Kasvitieteellinen puutarha Brysselissä – Meise Plantentuin

Meise puutarha kasvihuone Bryssel

En edes tiennyt Meisen kasvitieteellisen puutarhan olemassaolosta, ennen kuin kaverini ehdotti sunnuntairetkeä sinne. Se oli aivan loistava idea, kasvihuoneet olivat korona-aikaankin tosi kiva retkikohde Brysselin tuntumassa.

Hieman Brysselin ulkopuolella sijaitseva puutarha on perustettu jo 1700-luvun lopulla. Vanhat, valtavat kasvihuoneet ovat täynnä erilaisia kasveja tropiikista aavikoille. Kahden kasvihuoneen, isomman ja pienemmän, lisäksi puutarhan tiluksilta löytyy linna (tietysti, Keski-Euroopassa kun ollaan), kahviloita, erilaisia puulajeja ja laaja ruusutarha. Puiston alueelle pääsi vain rajallinen määrä ihmisiä kerrallaan, niinpä turvavälit pysyivät hyvin ja maskit tietysti kasvoilla.

Plantentuin MeiseMeise kasvihuone BrysselMeise greenhouse Brussels

Belgian koronasulku on jatkumassa näillä näkymin pitkälle kevääseen. Eristäytyminen ja arkisen tekemisen puute alkaa vaihteeksi tuntua aika raskaalta, niinpä oli ihanaa mennä jonnekin uuteen, kauniiseen ja kiinnostavaan paikkaan kotisohvalla kyhjöttämisen sijaan.

Keskellä talvea ei kasvihuoneissakaan kukoistanut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tihkusateisena talvipäivänä eksoottisten kasvien keskellä kulkeminen oli silti täydellinen pako korona-arjesta. Kasvihuoneiden kostea ilma tuoksui sademetsiltä ja sellaisilta maisemilta, joiden näkemistä pitää pandemian takia vielä malttaa odottaa.

Kierteltiin myös puutarhan ulkoalueilla, mutta ne eivät harmaana talvipäivänä vielä olleet parhaimmillaan. Ainakin ruusutarhaa pitää tulla katsomaan keväämmällä uudelleen!

Plantentuin Meise
Nieuwelaan 38, 1860 Meise
www.plantentuinmeise.be/en/

Katso myös muut kasvihuonekirjoitukseni:

Talvipäiviä Briançonissa ja matkailun ilosta

BriançonBriançon

Tykkään aloittaa uuden vuoden jollakin reissulla. Viime vuonna olin työmatkalla (niin, sellaisiakin joskus oli!) ja jatkoin siitä Alpeille jääkiipeilemään. Tänäkin vuonna suunta oli vuorille. Vaikka matkailussa korona-aikaan on toki omat haasteensa, pääsi Belgiasta Ranskaan menemään junalla ihan hyvin ja kiipeilyreissulla ihmiskontaktit pysyivät vähäisinä.

Matkailu ei todellakaan ole ennallaan, mutta jotain vanhasta muistuttavaa virkistävää ja vallatonta siinä oli, kun ensin pitkän junamatkan jälkeen saavuin Brysselistä Ranskan Briançoniin iltapimeältä ja sitten ensimmäisenä aamuna perillä näin kapungin ja sen laidoilta kohoavat lumihuippuiset vuoret valoisaan aikaan. Täällä sitä ollaan, ihan itsekseni, jossakin, missä en ole ikinä ennen ollut.

Kun vietin vapaapäiviä kiipeilystä, kävin kiertelemässä kaupungilla. Kun kuljeskelin aurinkoisena päivänä pitkin Briançonia, tuntui ihanalla tavalla tavalliselta. Kävelin mäkeä ylös vanhaan kaupunkiin, seikkailin kapeilla kujilla, pyörin kirjakaupoissa (osaisinpa paremmin ranskaa!), ihailin vuoristomaisemia linnoituksesta ylhäältä rinteestä. Vaikka maski oli kasvoilla, ravintolat edelleen suljettuja ja ulkonaliikkumiskielto alkoi jo kuudelta, oli ilmassa sekä seikkailun että kevään tuntua.

Aurinko paistoi niin että talvitakissa oli melkein liian kuuma. Olin yksin liikkeellä, vailla velvollisuuksia, vailla aikatauluja, vailla mitään pakkoa tehdä mitään muuta, kuin mitä sattui huvittamaan. Tätä tunnetta minulla on ollut valtava ikävä dramaattisen alun jälkeen lähinnä hitaasti eteenpäin laahustavan pandemian aikana.

Briançon hotelli

Majoituksen suhteen minulla kävi mieletön tuuri: vähän arvalla varaamani bed & breakfast -paikka oli aivan hurmaavan ihana. Ranskalaispariskunnan pitämä Bacchu Ber oli ennemmin majatalo kuin hotelli. Paikka oli ulkoa varsin vaatimaton, mutta sisältä aivan todella siisti ja kotoisa paikka. Vaikka matkustin yksin, olivat Maria ja Georges aivan valtavan ystävällisiä aina kohdatessamme ja kävin pisimmät ranskankieliset keskuteluni koskaan heidän kanssaan.

Kun ulkonaliikkumiskielto alkoi jo alkuillasta, jäi kaikenlainen muu kylillä huitelu kiipeilypäivien päältä pois. Siinä missä Chamonix’ssa on tullut usein istututtua oluella ja syötyä ulkona, jäi koronasulkujen johdosta kaikki sellainen tältä reissulta välistä. Tavallaan oli rentouttavaa, että ei ollut edes mahdollisuutta mennä iltaisin mihinkään. Luin kirjoja, tein muutamia työhommia, suunnittelin tulevaa vuotta. Niistä suunnitelmista lisää joskus myöhemmin!

Syysloman kiipeilyt Ranskassa

Saint Léger kiipeily

Haluan olla ihminen, joka sanoo ennemmin kyllä kuin ei. Niinpä kun belgialaisten kiipeilykaverien chatissa kysyttiin, kiinnostaako jotakuta lähteä lokakuun lopussa Saint Légeriin, sanoin kyllä.

Sen jälkeen googlasin paikan ja tajusin, että siellähän ei sitten ole mitään helppoa kiivettävää, vaan greidit huitelevat lähinnä seiskasta ylöspäin.

Noh. Otin sitten kuitenkin pari syyslomapäivää töistä ja posotin junalla Ranskaan juuri ennen kuin Keski-Euroopan koronarajoitukset kiristyivät taas. Ajattelin, että jos ei muuta, niin paistattelen auringossa, oltiinhan sentään Belgiaan syyssateita merkittävästi etelämmässä.

Avignonista TGV-juna-asemalta oli vajaa pari tuntia autolla pelipaikoille. Saint Légeriin on olemassa paikallinen ranskankielinen topokirja, mutta nyt kaikkien paikkojen ollessa kiinni, en saanut sitä ostettua. Rockfaxin vanhassa Haute Provence -topossa on muutama sektori täältä, mutta ei läheskään kaikkea. Muita kiipeilypaikkoja lähistöllä on muun muassa Céüse ja Orpierre, jos aikaa on enemmän ja kaipaa vaihtelua.

Saint Léger kiipeily

Saint Léger

Ensimmäinen päivä meni kallioon tutustuessa ja leppoisasti sektorilla Andalouse yläköysitellessä. Pensees Afghanes (6b+) oli tosi makea ja mieleenpainuva reitti. Punainen kivi oli terävää sormille, mutta yllätyin iloisesti, että näpit kestivät pienemmistäkin krimpeistä pitämistä. Kiven karkea pinta piti hyvin jalkojen alla.

Toisena päivänä jäätiin ihan lähestymispolun päässä olevalle sektorille Fronton de Mer, josta löytyi varmaan koko kallion helpoimmat reitit. A tout coeur (5+) ja Le début de la fin (6a) liidasin, veikeästi sivuttain kulkeva L’air de rien (6a+) meni yläköydessä. Oli hauskaa huomata, että täältäkin kalliolta löytyi tasoiselleni kiipeilijälle mahdollisia reittejä.

Majoituimme belgialaisen kaverin ranskalaisen tutun omistamassa talossa lähikylällä. Satoja vuosia vanha pieni kivitalo ei ole vakituisessa asuinkäytössä, vaan se on pelkästään kiipeilijöiden tukikohtana. Iltaisin kokattiin yhdessä, avattiin muutama belgiolut ja luettiin vanhoja Grimper-lehtiä (talolla oleva arkisto alkoi suunnilleen meikäläisen syntymävuodesta…). Niin ihana tunnelma!

Porukan ranskalaiset tuntuivat kiivenneen kaikki maailman reitit ja tuntevan kaikki mahdolliset tyypit. Ranskan taitoni on edelleen aivan alkeistasolla, mutta oli ilo huomata, että tajusin aika paljon jengin jutuista. Ensimmäistä kertaa ymmärsin jopa yhden vitsin! Toivottavasti tulevaisuudessa pystyisin paremmin osallistumaan keskusteluun myös ranskaksi.

Saint Léger kiipeily

Mollans-sur-Ouvèze

Kolmas päivä meni osaltani lähinnä maisemien katseluksi. Mentiin Mollans-sur-Ouvèze -nimiselle kalliolle (löytyy netistä myös nimellä Baume des Eyguiers). Ei kulkenut sitten yhtään, mutta paikka ylhäällä rinteessä oli valtavan kaunis, varsinkin kun aurinko laski vaaleanpunaisena laakson päähän.

Rimpulin yläköydessä reitit Ma femme m’affame (6a+, hieno ja teknisempi pätkä) sekä jonkun isoilla kahvoilla samalla sektorilla olleen rallin, jonka nimi meni ohi. Sain hyviä vinkkejä oman kiipeilyn kehittämiseen ja parempaan kehon käyttöön seinällä. Muuten lähinnä ihastelin, kun ranskalaiset uhmasivat painovoimaa aivan kreiseillä kattoreiteillä.

Sunnuntaina edessä oli pitkä ajomatka takaisin Belgiaan, mutta mentiin silti aamulla vielä kalliolle. Parin reitin jälkeen oli aika hypätä autoon. Sitä mukaa kun Belgia lähestyi, vesisade kiihtyi… Nyt onkin sitten taas aikaa lojua kotisohvalla reissun jälkeisessä omassa karanteenissa ja odotella Belgian toisen korona-aallon lockdownin loppumista.

Kymmenen vuotta sitten Jordaniassa

Jordania 2010

Kun matkailu on edelleen koronan takia jäissä, on ollut aikaa sukeltaa oikein kunnolla arkistojen aarteisiin. Kymmenen vuotta sitten, lokakuussa 2010, oltiin perheen kanssa Lähi-idässä.

Jordaniassa sijaitseva Petra on tuhansia vuosia vanha kallioon rakennettu kaupunki. Unescon maailmanperintökohde tietysti, ja maailman uusien seitsemän ihmeen listalla. Ja ihmeellinen Petra onkin! Petra on ehkä upein paikka, jossa olen ikinä käynyt.

Vaikka tästä matkasta on tosiaan jo kymmenen vuotta, muistan päivän todella kirkkaasti. Taksimatkan aavikon halki, kapean kanjonin ja sen päädystä avautuvan maiseman, kamelin keinuvat askeleet.

Kapeimmillaan vain muutaman metrin levyinen sola mutkittelee kallioseinien välissä ja sen vierellä kulkevat vesitunnelit. Solan päädystä aukeaa kallioon kaiverrettu valtava julkisivu. Näyttävien seinien takana on erilaisia kammioita. Aukean laakson laidalle pääsee kiipeämään kiveen hakattuja portaita pitkin.

Petra Jordania 2010Petra Jordania 2010

Nyt kun kaikki seikkailut ovat vielä koronan takia hyllyllä, on Lähi-itä ja erityisesti Jordania ollut yksi niistä paikoista, jonne kaikkein eniten tekisi mieli mennä uudelleen. Aikanaan en ehkä osannut täysin arvostaa reissuja tuonne suunnalle, nykyisin alue kiinnostaa aivan eri tavalla kuin teininä.

Erityisesti Wadi Rumin aavikkoalue Jordaniassa on korkealla matkahaaveideni pitkällä listalla. Revontulia-Liisan kirjoitus ja upeat kuvat Wadi Rumin seikkailullisilta kiipeilyreiteiltä ovat piirtyneet mieleeni keskivakavaksi pakkomielteeksi. Vielä joskus käyn kokeilemassa kanttiani punaisella hiekkakivellä…

Jordania 2010

Jotkut asiat eivät ole kymmenessä vuodessa muuttuneet, reissuseurana pikkusisko on edelleen paras. Systerin reissu-look on näissä vanhoissa kuvissa aivan mahtava. Omakin matkatyyli on vähän punaisista Converseista ja Ruisrockin kangaskassista päivittynyt. Ei tosin paljoa.

Saas nähdä, missä seuraavan 10 vuoden päästä ollaan. Iso kysymys tietysti on, millaiset ovat koronan pidemmän ajan vaikutukset maailmaan ja matkailuun.

Ruskaretki Alsaceen kiipeilemään

Alsace kiipeily

Viikonloppusoturien sarjassa tällä kertaa vuorossa Alsace. Itselleni alue Ranskan ja Saksan rajalla on tuttu vain ja ainoastaan työreissuista Strasbourgiin (ja siitäkin voi keskustella, onko paikka varsinaisesti tuttu, jos sieltä on nähnyt toimiston ja rautatieaseman lisäksi vain pari hotellia ja ravintolaa…).

Joka tapauksessa, perjantaina iskin kotitoimiston iltapäivällä kiinni ja hyppäsin kaverini kyytiin ja ajaa posotettiin Brysselistä Ranskaan. Minulle tuli yllätyksenä, että Vosges (suomeksi kai Vosgeesit) on ihan oikea vuoristo, useammassa paikkaa oltiin yli tuhannen metrin korkeudessa. Pienten järvien pinnasta heijastuivat ruskan oransseiksi värjäämät puut ja matalalla roikkuvat pilvet, tienposkessa näkyi bambeja. Ihan tolkuttoman nättiä seutua tähän aikaan vuodesta!

AlsaceAlsace retkeily vaellusAlsace kiipeily

Martinswand

Lauantaina lähdettiin tsekkaamaan Martinswand-niminen kiipeilypaikka. Lähestysmispolkua reunustivat kauniit puut ja pilvinen sää teki kaikesta sumuisen kaunista. Belgialaisen kaverini lisäksi kiipeilyseuraksi saapui ranskalainen kiipeilijä, joka asui alueella. Kunnon kielikylpy ranskaksi samalla…

Martinswand oli tosi hieno kiipeilypaikka! Alueen yläosassa on pari sektoria yhden köydenmitan reittejä, alemmalta sektorilta löytyy myös maksimissaan kolmen köydenmitan multipitch-reittejä. Lämmiteltiin yläosassa lyhyillä reiteillä. Hienoa graniittia ja hyviä halkeamia. Sää ei varsinaisesti ollut ideaali, tihkutti jotain veden ja jään välimuotoa ja sormet muuttuivat kylmästä kivestä hetkessä tunnottomiksi. Liidasin pari vitosta ja olin ihan tyytyväinen itseeni noissa olosuhteissa.

Alemmalla sektorilla kiivettiin klassikkoreitti La Mulhousiennen ensimmäistä köydenmittaa (3 kp:n reitti kokonaisuudessaan on 6a, 5b, 5c). Oli muuten yksi hienoimmista 6a:n pätkistä, mitä olen tällä kaudella käynyt nykimässä! Ihan mielettömän siistiä ja nautinnollista kiipeilyä. Pitää joskus palata tänne ja tikata koko reitti ylös asti. Samoin viereisen L’aerienne-reitin eka vitosen kp oli kivaa kiipeilyä, mutta sateen kiihtyessä päädyttiin pakittamaan.

AlsaceAlsace retkeily vaellusAlsace vaellus retkeily

Sunnuntaina heräiltiin leirintäalueelta Domaine de Longemeristä hyvien unien jälkeen. Leirintäalue oli tosi siisti ja kiva. Jännitin etukäteen, palelisiko teltassa aivan hirveästi, kun ennusteen mukaan lämpötilat putoaisivat yöllä lähes nollaan. Yhdistelmällä makuupussi, merinovillainen makuupussilakana ja merinovillainen kerrasto sekä Nalgene kuumavesipullona pärjäsi kuitenkin ihan mukavasti.

Aamupäivästä ajettiin Lac Blancin rantaan, se tuntui olevan paikallisten suosittu sunnuntairetken kohde, sillä paikka oli täynnä autoja ja retkeilijöitä. Käytiin kokeilemassa lähestymistä Rocher Hans -kiipeilyalueen Voie normale -multipitchille, mutta märkä ja viileä keli, edessä olevan pitkän ajomatkan asettama aikaraja ja hankalat pakittamismahdollisuudet saivat empimään sen verran, että päivä jäi pelkäksi kävelyretkeksi. Keväällä ehdottomasti tänne uudelleen!