Barbican Conservatory – siisti sisäpuutarha Lontoossa

Barbican ConservatoryLontoossa on useita vihreitä keitaita aivan keskustan alueella. Edellisellä reissulla ihastutti St Dunstan in the East, puutarha vanhan kirkon raunioilla. Tällä kertaa ajattelin käydä katsomassa Sky Garden -sisäpuutarhan, mutta sinne olisi pitanyt varata liput reilusti ennakkoon. Pidän enemmän aikatauluttomasta haahuilusta, joten Sky Garden sai tällä kertaa jäädä. Pikainen haku löysi Barbican Conservatoryn, jonne sitten suuntasin.

Barbicanin alue on aika erikoinen. Asuinalue on rakennettu 60-70-luvulla. Tunnelma alueella oli kummallinen: arkkitehtuuri on täysin toisesta ajasta, taloja on monessa tasossa ja kulkureitit muodostavat sokkeloita, tavallaan aika särmikästä. Tulee sellainen olo, kuin olisi jossain ihan muualla, kuin miljoonakaupungissa. Barbicanin alueella on taidekeskus ja kauppoja, mutta minua kiinnosti erityisesti puutarha.
Barbican ConservatoryBarbican Conservatory Vuonna 1984 avatussa kasvihuoneessa on yli 2000 eri lajia. Kiertelin kasvien keskellä, hengitin ilmaa, joka oli paksua trooppisten kasvien tuoksusta. Altaassa uiskenteli karppeja. Istuskelin aikani kirjan kanssa puutarhassa, julkisilla paikoilla lukeminen on minulle hyvä tapa rauhoittua kirjan ääreen. Ihmisiä oli liikkeellä, mutta ei mitenkään ruuhkaksi asti. Useampi valokuvaaja malleineen otti kuvi, pariskunta pussaili palmun alla, lapset juoksentelivat kasvien väleissä. Taustalla soi vaimeasti klassinen musiikki.

Barbican Conservatoryn kasvihuoneisiin on ilmainen sisäänpääsy. Pidän paikoista, joissa voi viettää aikaa ostamatta mitään, oleskella vain.

Barbican Centre
Silk Street, London

Museopäivä Lontoossa: British Museum

British museumVietin juuri viisi päivää Lontoossa, työmatkan yhteyteen sai kätevästi napattua pari päivää omaa aikaa samalla vaivalla. Brysselistä Lontooseen kuljin näppärästi junalla. Tämä oli ensimmäinen, mutta ei varmasti viimeinen kerta, kun matkustin Eurostarilla kanaalin alitse. Edellisen kerran olin Lontoossa pari vuotta sitten, silloin kiersin paljon nähtävyyksiä tiiviissä tahdissa ja reissuseurana oli pikkusiskoni. Tällä kertaa olin liikkeellä yksin ja käytin aikaa ihanaan tyhjäntoimittamiseen ja kaupungilla notkumiseen vailla sen kummempaa agendaa.

Yhden poikkeuksen kuitenkin tein, menin nimittäin British Museumiin. En ole ennen käynyt siellä ja yllätyin, sillä museoon on ilmainen sisäänpääsy. Sateisena sunnuntaina turisteja riitti, mutta ruuhka ei ollut mitenkään mieletön. Museo on niin suuri, etta väki jakautui aika tasaisesti rakennuksen eri osiin. Aulatilan kattaa upea lasikatto, tila on kaunis ja valoisa. Samaan tapaan kuin Pariisin Louvressa, on British Museumista mahdotonta saada yhdellä vierailulla kaikkea irti. Vaikka vietin useamman tunnin kiertäen eri osastoja, paljon jäi vielä näkemättä.
LontooLontooKokoelma on sanoinkuvaamaton läpileikkaus ihmiskunnan aarteista, tuntuu kuin kävelisi taidehistorian oppikirjan sivuilla. Samalla koko ajan vähän häiritsee. Kenen aarteita nämä todella ovat?

British Museumista ei mielestäni voi kirjoittaa ilman, että kiinnittää huomioita siihen, mistä museon esineet ovat peräisin ja millä oikeutuksella britit pitävät niitä hallussaan. Siirtomaavalta ja imperialismi ovat näytelleet isoa roolia, kun kokoelma on kasvanut. Museoihin haalittu taide ja kulttuuriperintö heijastavat pyrkimyksiä peilata koko maailmanhistoriaa Euroopan kautta.

Useiden esineiden kohdalla on vuosikymmeniä, ellei vuosisatoja, käyty keskustelua siitä, tulisiko ne palauttaa alkuperäisille sijoilleen. Museon vaikuttavimpiin ja samalla kiistellyimpiin esineisiin kuuluvat Partheonin marmoripatsaat, niin kutsutut Elginin marmorit, joita Kreikka on vaatinut säännöllisesti palautettavaksi takaisin Ateenaan.

Mitä kävi reissupakulle?

Jotunheimen

Kerrataanpa lyhyesti: ostin alkukesästä auton, josta kevyellä puunaamisella tuli kiva reissupaku kesäksi. Ensimmäisellä reissulla päräytin Ruotsiin ja Norjaan kiipeilemään heinäkuussa. Asuin autossa lopulta yhteensä vajaat pari viikkoa. Paku kulki mukavasti vuorille ja takaisin Helsinkiin. Syksyllä kävikin sitten niin, että sain töitä Brysselistä. Kesän reissu jäi sitten samalla myös minun ja pakun viimeiseksi yhteiseksi reissuksi, sillä Bryssel on kaupunki, jossa auton, varsinkaan ison ja vanhan auton, pitämisessä ei ole mitään järkeä. Paku meni myyntiin ja löysi pian uuden kodin.

Vaikka pakusta luopuminen oli monella tapaa viisas valinta, harmittaa vähän silti! Parasta omassa pakussa oli, että auton sai laittaa juuri sellaiseksi, kuin halusin. Itselleni riitti todella simppeli laveri, pieni hylly lähinnä ruoanlaittotarvikkeille ja mukavasti tilaa kiipeilykamppeille, joita levittelin pitkin autoa. Pidemmälle reissulle pakuun olisi ollut syytä kehittää parempaa ilmanvaihtoa ja muuta sellaista, mutta kesäkeleillä sivuoven raollaan pitäminen riitti.

Kustannuksissa pakukesä ei esimerkiksi pidempään Alppireissuun verrattuna tullut sen kalliimmaksi. Vakuutukset, diesel ja laivaliput maksoivat tietysti jotain, mutta kun majoitus oli sitten käytännössä ilmainen, tuli myös säästöjä. En oikeastaan jäänyt itse auton osaltakaan juuri tappiolle, sain pakun myytyä lähes samaan hintaan kuin sen keväällä ostinkin. Erityisen tärkeää minulle oli kesän reissulla välttää lentämistä, joten pohjoismaiden kiertely maata pitkin oli siinäkin mielessä mainiota.

Pakukesästä jäi käteen monta hyvää hetkeä. Olen aiemmin reissannut kaverien pakuilla ja oman auton kanssa oli ihanaa olla liikkeessä. Opin parkkeeraamaan ja peruuttamaan, vaikka olen omasta mielestäni melko keskinkertainen kuski. Pakulla pääsi just sinne, minne halusi mennä.

Kaikkein ikimuistoisin yöpaikka kesän reissulta on yllä kuvassa: Jostedalenin jäätikkökurssin jälkeen kouluttaja suositteli mieletöntä paikkaa aivan Jotunheimenin kansallispuiston laidalla yösijaksi. Hiekkatien laidalla vuorten keskellä oli ihan mahtavaa juoda viimeiset aamukahvit retkikupista ja hengittää sisään jäätiköltä puhaltavaa viileää ilmaa ennen kuin reissu alkoi jo kääntyä kotimatkaksi.

Uutta ja vanhaa Tallinnassa

TallinnaKesäloma oli ja meni, hellejakson päättyminen suorastaan alleviivasi paluuta arkeen ja toimistolle. Viikonloppuna, kun lämpöaalto vielä velloi, käytiin paahteisessa Tallinnassa päiväretkellä. Edellisestä kerrastani eteläpuolen Suomenlahtea on jo pari vuotta, joten tutummillekin kulmille kaupungissa oli tullut paljon uutta nähtävää.

Pidän Tallinnassa siitä, että parissa tunnissa pääsee täysin pois tutuista kuvioista. Vaikka matka-aika Helsingistä on lähes sama kuin Tampereelle tai Turkuun menisi, on Tallinnassa kuitenkin selkeämmin ulkomailla, selkeämmin irti arjesta.
TallinnaTukholmasta lähtöisin oleva valokuvataiteen museo Fotografiska avasi museonsa Tallinnassa kesäkuun loppupuolella. Telliskiven alueelle perustettu museo on sijaitsee rouheassa teollisuusrakennuksessa, jossa näyttelyt ovat kahdessa kerroksessa. Kattoterassilla on ravintola, baari ja hyvät näkymät.

Avajaisnäyttelyt olivat keskenään mukavan erilaisia. Eniten pidin Anja Niemen In Character -sarjan salaperäisistä hahmoista preeriatunnelmissa sekä Pentti Sammallahden pienistä mustavalkoisista kuvista, jotka yllättivät yksityiskohdillaan. Päänäyttely Jimmy Nelsonin Homage to Humanity jätti vähän kylmäksi.
TallinnaTallinna

Museossa kiertelyn lisäksi Tallinna-päivän tavoitteena oli syödä hyvin. Vanha suosikkini Sfäär Resto oli muuttanut hieman tyyliään. Aiemmin urbaani concept storen ja coolin kuppilan yhdistelmä oli nyt selkeämmin pelkkä ravintola ja paikan olemus oli muuttunut hienostuneempaan ja hillitympään suuntaan. Safka oli edelleen hyvää, lounaaksi maistui kasviscurry.

Iltapäiväksi otimme Uberin kaupungin ulkopuolelle ja kävimme syömässä NOA:ssa. Hellepäivänä meren rannalla oleva ravintola oli hyvä valinta, kannatti lähteä kauemmas kaupungista. Erinomainen ruoka ja raukea, viipyilevä tunnelma veivät mukanaan.

Jäätikkökurssi Jostedalenissa

JostedalKesäreissun viimeinen viikko kului Adventure partnersin järjestämällä jäätikkökurssilla Norjan Jostedalissa. Kursseja järjestetään sekä aivan aloittelijoille että jatkotasolle. Ilmoittauduin jatkokurssille, koska tavoitteenani oli oppia itsenäiseen vuorilla liikkumiseen tähtääviä taitoja, joihin jatkokurssilla pystyttiin syvällisemmin perehtymään.

Samalle kurssille sattui myös Sopivasti hukassa -blogia kirjoittava Suvi, jonka poimin matkalta Oslosta kyytiin. Ajettiin Oslosta Jostedaliin ja parkeerattiin mukavaan leirintään jäätiköltä laskevan joen varteen.
JostedalKurssi alkoi seuraavana aamuna, ensimmäisenä päivänä rymyttiin lumella. Harjoiteltiin self-arrestia, köysistössä liikkumista ja lumiankkureiden tekemistä. Lumiankkureiden tekeminen oli hyvää harjoitusta, lumi kun on itselleni selvästi vieraampi elementti ja välineet siinä varmistamiseen uusia tuttavuuksia. Siirtymä kalliokiipeilystä kylmiin olosuhteisiin tuntui alkuun työläältä, lähestymisnousu rankalta, vuoristokengät painavilta ja koko homma vähän hakemiselta.
JostedalToisena päivänä mentiin kauniille Nigardsbreenin jäätikölle ja liikuttiin juoksevilla varmistuksilla köysistönä jäätiköllä. Kulki paremmin, ryhmän jäsenten kanssa kommunikaatio parani ja tunnelma oli tosi hyvä. Jokainen johti vuorollaan porukkaa pitkin jäätikköä harjoitellen reitin hakua ja varmistamista, koko ajan yhdessä keskustellen ja koko porukan kannustaessa toisiaan. Jääkiipeilykokemus auttoi, kun piti pujotella pitkin jäätikön poimuja ja muotoja, raudat ja ruuvit upposivat pehmeää, huokoiseen jäätikköjäähän hyvin.
JostedalJostedalVuoristossa ja jäätiköillä liikkuessa kun voi tulla vastaan kaikenlaisia yllätyksiä, joihin pitäisi pystyä reagoimaan. Railopelastuksen oppiminen oli yksi asia, jota olin kurssilta erityisesti odottanut. Sen äärelle päästiin kolmantena päivänä.

Lähestyminen Tuftebreenin jäätikölle vuoristokengillä oli aika kova puserrus, kun nousumetrejä jyrkällä polulla kertyi reippaasti. Hiki virtasi. Kun pääsimme jäätikölle, etsimme sopivan kolon. Jokainen laskettiin sinne vuorotellen, ja kaverit rakensivat taljan, jolla sitten ”pudonnut” nostettiin. Taljan rakentamiseen useampi toisto toi  jonkunlaisen käsityksen, siitä, miten homma toimii, mutta kertaus tulee varmasti tarpeen vielä monta kertaa, jotta tosipaikan tullen kaikki sujuisi kunnolla.JostedalJostedal

Neljäntenä päivänä tehtiin retki, jonka tarkoituksena oli harjoitella kurssin aikana opittuja taitoja. Me lähdimme Nigardsbreenin jäätikköä ylöspäin ja pääsimme lopulta puikkelehtimaan polveilevaan ja haastavampaankin jäätikköön. Erityisen mieleenpainuva oppi oli paluureitin huomioiminen, sillä epätasaisella jäätiköllä takaisin lähtöpisteeseen suunnistaminen osoittautui yllättävän vaikeaksi. Lopuksi kerrattiin vielä kerran railopelastusta, tällä kertaa talja syntyi jo aika sukkelaan.

Viimeisenä kurssiaamuna pidettiin leirintäalueen pihassa vielä kertausta erilaisten taljojen rakentamisesta, köyttä pitkin nousemisesta ja harjoiteltiin köysipaarien rakentamista. Kotimatkalle lähdettiin yhtä matkaa ja lopun purkukeskustelu koko viikosta pidettiin lähikylässä hampurilaisten äärellä.

Kurssiviikko oli fyysisesti kohtuullisen rankka, mutta päiväohjelma vaihteli sopivasti ja koko ajan oppi paljon uutta. Jostedal oli paikkana tosi kiva: laaksossa vuorten keskellä jäätiköiden ympäröimänä tuli hyvällä tapaa sellainen olo, että on kaukana arjesta ja sivistyksestä. Eniten sain itse tältä kurssilta irti uusien asioiden lisäksi ihan vain kasvaneena itseluottamuksena omiin taitoihin. Lisäksi kouluttaja Kari Heimonen oli selvästi osaava ammattilainen ja kurssiporukan yhteishenki hyvä, oli ilo liikkua päiviä yhdessä.