sisäänsä ja vaatetta päälle parhaansa mukaan. Korkeus ei kohdallani tuntunut lainkaan pahalta, mutta voimat olivat muuten todella lopussa. Kaverini kysyi, mitä mietin silloin, kun kiivetessä väsyttää. Tälle vuorelle ei todellakaan noustu positiivisten ajatusten saattelemana, vaan silkkaa saatanaa hiljaa mielessä kiroten.

En vieläkään ymmärrä, millä onnistuin kampeamaan itseni viimeiset metrit ylös Gilman’s pointille 5 756 metriin. Sisulla ehkä. Ainakaan lihaksissa ei ollut mitään jäljellä.

Pidimme kunnon tauon ennen kuin jatkoimme kraatterin reunaa kohti Uhuru peakia. Ylhäällä oli reilusti lunta, minua vähän yllätti, miten paljon kraatterin luminen reuna muistutti vuoristoharjannetta. Auringonnousu oli sanoinkuvaamattoman upea, siinä hetkessä kun päivä alkoi sarastaa tuntui mahtavalta.

Vaapuin lopulta Afrikan korkeimpaan kohtaan Uhuru peakille aamukahdeksan aikaan yhdessä telttakaverini kanssa, jonka kanssa olimme jakaneet muunkin vaelluksen toinen toistamme kannustaen. Täysiä tyylipisteitä en tästä huiputuksesta itselleni jaa, sillä opas auttoi kantamalla reppuani. Pääsin kuitenkin omin jaloin vuorelle ja sieltä pois, sinällään on kaikki syyt olla itseensä tyytyväinen.

Kilimanjaro varusteet pakkaaminen

Miten meni omasta mielestä

Moni sanoo Kilimanjaron olevan helppo vuori, onhan se ”vain kävelyä”. Huiputuspäivä kesti leiristä leiriin kesti kuitenkin 17 tuntia ja oli ainakin minulle todella raskas päivä. Jälkiviisaana todettakoon, että jos haluan jaksaa pitkiä aikoja vuorilla, pitäisi myös treenata kestävyyskuntoa enemmän.

Yksi tekijä, jonka luulen vaikuttaneen voimien loppumiseen on eväspuoli. Otin mukaan proteiinipatukoita ja lisäenergiaa monessa muodossa, mutta enemmän olisi saanut olla snackseja. Kun ennen huiputusta vaelletaan monta päivää, alkaa energiavaje tuntua joka päivä lisää.

Matkatoimiston varustelistaesimerkki toimi hyvin pakkaamisen tukena ja suunnileen vastaavat kamppeet riittivät hyvin. Kuljin koko matkan vaelluskengissä, ensimmäisinä päivinä kevyemmätkin tennarit olisivat kelvanneet, polku oli hyväkuntoista. Vaellussauvat olivat ihan ehdottomat. Auringon laskiessa oli viileää, jolloin oli hyvä olla merinovillaa ja lämmintä vaatetta useita kerroksia. Sadevaatteita tarvittiin vasta huiputusyönä, mutta hyvä oli niidenkin olla mukana.

Kunnon lääkekaappi kannattaa ottaa varuiksi matkaan. Vatsalääkettä, särkylääkettä, silmätippaa, korvatippaa, sidetarpeita, vessapaperia, puhdistuspyyhkeitä, mitä nyt vaan voi kuvitella. Porukassa kaikenlaisille tropeille tuli tarvetta, niitä on hyvä varata laaja kattaus mukaan. Vuoristotaudin hoitoon tarkoitettua Diamoxia oli matkanjohtajalla.

Kokonaisuutena reissu oli hyvin onnistunut ja olen tosi tyytyväinen, että lähdin matkaan. Ainutlaatuisen matkan lisäksi tiedän nyt entistä paremmin, millaista valmistautumista tuleville vuorireissuille tarvitsen.

Jos vuorten valloitus Afrikassa kiinnostaa, lue myös:

Brysselin talvi

Bryssel talvellaNiin, talvi kai se edelleen näin helmikuussa on, vaikka Belgiassa on valoisaa, linnut laulavat ja aurinko paistaa kuin keväisinä päivinä. Vaikka Suomea etelämmässä täällä ollaankin, ovat lämpötilat silti olleet poikkeuksellisia.

Olo on kevyempi kuin aikoihin. Raskaan viime vuoden jälkeen on erityisen ilahduttavaa huomata, että uusi vuosi on alkanut todella hyvissä tunnelmissa. Selkeää, yksinkertaista ja kivaa, siinä kaikki, mitä vuodelta 2020 toivon. Tasaista ja vaikka vähän tylsääkin, kiitos.Bryssel kahvila

Brysselissä asumista on pian puoli vuotta takana. Kaupungilla voi jo kulkea ilman karttaa. Olen kirjoittanut blogiin expat-elämästä Belgiassa vähemmän kuin alkusyksystä tänne muuttaessani ajattelin. Matkoilta ja muista erityisistä hetkistä on enemmän kerrottavaa, sen sijaan arki on arkea missä tahansa. Toimiston käytäviä, harrastuksia, kavereita. En tiedä, kiinnostaako ketään tälläiset kuulumiset ilman sen kummempaa?

Kantapaikkoja on löytynyt ympäri kaupunkia, kuppiloita ja kulmia, joissa olo on kotoisa. Kansainvälistä kaupunkielämää parhaimmillaan, olen istunut kirjan kanssa kahviloissa viikonloppuisin, illallistanut ystävien kanssa, ottanut oluet, vielä toisetkin. Sellaista elämää, jota iso eurooppalainen metropoli tarjoaa.

Viime viikkoina erityisen kivaa on ollut se, että paljon ystäviä ja perhettä Suomesta on käynyt kylässä täällä. Vaikka Helsinkiin ei ole ollut ikävä, on ihanaa tavata tuttuja kasvoja ja kuulla, miten kotimaassa sujuu. Erityisen innoissani olin, kun sain lähetyksen Runebergin torttuja, noita kausileivonnaisten kuninkaita.

Bryssel talviLevollinen vuodenvaihteen pitkä loma ja lähestyvä kevät ovat tuonut uutta puhtia olemiseen. Syksyllä vietin paljon aikaa itsekseni, omia ajatuksia selvitellen. Nyt on sellainen olo, että alkaa olla avoimempi myös uudelle. Ensi töikseni ilmoittauduin ranskan kielikurssille, arjesta selviämisen helpottamisen lisäksi olen aidosti innoissani mahdollisuudesta oppia uutta kieltä siihen otollisessa ympäristössä.

Alkuvuoden flunssan jälkeen olen päässyt taas treenaamisen makuun, keho kaipaa vahvistusta kohti kesän kiipeilykautta ja liikunnasta saa paljon virtaa. Vastoin tapojani reipastuin jopa kuntosalille, ihmeiden aika ei siis ole ohi. Seuraava suurempi haaste on edessä jo parin viikon päästä Kilimanjarolla, en malta odottaa matkaan pääsemistä! Vielä on malarialääkkeet hankkimatta ja pari pientä varustehankintaa tekemättä…

Jääkiipeilyviikonloppu Alpeilla

Jääkiipeily Cogne AlpitBelgiaan muutto tuntui jääkiipeilyn osalta melkoiselta tuomiolta, täällä kun ei siihen ole tietenkään mitään mahdollisuuksia. Syksyllä kun ensimmäiset kuvat pohjoisen putouksilta alkoivat täyttää Instagramin kuvavirtaa, iski ahdistus: menisikö koko talvi ohi ilman yhtään mahdollisuutta päästä potkimaan jäätä.

Alpit ovat onneksi Brysselistä kohtuullisen lähellä. Brittifirma Jagged Globe tarjoaa pitkän viikonlopun mittaisia jääkiipeilyreissuja, niinpä varasin jo syksyllä paikan sellaiselle. Kalenteriin tämä osui kivasti, kun lähdin suoraan työviikon päätteeksi kohti retken kokoontumispaikkaa Chamonix’ta. Ohjatulle reissulle meno tuntui tänä vuonna hyvältä idealta, sillä vasta kahden talven kokemuksella olen edelleen aika aloittelija, mitä jääkiipeilyyn tulee. Rutiini puuttuu ja usein jännittää. Tekniikan ja rohkeuden kehittäminen oli toiveissani, kun ilmoittauduin mukaan.

Porukassa oli kuusi henkeä: brittipariskunta, yksi vanhempi herra, minä ja kaksi opasta. Jakaannuimme kolmen hengen tiimeihin, toiseen menivät jääkiipeilyn ensikertalaiset ja toiseen me vähän kokeneemmat kiipeilijät. Kurssin järjestelyt vaikuttivat joustavilta ja opas kuunteli toiveita ja vastaili kärsivällisesti kaikenlaisiin kiipeilyyn liittyviin kysymyksiini.

Ensimmäisenä päivänä ajoimme Italian puolelle Cogneen, jossa olin viime talvena kokonaisen viikon kiipeämässä kaverini kanssa kahdestaan. Cognessa kiivettiin aluksi Valmiana, helpot 4 köydenmittaa mukavassa auringonpaisteessa. Kauden ensimäiset metrit jäällä oli hyvä ottaa mukavan leppoisalla reitillä, jonka jälkeen ei ole täysin muussia. Majoituimme Cognessa vanhassa kunnon La Barmessa. Sympaattinen hotelli on aivan ihana, kiipeilypäivän päälle maistui italialainen kotiruoka, paikallinen olut ja pitkät yöunet. Täydellistä.Jääkiipeily Cogne alpitSeuraavana aamuna paineltiin laakson pohjaa pidemmälle. Lähestyminen Patri-nimiselle reitille otti viime vuonnakin koville. Opas Andy piti kovaa tahtia, oli täyttä työtä pysyä mukana. Vaan kunhan päästiin kiipeilemään, homma kulki. Jää oli kovaa ja lohkeilevaa, yöllä oli ollut reilusti pakkasta. Valitettavasti köysistön kolmas jäsen lopetti ensimmäisen köydenmitan jälkeen ja palasi laaksoon, jatkettiin oppaan kanssa kahdestaan.

Patrin keskiosassa on pari pientä putousta ja vähän kävelyä, viimeinen pätkä yläosassa on reitin kruunu. Olin samaan aikaan vähän peloissani ja innoissani jyrkästä linjasta putouksen oikeassa laidassa. Opas Andy liidasi edeltä ja lopulta meikä lähti perään. Mielessä ei ollut muuta kuin kiipeilyn rytmi, hakun lyönti ja jääraudan potku kerrallaan puskin keskittyneesti ylöspäin. Lopulta nauratti ääneen, ”this is awesome” huusin, kun olin kuuloetäisyydellä ankkurilta. Parasta jääkiipeilyäni koskaan tähän mennessä. Viime vuonna melko mahdottomalta vaikuttanut reitti olikin mahdollista päästä ylös lepäämättä kertaakaan köydessä. Liidiä voin harkita sitten joskus 2050-luvulla…
Cogne jääkiipeilyCogne jääkiipeilyKolmantena ja viimeisenä kiipeilypäivänä ajettiin eri laaksoon. Valsavarenchen laakson päädystä lähtevät kiipeilyreitit muun muassa Gran Paradison huipulle. Laaksosta löytyi kiva neljän köydenmitan jääputous helpolla ja lyhyellä lähestymisellä. Mikä helpotus edellisen päivän marssimisen jälkeen!

Kaksi ensimmäistä pätkää putouksesta olivat loivempaa kipitystä, yläosan kaksi köydenmittaa totisempaa kiipeilyä. Opas kiipesi edeltä, minä seurasin perässä. Varjossa oli viileää ja sormet tuntuivat kiivetessä olevan samaan aikaan jäässä ja tulessa, kun taistelin jyrkempää kohtaa ylös. Kipeät näpit pakottivat ravistelemaan käsiä jokaisen hakun siirron jälkeen. Reitin yläosaan paistoi aurinko, mikä lämmitti oloa, mutta teki samalla jään pintakerroksesta murenevan jalkojen alla. Muutaman jännittävämman metrin jälkeen jäljellä oli loiva nousu viimeiselle ankkurille. Mahtavaa puuhaa, kyllä hymyilytti!Cogne jääkiipeilyJagged Globen jääkiipeilyviikonloppu oli juuri sitä, mitä odotinkin: oppaan kanssa pääsin kiipeämään hienompia putouksia, kuin mihin omat taidot vielä itsenäisesti riittävät. Kolmessa päivässä kiipeilymetrejä kertyi oikein kivasti ja varmuus jääkiipeilyyn kasvoi taas vähän. Pääasia oli, että tänäkin talvena pääsi edes muutamaksi päiväksi jäälle. Kolme kiipeilypäivää oli hyvä aika palautella tuntumaa lajiin ilman lepopäiviä, kotiin Brysseliin palasin aika väsyneenä.

En ole juurikaan kiivennyt oppaan kanssa, välillä tuntui vähän vapaamatkustajalta, kun köydet oli vedetty valmiiksi ja itse tarvitsi vain pysyä perässä. Toisaalta reissulla oli rentouttavaa, kun pystyi keskittymään vain kiipeilyyn eikä itse tarvinnut säätää kohteita, kulkemisia ja muuta sälää. Oppaamme Andy oli kokenut kiipeilijä ja tosi hyväntuulinen heppu, jonka kanssa vuorilla oli hurjan hauskaa.