Vaellusretki Seitsemisen kansallispuistossa

Seitseminen yhden yön vaellus

Kotimaanmatkailun kiinnostavimpia kohteita ovat kansallispuistot. Vietin heinäkuuta Suomessa ja yksi siellä olon kohokohdista oli vaellusretki siskojen kanssa Seitsemisen kansallispuistoon.

Pohjois-Pirkanmaalla sijaitseva Seitsemisen kansallispuisto on erityisen tunnettu vanhasta aarnimetsästään. Multiharjun aarnimetsän yli 400 vuotta vanhojen mäntyjen keskellä kulkiessa olo oli aika pieni.

Seitsemisen kansallispuistoSeitsemisen kansallispuisto

Kuljimme kahdessa päivässä Virkatie-nimisen rengasreitin, jolla on pituutta liki 26 kilometriä. Ensimmäisenä päivänä pyyhälsimme noin 17 km ja toiselle päivälle jäi vain kymppi. Reitille osui monenlaisia maisemia metsistä soihin ja vesistöihin. Matkalla kuljimme Koveron perinnetilan pihapiirin läpi, jossa pidimme evästaukoa. Koverolla oli myös kaivo, josta tankkasimme vettä mukaan.

Leiriydyimme Liesijärven rantaan. Heinäkuun viikonloppuna väkeä oli poluilla liikkeellä suunnilleen tavanomaisia määriä, mutta leiripaikalla erikoiskesän kyllä huomasi, kun telttoja oli pystytetty vieri viereen. Nuotiopaikalla oli kiva istuskella ja vaikka väkeä oli enemmänkin, oli alueella rauhallista nukkua.

Seitsemisen kansallispuistoSeitsemisen kansallispuisto

En ole koskaan aiemmin ollut varsinaisesti vaellusretkellä Suomessa. Kiipeilyretkillä käveleminen kallion luokse on vain välttämätön paha ennen itse asiaan pääsemistä. Tällä kertaa oli kiva kulkea vaan, ilman mitään muuta agendaa. Mikäli joskus innostun pidemmälle vaellukselle, olisi rinkasta ollut varaa keventää painoa pois, nyt mukana oli kaikenlaista mukavuuskampetta.

Vaikka peruuntuneet kaukomatkat harmittavat edelleen, tuli Seitsemisen metsien keskellä ja pitkospuita pitkin tarpoessa minulle ihan hyvä muistutus siitä, että Suomessakin on hienoja ja ainutlaatuisia luontokohteita, joista saa hyvässä seurassa paljon irti.

Katso myös muita kirjoituksia Suomen kansallispuistoista:

Liesjärven kansallispuisto itsenäisyyspäivänä
Leivonmäen kansallispuisto marraskuun harmaissa
Syysretki Etelä-Konneveden kansallispuistoon
Kiipeilyviikonloppu Olhavalla
Helvetinjärven kansallispuistossa

Rantapäivä Oostendessa

Oostenden rantaOostende päiväretki Brysselistä

En oikeastaan tiennyt meren äärellä olevasta Oostenden kaupungista yhtään mitään muuta, kuin että Oostenden rantaa kehuvat kaikki. Olikin tosi kiva, kun ystäväni innostui lähtemään kanssani päiväksi Oostendeen, niin tuli ensinnäkin lähdettyä.

Olen asunut Belgiassa tällä erää pian vuoden verran, mutta en ole juuri ehtinyt kiertämään lähiseutuja. Päiväretkille karkaaminen arjen keskellä tuntuu toisinaan vähän työläältä, pienet spontaanit jutut eivät varsinaisesti ole vahvuuteni. Ilmastokriisin vuoksi lähimatkailu on jo pitkään näyttäytynyt vastuullisena valintana, ja nyt korona tuuppasi tätä trendiä entisestään eteenpäin. Kun kaukomaat ovat saavuttamattomissa, pitää hyvää etsiä läheltä.

Oostende on kauniina päivänä kiva päiväretki Brysselistä, jos kaipaa Keski-Euroopan sijaan meritunnelmaa ja rantaelämää. Junamatka kesti reilun tunnin ilman vaihtoa, junia kulkee välillä säännöllisesti. Perillä Oostendessa tuntui, kuin olisi vaihtanut maata kauemmaksi. Juna-aseman edestä aukeaa satama-allas, jota reunustavat kojut myivät tuoreita mereneläviä, ilma tuoksui suolavedeltä ja kalanperkeiltä. Jollain tapaa kaupungin tunnelmasta tuli mieleen Tanska tai muut pohjoismaat.

Rock Strangers OostendeOostende Rock Strangers

Kun kerran olimme ystäväni kanssa lähteneet liikkeelle rantapäivän perässä, emme sen kummemmin kiertäneet kaupungilla, vaan kuljimme suoraan rantabulevardille. Matkalle osui taiteilija Arne Quinzen Rock Strangers -nimiset metalliveistokset. Punaiset metallimonumentit ovat kolhuisuudessaan ja ruttaantuneina kuin merestä rannalle huuhtoutuneita jättiläismäisiä roskia. Ärhäkän punainen väri on kirkas kontrasti vasten maisemaa varsinkin harmaana päivänä.

Koska aamu oli ollut pilvinen, rannalla oli ruuhkaa lähinnä lokeista. Ja miten mainio Oostenden ranta olikin, maineensa veroinen! Sileää vaaleaa hiekkaa, jossa oli kiva kulkea paljain varpain. Uskaltauduin uimaankin, ensi kertaa tänä kesänä. Matalassa rannassa merivesi oli yllättävän lämmintä ja aalloissa pärskiminen ilahduttaa aina. Kun aurinko alkoi pilkistellä pilvien takaa, tuntui kuin olisi ollut Belgian sijaan etelänlomalla.

Uimisen ja auringossa loikomisen jälkeen napattiin vielä burgerit ja drinkit rantakadulla. Ravintola Histoires d’O ei ollut nopean palvelun paikka, mutta safka oli aivan hyvää ja terassilta oli hyvä tarkkailla ohikulkevia ihmisiä. Illaksi kotiin pääsi suoraan junalla, rantahiekkaa rapisi sandaalien pohjasta vielä kotiovellakin.

Jos Oostende kiinnostaa ja kaipailet lisää ideoita, Håndbagage-blogissa on hieno kuvareportaasi kaupungista. Näistä paikoista moni meni muistilistalle, jos joskus menen tuonne uudelleen!

Tutkimustuloksia ripulireissulta

Benin ripulireissu

Osallistuin toissa kesänä rokotetutkimusmatkalle Beninissä, Länsi-Afrikassa. Tuttavallisemmin ripulireissuksi ristityn matkan tarkoituksena oli kokeilla kehitteillä olevaa ripulirokotetta. Nyt tutkimuksen ensimmäiset tulokset on julkaistu ja niistä uutisoitiin esimerkiksi päivän Helsingin sanomissa. Hyvältä vaikuttaa!

Ripuli on yksi alle viisivuotiaiden yleisimmistä kuolinsyistä maailmassa. Likainen vesi ja puutteellinen sanitaatio ja hygienia aiheuttavat ripulia köyhemmissä maissa ja erityisesti lapsille se voi olla hengenvaarallista. Tutkimuksen tärkein merkitys on se, että kehitysmaiden pienille lapsille saadaan rokote, minkä lisäksi siitä voi olla iloa turistiripulin hoidossa.

Tutkimuksessa kehitettiin rokotetta, jota testaamaan Beniniin lähetettiin yli 700 suomalaista vuosina 2017-2019. Olin mukana 11 hengen ryhmässä kesällä 2018. Nyt kun rokote on todettu turvalliseksi, sitä kokeillaan seuraavassa vaiheessa Gambiassa ja Sambiassa.

Benin ripulireissu

Varsinkin nyt koronan aikaan olen muistellut tätä reissua lämmöllä, loistava kokemus. Grand Popon kalastajakylä Atlantin rannalla oli ikimuistoinen ja ihana paikka. Pauhaava valtameri, pehmeä rantahiekka ja päivät palmujen alla ovat jääneet vahvasti mieleeni. Kylän raittia kuljettiin edestakaisin mopotaksin tarakalla, vaikka kyytin nousu vähän hirvitti.

Suomalaiset eivät ole Grand Popon kylällä olleet tuntematon näky ennen tätä tutkimustakaan, sillä suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus ja taiteilijaresidenssi Villa Karo on sijainnut siellä jo vuosia. Ventovieraassa porukassa reissussa olo oli yllättävänkin hauskaa. (Paikalliseen palmuviinaan sodabiin ei ehkä tarvitse enää ikinä koskea.)

Pieni Benin on mainio maa, jota suosittelen myös matkakohteena Länsi-Afrikassa, kunhan matkailu taas alkaa olla turvallisempaa. Paikallisessa kulttuurissa oli paljon nähtävää: perinteisiä seremonioita, siirtomaavallan julmaa historiaa, nykypäivän taidetta. Ranskan entisessä siirtomaassa parempi ranskan taito olisi ollut etu ihmisiin tutustumisessa, kielimuuri oli paikoin korkea.

Tämä oli ensimmäinen matkani Afrikan mantereelle ja se nosti kovasti mielenkiintoani maanosaa kohtaan. Sen jälkeen olenkin kiertänyt Itä-Afrikassa parilla eri reissulla Etiopiaa ja Tansaniaa, seuraavaksi houkuttelisi eteläinen Afrikka, kun matkustus joskus taas muuttuu mahdolliseksi.

Kirjoitin reissusta taannoin useammankin jutun, tunnisteella Benin löytyy päivityksiä parin vuoden takaa niin nähtävyyksistä kuin ripulireissulle osallistumisesta.

Safarilla Tansaniassa: Tarangire ja Ngorongoro

Safari Tansania Tarangire

Periaatteeni on, että kun matkustan kauas, yritän olla kohteessa mahdollisimman kauan. Niinpä Kilimanjaron kiipeilyreissun päälle varasin matkan järjestäneen Aventuran kautta lisäksi kaksi päivää safarilla Tansaniassa.

Kiipeilymatkan ja safarin yhdistelmä oli suosittu, lähes kaikki meidän Kilimanjaron kiipeilyporukasta olivat tehneet saman valinnan. Pääsin siis jatkamaan matkaa jo vuorella tutuksi käyneessä porukassa. Lisäksi seurueeseen saapui vahvistuksia Suomesta, heillä oli varattuna pidempi safarimatka.

Tarangire safari Tansania safari TarangireTansania safari matkablogi

Tarangiren suojelualue

Ensimmäisenä aamuna ajettiin Arushasta Tarangiren suojelualueelle. Paikka on tunnettu elefanttien paratiisina. Kun ensimmäinen elefanttilauma tuli näkyville, olin itkeä pillittää. Elefantit ovat vaikuttavia kokonsakin vuoksi, niiden olemuksessa on minusta jotakin ikiaikaista voimaa. Reitin edetessä näimme myös majesteettisena kaulaansa ojantelevia kirahveja, pöyhkeitä strutseja, ketteriä pikku antilooppeja ja lukuisia lintuja.

Majoituimme Tarangiressä todella laadukkaassa Sopa Lodgessa. Safariajelujen välissä ehti hetkeksi vilvoittamaan vaelluksesta kivistäviä jalkoja uima-altaalle. Viikon teltassa vuorella asumisen jälkeen kylmä olut aurinkotuolissa oli varsinaista luksusta.

Illan tullen lähdimme uudestaan ajamaan suojelualueelle. Luonnon ainutlaatuisuus teki vähän tunteelliseksi. Kaiken kruunasi pehmeänä maiseman kauniiksi maalaava valo, kultainen tunti. Seisoin safariauton avoimessa kattoluukussa ja avasin hiukset. Oranssi pöly tarttui kasvoihin ja tukka leijui ilmavirrassa, kun kuljettaja painoi kaasua. Maaginen hetki. Olin melko varmasti itäisen Afrikan onnellisin muija siinä hetkessä, täynnä vallatonta vapauden tunnetta.

Tansania Ngorongoro kraatteriTansania

Ngorongoron kraatteri

Seuraavana päivänä suunnattiin Ngorongoron kraaterille. Tie sinne vei Karatun pikkukaupungin läpi. Nousimme sademetsän halki kraaterin reunalle, josta avautui maisema alas suojelualueelle.

Syytän Leijonakuningasta koko länsimaiden luontokäsityksen vääristämisestä, mutta vähän tuntui siltä, kuin olisi humahtanut suoraan Disney-elokuvaan. Seeprat kulkivat jonossa juomapaikalle, gnu-antiloopit laidunsivat poikasineen. Lammesta havaitsimme haukottelevat virtahevot, ruohikossa loikoilivat söpön pörheät hyeenat. 

Ngorongorossa oli satanut poikkeuksellisen runsaasti ja osa teistä oli ajokelvottomia. Erityisen iloinen olen siitä, että onnistuimme näkemään kaksi sarvikuonoa. Uhanlaisia jättiläisiä seurataan tarkasti, eikä niitä päästetä lähtemään puiston alueelta pois salametsästäjien pelossa. Edes sarvikuonojen tarkkaa määrää ei kerrota.

Kun olimme jo nousemassa poispäin, upea urosleijona loikoili puun rungon päällä. Vaikea kuvailla sitä valtaa ja voimaa, joka näennäisen rennosti makoilevasta isosta kissasta hyökyi kauas ympäristöön. Kun on ylivoimainen, ei tarvitse todistella asemaansa.

Näköalapaikalta kraaterin reunalta vielä viimeisen näkymän koko valtavaan suojelualueeseen. Tansania

Ensikertalaiselle safarilla kaksi päivää riitti oikein hyvin. Safariauton töyssyinen kyyti oli hyvää palautusta vuorivaelluksesta. Ainut asia, mikä jäi harmittamaan oli kunnon kameran puute. Tämän postauksen kuvat ovat kaikki iphonella otettuja, paremmasta zoomista olisi ollut todellakin iloa.

Tarangiressä ja Ngorongorossa näin uskomattoman määrän eri eläimiä aivan lähietäisyydeltä, kävi hyvä tuuri. Olen entistä vimmaisemmin vakuuttunut siitä, että maailmassa ja luonnossa on niin uskomatonta kauneutta, että meistä jokaisen tulee tehdä kaikkensa sen suojelemiseksi ja säilyttämiseksi. 

Kuinka kiivetään Kilimanjarolle

Kilimanjaro Rongai kiipeäminenNo niin ystävät ja kylänhenkilöt, aika rykäistä ulos matkakertomus Kilimanjaron kiipeämisestä. Lähdin pari viikkoa sitten Tansaniaan ja palasin reissusta nyt viikonloppuna. Matkalla opitun viisauden mukaan kokemuksen ja koettelemuksen raja on välillä häilyvä, mutta mitä useammat yöunet omassa sängyssä on takana, sitä vaikuttavammalta kokemukselta koko matka tuntuu.

Afrikan mantereen korkeimpana vuorena Kilimanjaro on haluttu kiipeilykohde. Kilimanjaro on siitä poikkeuksellinen vuori, että se ei ole osa mitään vuoristoa vaan seisoo yksin ja ylväänä Tansaniassa Kenian rajan tuntumassa. Reaktioni oli jossakin kauhun ja ihastuksen välimaastossa, kun vuoren lumipeitteinen huippu ensimmäistä kertaa pilkahti pilvien lomasta kun ajoimme pikkubussilla vuoren juurelle.Kilimanjaro Rongai kiipeäminen

Matkan valinta ja seurue

Pidemmän ajan suunnitelmissani siintävät monenlaiset kiipeilyreissut tulevaisuudessa eri puolille maailmaa. Tässä vaiheessa kiipeilyharrastusta Kili tuntui sopivankokoiselta palalta purtavaksi: viikon vaellus, aiempiin kokemuksiini verrattuna reilusti lisää korkeusmetrejä, mutta silti selkeästi vaellushuippu kesäolosuhteissa. Kilimanjaron kiipeäminen ei edellytä teknistä kiipeilyä eikä varsinaista jäätiköllä liikkumista. Vuoren lisäksi mahdollisuus päästä tutustumaan Tansaniaan kiehtoi kovasti.

Lähdin reissuun matkatoimisto Aventuran matkalle. Sen lisäksi, että matka osui sopivasti kalenteriini, valitsin Aventuran ennen kaikkea siksi, että aiemmat kokemukseni kyseisen firman järkkäämistä reissuista ovat olleet hyviä. Homma yksinkertaisesti toimii.

Matka oli melko hintava, mutta reissun päällä opin mm. Kilimanjaron kansallispuistomaksujen olevan melko korkeat. Näillä rahoilla pidetään aluetta kunnossa ja luontoa siistinä, sopii minulle. Kehittyvissä maissa matkustaessa yritän olla tarkka myös siitä, että jengi joka tekee matkastani mahdollisen, saa työstään asiallisen korvauksen ja kohtuulliset työolot. Tästä syystä halvin matka ei todellakaan ole paras, vaan usein alhaisen hinnan tuloksena joku ketjussa kärsii. Meidän kiipeilyporukan mukana kulki yli 30 hengen entourage paikallisia oppaita, kantajia, kokkeja ja muita duunareja. Aivan rautaisia ammattilaisia ja tosi mukavia tyyppejä.

Meitä suomalaisia asiakkaita oli porukassa kahdeksan. Ennalta tuntemattoman ryhmän kanssa synkkasi pääosin tosi mukavasti, oli ilo olla juuri näiden ihmisten kanssa kiipeämässä. Matkanjohtajana toimi vuorikiipeilijä Anni Penttilä, joka klaarasi kaikenlaisia vuorella vastaan tulleita erikoistilanteita varmalla otteella ja kannusti jokaista meistä parhaisiin mahdollisiin suorituksiin, iso kiitos siitä! <3 Annin kirjoituksen tältä reissulta voit lukea hänen blogistaan.
Kilimanjaro Rongai kiipeäminenKilimanjaro

Rongai-reittiä pitkin ylös

Kiipesimme Kilimanjarolle Rongai-reittiä. Reitti lähtee nousemaan sademetsästä vuoren pohjoispuolelta. Verrattuna vuoren eteläpuolelta nouseviin suositumpiin ja nopeampiin reitteihin, Rongailla saa kävellä rauhassa. Useimmissa leireissä oli meidän lisäksemme vain yksittäisiä toisia porukoita telttoineen. Leireissä ei ole juuri kiinteitä rakennuksia ja muutenkin tuntuu kuin olisi vuorella täysin erityksissä kaikesta ulkomaailmasta.

Viikon kestävän vaelluksen tempo on alkupäivinä verkkainen ja päivät aika kevyitä. Hitaampi nousutahti antaa hyvin aikaa sekä tottua korkeuteen että valmistaa kehoa kovempiin kävelypäiviin. Vaelluksen aikana sää suosi, saimme kulkea ihanassa auringonpaisteessa. Iltapäivisin iskivät pienet sadekuurot. Pidimme porukalla sadetta lyömällä korttia messiteltassa teekuppien kanssa, ei mitenkään kurjaa sekään.

Neljäntenä päivänä yövyimme mielettömällä leiripaikalla näyttävän Mawenzi-vuoren juurella 4300 metrissä. Siitä homma muuttui totisemmaksi, kun edessä oli vaellus hiekkaisen laakean satula-alueen yli kohti viimeistä leiriä, School Hutia 4800 metrin korkeudessa. Pitkä päivä kuuman auringon paahtaessa oli aika rankka ja tulevan yön huipulle lähtö alkoi jo jännittää mielessä.Kilimanjaro auringonnousuTanzania

Rankka huiputuspäivä

Kun olin jo seitsemältä valunut makuupussiin ja yrittänyt sitkeästi saada unen päästä kiinni, olin kellon soidessa iltayhdeltätoista nukkunutkin jonkun tunnin. Pimeässä yössä tihutti kevyesti vettä, kun kiskoin illalla valmiiksi kokoamani vaateparren niskaan ja mutustin vähän velliä ja teetä ”aamiaiseksi”. Kun kello löi tasan 00:00, porukkamme lähti oppaan perässä tunkkaamaan ylös rinnettä kohti kraaterin reunaa.

Nousun ensimmäiset kaksi tuntia olivat aika karseat. Seuraavat kaksi tuntia vähän helpommat. Sitä seuraavat kaksi tuntia taas aivan hirveää rääkkiä. En uskaltanut katsoa pimeässä ylös, jotta edellisten ryhmien otsalamppujen valot eivät kavaltaisi, miten kaukana kraatterin reuna vielä olikaan.

Kuljimme aika tiukassa rytmissä, tauoilla oli pakko sulloa vettä ja evästä sisäänsä ja vaatetta päälle parhaansa mukaan. Korkeus ei kohdallani tuntunut lainkaan pahalta, mutta voimat olivat muuten todella lopussa. Kaverini kysyi, mitä mietin silloin, kun kiivetessä väsyttää. Tälle vuorelle ei todellakaan noustu positiivisten ajatusten saattelemana, vaan silkkaa saatanaa hiljaa mielessä kiroten.

En vieläkään ymmärrä, millä onnistuin kampeamaan itseni viimeiset metrit ylös Gilman’s pointille 5 756 metriin. Sisulla ehkä. Ainakaan lihaksissa ei ollut mitään jäljellä.

Pidimme kunnon tauon ennen kuin jatkoimme kraatterin reunaa kohti Uhuru peakia. Ylhäällä oli reilusti lunta, minua vähän yllätti, miten paljon kraatterin luminen reuna muistutti vuoristoharjannetta. Auringonnousu oli sanoinkuvaamattoman upea, siinä hetkessä kun päivä alkoi sarastaa tuntui mahtavalta.

Vaapuin lopulta Afrikan korkeimpaan kohtaan Uhuru peakille aamukahdeksan aikaan yhdessä telttakaverini kanssa, jonka kanssa olimme jakaneet muunkin vaelluksen toinen toistamme kannustaen. Täysiä tyylipisteitä en tästä huiputuksesta itselleni jaa, sillä opas auttoi kantamalla reppuani. Pääsin kuitenkin omin jaloin vuorelle ja sieltä pois, sinällään on kaikki syyt olla itseensä tyytyväinen.

Kilimanjaro varusteet pakkaaminen

Miten meni omasta mielestä

Moni sanoo Kilimanjaron olevan helppo vuori, onhan se ”vain kävelyä”. Huiputuspäivä kesti leiristä leiriin kesti kuitenkin 17 tuntia ja oli ainakin minulle todella raskas päivä. Jälkiviisaana todettakoon, että jos haluan jaksaa pitkiä aikoja vuorilla, pitäisi myös treenata kestävyyskuntoa enemmän.

Yksi tekijä, jonka luulen vaikuttaneen voimien loppumiseen on eväspuoli. Otin mukaan proteiinipatukoita ja lisäenergiaa monessa muodossa, mutta enemmän olisi saanut olla snackseja. Kun ennen huiputusta vaelletaan monta päivää, alkaa energiavaje tuntua joka päivä lisää.

Matkatoimiston varustelistaesimerkki toimi hyvin pakkaamisen tukena ja suunnileen vastaavat kamppeet riittivät hyvin. Kuljin koko matkan vaelluskengissä, ensimmäisinä päivinä kevyemmätkin tennarit olisivat kelvanneet, polku oli hyväkuntoista. Vaellussauvat olivat ihan ehdottomat. Auringon laskiessa oli viileää, jolloin oli hyvä olla merinovillaa ja lämmintä vaatetta useita kerroksia. Sadevaatteita tarvittiin vasta huiputusyönä, mutta hyvä oli niidenkin olla mukana.

Kunnon lääkekaappi kannattaa ottaa varuiksi matkaan. Vatsalääkettä, särkylääkettä, silmätippaa, korvatippaa, sidetarpeita, vessapaperia, puhdistuspyyhkeitä, mitä nyt vaan voi kuvitella. Porukassa kaikenlaisille tropeille tuli tarvetta, niitä on hyvä varata laaja kattaus mukaan. Vuoristotaudin hoitoon tarkoitettua Diamoxia oli matkanjohtajalla.

Kokonaisuutena reissu oli hyvin onnistunut ja olen tosi tyytyväinen, että lähdin matkaan. Ainutlaatuisen matkan lisäksi tiedän nyt entistä paremmin, millaista valmistautumista tuleville vuorireissuille tarvitsen.

Jos vuorten valloitus Afrikassa kiinnostaa, lue myös: