Kiipeilykausi käyntiin Belgiassa

Freyr Belgia kiipeily

Vaikka ikkunan takana täällä Brysselissä sataakin tänään lunta, on kevät jo pitkällä. Listasin syksyllä talven treenitavoitteita tosissani, mutta niinpä vaan korona pisti täällä Belgiassa kiipeilyhallit lokakuun lopussa kiinni, eivätkä ne ole sen jälkeen oviaan avanneet. Jäivät sitten kaikenlaiset liidi(pään)harjoitukset ja voiman kerääminen boulderhallilla tältä talvelta väliin.

Mutta, kevät on Keski-Euroopassa edennyt ja ulkokiipeilykausi käynnistyi jo helmikuun lopulla. Vaikka talven aikana on tullut lähinnä kyhjötettyä kotona etätöissä ja kerättyä painoa pizzaa syömällä, on ulkokiipeilyn pariin paluu tuntunut aika helkkarin hyvältä.

Tuleva kesä on kai jo kuudes (?!) kiipeilykesäni, ja toinen täällä kalkkikivien keskellä. On hauska huomata, miten vuosi vuodelta tiedot ja taidot karttuvat, köysien kanssa puljaaminen tuntuu luontevammalta ja kynnys lähteä kokeilemaan uusia reittejä madaltuu. Ehkä se voima ja kuntokin joskus vielä kehittyy.

Kun vielä viime kesä meni ylipäätänsä Belgian kallioihin, Suomesta poikkeavaan kivenlaatuun ja uusiin kiipeilykavereihin tutustuessa, nyt on jo muutamat suosikkipaikat selvillä, useampia reittejäkin hampaankolossa ja kivoja kiipeilyporukoita löytynyt. On ollut kiva palata edelliskesältä tuttuihin paikkoihin, kiivetä samoja reittejä kuin viime vuonna, tunnustella kehoa ja kanttia, mikä tuntuu mukavalta ja missä pääsee jo jännän äärelle.

Pandemian takia tälle kesälle ei oikein ole tavoitteita, isompia projekteja tai reissuja tiedossa. Varsinkin matkakuume alkaa kyllä jo olla todella kova. Haaveilen vuorireissusta enemmän kuin oikeastaan mistään muusta (paitsi ehkä koiranpennusta ja maailmanrauhasta). Jospa edes rajan yli Luxemburgin puolelle tai Ranskaan pääsisi… Tai kesällä Norjaan… Tai ihan minne tahansa!

Kevättä kotona – Karup-futonsohva

Karup futon sohva

Muutin puolitoista vuotta sitten Brysseliin vain parin matkalaukun voimin ja jätin muut tavarani Suomeen säilöön. Kun vuokrasin nykyisen asuntoni, halusin päästä helpolla ja ostin edelliseltä asukkaalta tämän huonekaluja. Koronavuoden aikana jo entuudestaan vähän nuhjuinen Ikea-sohva painui tunkkaiselle kuopalle ja oli korkea aika pistää se kiertoon.

Ostin pitkän suunnittelun jälkeen uuden sohvan, tanskalaisen Karupin Beat-futonsohvan. Uuden futonsohvan vaalean puun ja oliivinvihreän päällisen yhdistelmä kevensi olohuoneeni tunnelmaa kertaheitolla.

Kun sohvan toisen käsinojan laskee alas, tulee sohvasta divaani, jossa aion loikoilla kuin Kleopatra ikään. Kun molemmat käsinojat nostaa ylös, siitä tulee pieni ja pesämäinen käpertymispaikka. Kun molemmat käsinojat laskee alas, tulee sohvasta day bed, joka toimii myös kätevästi varavuoteena. Sitä pitää tosin vielä tovi odottaa, ennen kuin vierailijoita Brysseliin voi taas ottaa vastaan.

Tapani ostaa huonekaluja on sillä tavalla neuroottinen, että haluan vain sellaisia tavaroita, joita on mahdollista siirrellä yhden naisen voimin, jotka ovat mieluusti mahdollisimman monikäyttöisiä, muokattavia ja kestävät sekä käyttöä että katsetta vuosikausia. Skandinaavinen, yksinkertainen ja kaunis muotoilu puhuttelee, samoin tuotantoketju, joka antaa vastuullisuudesta enemmän vastauksia kuin kysymyksiä. Näihin kriteereihin Karupin sohva sopii. Karup valmistaa sohvansa Puolassa, sertifikoidusta puusta.

Oikeastaan ajattelen, että kyse ei ole pelkästään uudesta sohvasta, vaan jonkinlaisesta uudenlaisesta pysyvyyden tunteesta muutenkin. Samalla viikolla sohvan kanssa tilasin myös työpisteen ja tuolin, kun kerran kotia laitetaan, niin laitetaan sitten kunnolla. Asuntoni ja arkeni Brysselissä on niin paljon paikallaan, että enää ei tunnu siltä, että koko elämä pitäisi pystyä pakkaamaan pikaisesti matkalaukkuihin.

Kirjamatka Etiopiaan: The Shadow King

Etiopia kirja Maaza Mengiste The Shadow King

Vuonna 1935 Italia miehitti Etiopian viideksi vuodeksi, mutta Etiopia ei koskaan menettänyt itsenäisyyttään siirtomaavallan aikaan. Maaza Mengisten historiallisessa romaanissa The Shadow King etiopialaisten vastarintataistelijoiden ja italialaisten valloittajien tarinaa kerrotaan ennen kaikkea naisten näkökulmasta.

Kirja vie elävästi takaisin parin vuoden takaisen Etiopian matkani maisemiin, Gondarin kukkuloille, tielle Debarkiin, Simien-vuorten jyrkänteille, pääkaupunki Addis Abebaan. Se on vahva, sitkeä, julma, pohjattoman surullinen ja valtavan kaunis kuvaus sodasta ja kotimaasta.

Päähenkilö on palvelustyttö Hirut, josta kasvaa taistelija. Toinen näkökulma on italialaisen sotakuvaaja Ettoren. Kameran läpi historiaa ovat perinteisesti katsoneet valloittajat ja voittajat, kuvat ovat olleet voimakas propagandan väline.

Kirjailijan hyvässä haastattelussa New York Timesissa hän kertoo enemmän arkistojen kaivamisesta Italiassa. Siitä, miten kolonialismi yltää sinnekin. Mitä kuvissa näytetään, mitä ei. Minne katse yltää, minne jää tyhjiä aukkoja. Kirja on selkeästi fiktiivinen, mutta Mengiste värittää historiaa ja täyttää tyhjäksi jätettyä tilaa taitavasti.

Korona-aikana olen kaivannut kirjoiltani tiedon sijaan enemmän todellisuuspakoa, kaukomaita ja kiinnostavia kulttuureja. Etäisyyttä pienestä ja pitkäveteisestä arjesta niin ajassa kuin paikassa. Siihen tarpeeseen tämä kirja vastasi täydellisesti.

Kasvitieteellinen puutarha Brysselissä – Meise Plantentuin

Meise puutarha kasvihuone Bryssel

En edes tiennyt Meisen kasvitieteellisen puutarhan olemassaolosta, ennen kuin kaverini ehdotti sunnuntairetkeä sinne. Se oli aivan loistava idea, kasvihuoneet olivat korona-aikaankin tosi kiva retkikohde Brysselin tuntumassa.

Hieman Brysselin ulkopuolella sijaitseva puutarha on perustettu jo 1700-luvun lopulla. Vanhat, valtavat kasvihuoneet ovat täynnä erilaisia kasveja tropiikista aavikoille. Kahden kasvihuoneen, isomman ja pienemmän, lisäksi puutarhan tiluksilta löytyy linna (tietysti, Keski-Euroopassa kun ollaan), kahviloita, erilaisia puulajeja ja laaja ruusutarha. Puiston alueelle pääsi vain rajallinen määrä ihmisiä kerrallaan, niinpä turvavälit pysyivät hyvin ja maskit tietysti kasvoilla.

Plantentuin MeiseMeise kasvihuone BrysselMeise greenhouse Brussels

Belgian koronasulku on jatkumassa näillä näkymin pitkälle kevääseen. Eristäytyminen ja arkisen tekemisen puute alkaa vaihteeksi tuntua aika raskaalta, niinpä oli ihanaa mennä jonnekin uuteen, kauniiseen ja kiinnostavaan paikkaan kotisohvalla kyhjöttämisen sijaan.

Keskellä talvea ei kasvihuoneissakaan kukoistanut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tihkusateisena talvipäivänä eksoottisten kasvien keskellä kulkeminen oli silti täydellinen pako korona-arjesta. Kasvihuoneiden kostea ilma tuoksui sademetsiltä ja sellaisilta maisemilta, joiden näkemistä pitää pandemian takia vielä malttaa odottaa.

Kierteltiin myös puutarhan ulkoalueilla, mutta ne eivät harmaana talvipäivänä vielä olleet parhaimmillaan. Ainakin ruusutarhaa pitää tulla katsomaan keväämmällä uudelleen!

Plantentuin Meise
Nieuwelaan 38, 1860 Meise
www.plantentuinmeise.be/en/

Katso myös muut kasvihuonekirjoitukseni:

Jääkiipeilyviikko Ranskassa

Jääkiipeily Ranska

Kuten jo talvikauden tavoitteista kertoessani nostin esiin, oli jääkiipeilyn suhteen tälle talvelle enemmänkin suunnitelmia. Joulukuulle Italian puolelle kaavailemani reissu peruuntui kuitenkin koronasyistä. Nyt tammikuun alkupuolella pääsin sitten kuitenkin lähtemään Ranskaan kiipeämään jäätä.

Reissun tukikohtana toimi Briançonin kaupunki Ecrinsin massiivin tuntumassa, lähellä Ranskan ja Italian rajaa. Varasin Vuoristoretkiltä oppaan neljälle kiipeilypäivälle. Ne muutamat kerrat, kun olen aiemmin kiivennyt oppaan kanssa, ovat olleet kokemuksina varsin vaihtelevia. Vuoristoretkien Ranskassa asuva opas Rasmus Krogerus oli kärsivällinen, kannustava ja kiva, joten tällä kertaa palautteena oli kyllä pelkkä kehuja!

Jääkiipeily Ranska

Ensimmäisenä päivänä kiivettiin helppoa kivaa putousta Ceillacin laaksossa. Vuoden tauon jälkeen otti aikansa, että sain jään nakuttelun rytmistä kiinni ja hakkujen ja rautojen varassa nouseminen alkoi tuntua varmemmalta.

Toisena päivänä otin härkää sarvista ja ryhdyin liidaamaan. Se oli ensisijaisena tavoitteena, kun reissuun tulin, ja tarpeeksi helposta putouksesta kun aloitti, niin homma sujui ihan hyvin. Vaikka alkuun jännitti kovasti, olo oli valmis liidiharjoitusten aloittamiseen.

La Graven laaksossa oleva putous oli just hyvä paikka harjoitella: sopivasti hyllyjä, joilla tasata hermoja ja hengitystä, ja riittävän paljon jäätä, josta pystyi valitsemaan sopivan helpon linjan. Ruuveille oli paljon paikkoja, mutta varsinkin vasemmalla kädellä ruuvien laittaminen meni alkuun ihan miten sattui. Toisaalta olin tosi ylpeä siitä, että uskalsin kiivetä ruuveista yli ja loivemmissa kohdissa ottaa aika pitkältä siinä hetkessä tuntuneita rannareita varmistusten välillä.

Jääkiipeily

Helpomman putouksen jälkeen aivan nurkan takaa löytyi vielä hieno vaikeampi jääpilari. Yllätin itseni, kun pitkän kiipeilypäivän jälkeen jaksoin vielä kiivetä tämän yläköydessä vain yhdellä lepotauolla. Aina välillä on kyllä tosi kiva päästä kokeilemaan, miten vaikeampaa jäätä kiivetään. Jyrkkää ja hienoa kiipeilyä!

Jääkiipeily

Kolmantena kiipeilypäivänä mentiin Fressineriesin laaksoon. Vaikka pohjalla oli yksi lepopäivä välissä, tuntuivat aiemmat kiipeilypäivät mustelmina polvissa ja raskaana painona lihaksissa. Silti jatkoin liidiharjoituksia ja oli kiva huomata, että vaikka oma olo ei ollutkaan vahvin mahdollinen, pystyin ylipäätänsä liidaamaan, ruuvien laitto meni jo vähän sujuvammin ja pää pysyi kasassa ankkurilta seuraavalle.

jääkiipeily Ranskajääkiipeily vesiputous

Neljäntenä ja viimeisenä kiipeilypäivänä suunnattiin taas Ceillaciin. Putous oli keskeltä vielä varsinainen koski vauhdilla virtaavaa vettä! Sulan aukon ympäri pääsi kiipeämään, samoin ylempänä kosteista kohdista vain pienellä kastumisella.

Putous oli greidiltään vähän vaikeampi, kuin aiempien päivien mäet ja paikoitellen jääpilarien välissä kiipeily oli hakkujen varassa roikkumisen sijaan enemmänkin sellaista kokovartalo-punkemista, kuin jäisissä halkeamissa. Yksi ständeistä oli hienossa luolassa jää- ja vesiputouksen takana, ehkä makein varmistuspaikka hetkeen. Tähän oli hyvä lopettaa viikon kiipeilyt.

Tältä reissulta sain sitä mitä hain, eli rohkeutta liidata jäällä. Olosuhteet viikolla olivat hyvät, jäätä riittävästi ja kelit sopivaa pikkupakkasta. Tätä lisää ensi talvena sitten taas! Ylipäätänsä se, että pääsi näin korona-aikana jonnekin toisiin maisemiin ja vuorille puuhailemaan, oli aivan loistava akkujen lataus ennen paluuta Brysselin lockdown-arkeen.

Lisää jääkiipeilyjuttuja aiemmilta vuosilta löytyy blogista, yllätys yllätys, tunnisteen jääkiipeily takaa. Vinkkinä myös, että samaan aikaan, kun itse hikoilin helpoilla putouksilla, kiipesi paikallinen tiimi päivässä todella vaikuttavan vaikeiden putousten sarjan La Gravessa. Jos ei muuten ranskaksi lukeminen luista, niin tsekkaa Alpine magista ainakin makeat kuvat!