Ruskaretki Alsaceen kiipeilemään

Alsace kiipeily

Viikonloppusoturien sarjassa tällä kertaa vuorossa Alsace. Itselleni alue Ranskan ja Saksan rajalla on tuttu vain ja ainoastaan työreissuista Strasbourgiin (ja siitäkin voi keskustella, onko paikka varsinaisesti tuttu, jos sieltä on nähnyt toimiston ja rautatieaseman lisäksi vain pari hotellia ja ravintolaa…).

Joka tapauksessa, perjantaina iskin kotitoimiston iltapäivällä kiinni ja hyppäsin kaverini kyytiin ja ajaa posotettiin Brysselistä Ranskaan. Minulle tuli yllätyksenä, että Vosges (suomeksi kai Vosgeesit) on ihan oikea vuoristo, useammassa paikkaa oltiin yli tuhannen metrin korkeudessa. Pienten järvien pinnasta heijastuivat ruskan oransseiksi värjäämät puut ja matalalla roikkuvat pilvet, tienposkessa näkyi bambeja. Ihan tolkuttoman nättiä seutua tähän aikaan vuodesta!

AlsaceAlsace retkeily vaelluskiipeily Martinswand Alsace

Martinswand

Lauantaina lähdettiin tsekkaamaan Martinswand-niminen kiipeilypaikka. Lähestysmispolkua reunustivat kauniit puut ja pilvinen sää teki kaikesta sumuisen kaunista. Belgialaisen kaverini lisäksi kiipeilyseuraksi saapui ranskalainen kiipeilijä, joka asui alueella. Kunnon kielikylpy ranskaksi samalla…

Martinswand oli tosi hieno kiipeilypaikka! Alueen yläosassa on pari sektoria yhden köydenmitan reittejä, alemmalta sektorilta löytyy myös maksimissaan kolmen köydenmitan multipitch-reittejä. Lämmiteltiin yläosassa lyhyillä reiteillä. Hienoa graniittia ja hyviä halkeamia. Sää ei varsinaisesti ollut ideaali, tihkutti jotain veden ja jään välimuotoa ja sormet muuttuivat kylmästä kivestä hetkessä tunnottomiksi. Liidasin pari vitosta ja olin ihan tyytyväinen itseeni noissa olosuhteissa.

Alemmalla sektorilla kiivettiin klassikkoreitti La Mulhousiennen ensimmäistä köydenmittaa (3 kp:n reitti kokonaisuudessaan on 6a, 5b, 5c). Oli muuten yksi hienoimmista 6a:n pätkistä, mitä olen tällä kaudella käynyt nykimässä! Ihan mielettömän siistiä ja nautinnollista kiipeilyä. Pitää joskus palata tänne ja tikata koko reitti ylös asti. Samoin viereisen L’aerienne-reitin eka vitosen kp oli kivaa kiipeilyä, mutta sateen kiihtyessä päädyttiin pakittamaan.

AlsaceAlsace retkeily vaellusAlsace vaellus retkeily

Sunnuntaina heräiltiin leirintäalueelta Domaine de Longemeristä hyvien unien jälkeen. Leirintäalue oli tosi siisti ja kiva. Jännitin etukäteen, palelisiko teltassa aivan hirveästi, kun ennusteen mukaan lämpötilat putoaisivat yöllä lähes nollaan. Yhdistelmällä makuupussi, merinovillainen makuupussilakana ja merinovillainen kerrasto sekä Nalgene kuumavesipullona pärjäsi kuitenkin ihan mukavasti.

Aamupäivästä ajettiin Lac Blancin rantaan, se tuntui olevan paikallisten suosittu sunnuntairetken kohde, sillä paikka oli täynnä autoja ja retkeilijöitä. Käytiin kokeilemassa lähestymistä Rocher Hans -kiipeilyalueen Voie normale -multipitchille, mutta märkä ja viileä keli, edessä olevan pitkän ajomatkan asettama aikaraja ja hankalat pakittamismahdollisuudet saivat empimään sen verran, että päivä jäi pelkäksi kävelyretkeksi. Keväällä ehdottomasti tänne uudelleen!

Helppoja reittisuosituksia Chamonix’hin

Chamonix

Sain Instagramissa useampia kyselyjä tämän kesän Chamonix-reissun aikana kiivetyistä reiteistä ja ajattelin jakaa vastaukseni myös täällä blogin puolella täydennettynä myös parin vuoden takaisen retken reittisuosituksilla.

Tällaisten listojen jakaminen vähän hirvittää, sillä jotenkin tuntuu, että reittivinkkejä jakaakseen pitäisi olla joku kovempikin kalliohirmu. Mutta Chamonix’ssa onneksi riittää helpompiakin reittejä suunnilleen yhden ihmiselämän tarpeisiin. Tässä siis muutama rata, joista vakaasti vitosta suorittava sunnuntaikiipeilijä pääsee hymyillen ylös (ja jos ei hymyilytä, niin french free eli kamoista vetämällä sitten vähintään sujuu).

Kaikki nämä reitit ovat pelkkää kalliokiipeilyä ilman mitään jäätikköhommia, osa ihan helmiä ja osa vähän vähemmän ihmeellisiä. Kaikki ovat helposti löydettäviä laiskan lähestyjän reittejä maksimissaan 6a-tasolta, eli helppoa ja kivaa kiivettävää.

Chamonix Cacao Girls

Brevent

Breventin hissiyhteys tekee näistä reiteistä helposti saavutettavia ja siksi myös todella suosittuja. Samalta seinältä löytyy kovempiakin gredejä ja Breventin yläosan yhden köydenmitan reitit ovat nekin ihan nastaaa puuhastelua, jos syystä tai toisesta pidemmälle reitille ei tule mentyä. Mikä parasta, useampi reitti toppaa suoraan hissiaseman kioskin ja kylmän kaljan/cocacolan luokse.

Frison Roche, 5 kp, 6a, 200 m, Brevent

Breventin klassikkoreitti. Rynnättiin aamun ensimmäiseen hissiin, mutta silti meitä ennen oli ainakin viisi köysistöä jonossa reitin juurella, eli kannattaa varautua ruuhkaan. Tiimi kerrallaan porukka lähti kiipeämään, me pidettiin toista tuntia torikokousta vuoroaan odottavien kiipeilijöiden kesken ennen kuin päästiin reitille. Kiipeily oli mukavaa ja varsinkin yläosan halkeamat ihan huikeita. Todella maineensa veroinen reitti!

Crakoukass, 8 kp, 6a, 215m, Brevent

Verrattuna tyyliltään hyvin samantapaiseen Cocher-Cochoniin, Crakoukassin kiipeäminen oli tosi iloista ja mukavaa. Vaikka reitti katkeaakin välissä pikku laskeutumisen ja kahden kalliolta toiselle siirtymän ajaksi, se tuntui yhtenäiseltä kokonaisuudelta. Rata on mielenkiintoinen yhdistelmä halkeamia ja otteita. Kiipeily rullasi hyvin ja varsinkin viimeinen köydenpituus oli mieleenpainuvan hieno.

Cocher-Cochon, 9 kp, 6a, 240m, Planpraz

Tämä on tosi huono reittisuositus, sillä Cocher Cochonin kiipeäminen pari vuotta sitten ei ollut itselleni mitenkään erityisen hieno kokemus. Syystä tai toisesta minulla oli todella huono kiipeilypäivä, helpotkin moovit tuntuivat vaivalloisilta ja olo oli tosi väsähtänyt. Kaveri onneksi liidasi yläosan kruksipitchin, olisi ehkä siinä epätoivon tilassa jäänyt minulta muuten menemättä.

Chamonix kiipeily

Index

Tämän kesän reissulla itselleni uusi aluevaltaus oli Flegeren gondolihissin jatkona olevan Index-tuolihissin lähistöllä oleva seutu. Reippaampi kiipeilijä ehtii yhdessä päivässä useammankin rallin aivan hissiaseman kyljestä.

Mani Puliti, 6 kp, 165m, 5b

Tuolihissillä matkustaminen kesällä tuntuu vähän hassulta, mutta Indexin hissiaseman vierestä löytyy kivoja reittejä minimaalisella lähestymisellä. Mani Puliti oli kevyttä köpöttelyä, viimeisellä köydenpituudella reitin kruunasi yksi oikein hauska kohta. Toisin kuin topokirja väitti, pulttaus oli ihan kunnossa koko reitillä.

Brunat-Perroux, 7 kp, 180 m, 5c

Kiva ralli, huomattavasti Mani pulitia enemmän jo ihan kiipeilyä muistuttavaa menoa. Ison hyllyn jälkeen reitin jatkon löytäminen tuotti pieniä haasteita, melkein vedettiin koko köydenmitta reitistä vasemmalta ohitse parin camun turvin kun ei bongattu pultteja, hupsista. Indexin töppyrältä (kuvassa yllä) laskeutumiset alas olivat vähän ruuhkaisia, mutta ankkureita alaspäin oli useampia.

Muut reitit

Cacao girls 12 kp, 6a+, 360 m, Châtelard

Lähdettiin englantilaisen mimmin kanssa kiipeämään pitkää, 360 metristä, reittiä. Lähestyminen oli hauska: jätettiin auto parkkiin Ranskan puolelle ja sitten käveltiin rajan yli Sveitsiin kiipeämään. Myös junalla pääsee ihan viereen. Reitti löytyi helposti noin vartin kävelyn jälkeen ja se oli merkitty selkeästi kyltillä. Ensimmäiset 8 pitchiä olivat silkkaa iloittelua ja riemua ja edettiin aika reipasta tahtia vuorovedoin ylöspäin. Ennen viimeistä neljään pitchiä pidettiin pitkä evästauko isolla hyllyllä. Tästä välistä pääsee kävellen pois, eli jos aika tai kunto loppuu, voi reitin yläosan skipata.

Vasta parin Nixin retken jälkeen kiivettävää on vielä valtavasti jäljellä. Toivottavasti tulevilla Alppireissuilla pääsisi jo vähän isompienkin reittien kimppuun, topokirjasta on jo useampi sivu silmäilty hiirenkorville.

Kesän viimeisiä päiviä Berdorfissa

Berdorf kiipeily Lionel terry

Eipä mennyt kuin pari viikkoa viime kerrasta, kun kurvattiin taas auton nokka kohti Luxemburgia kiipeilyretken merkeissä. Vaikka Keski-Euroopassa intiaanikesä on tuonut hellelukemiin yltävän lämmön takaisin, on ilmassa silti syksyn tuntua. Jokaisena kauniina päivänä tuntuu, että täytyisi tehdä kaikkea mahdollista ihan täysillä, kun mikä tahansa saattaa olla kesän viimeinen päivä ennen sateita.

Alun perin tarkoitukseni oli lähteä viikonlopuksi Saksassa asuvan ystäväni kanssa Frakenjuraan kiipeilemään, mutta valitettavasti koronarajoitukset ovat edelleen sellaiset, että edes kaikkiin naapurimaihin ei ole Brysselistä ole asiaa ilman koronatestiä. Toivottavasti sinne pääsisi keväällä viimeistään!

Berdorfissa kiipeily toista kertaa lyhyen ajan sisällä oli tosi kivaa. Tuore tuntuma hiekkakiveltä teki uusien reittien kokeilusta henkisesti helpompaa ja kovemmassa kunnossa oleva kaveri vei köysiä tiukemmillekin reiteille.

Klassikkoreitti Lionel Terray (6a, kuvassa) on isoja kahvoja isolla jyrkällä, paikoin kunnolla hänkkäävällä seinällä. Tosi hienoa kiipeilyä, myös yläköydessä! Kun koko kevään ja kesän olen kiivennyt vain ulkona, ei hänkkivoimani ole todellakaan parhaimmillaan tällä hetkellä. Ehkä sitten taas talvella sisähallissa saisi voimia kerättyä ja habaa kasvatettua…

Olen kiivennyt tänä kesänä enemmän kuin aikoihin ja kiipeilykunto on omaan tasooni nähden ihan kivasti kohdallaan. Samalla huomaan, että paineita saada kovempia greidejä tikattua alkaa kertyä. Ennen kaikkea siksi, että suurimmat ongelmani kiipeilyssä liittyvät liidipäähän ja putoamisen pelkoon, eivät niinkään fyysiseen kykenemiseen.

Näistä syistä olen tosi iloinen joka kerta, kun edes kokeilen liidata kutosia, vaikka en onnistuisikaan toppiin asti. Berdorfista löytyi hyvä mun kiipeilytyyliin sopiva 6a+:n reitti, josta ajattelin ottaa pienenlaisen projektin. Ensimmäiset yritykset eivät olleet kovin ihmeellisiä, mutta erityisen iloinen olen siitä, että uskalsin ottaa muutamat pienet pannutkin. Putoamisen pelkoa täytyy talven aikana työstää sisäseinillä, toivon, että treenaamalla se helpottaisi.

Hiekkakiveä kiipeilemässä Berdorfissa

Berdorf kiipeily

Palasin Alpeilta tunkkaiseen Brysseliin. Vuorten jälkeen kaupunki tuntui tukalalta, autot ja ihmiset olivat ihan liikaa ja kasvomaskipakon laajeneminen koko Brysselin alueelle teki ulkoilustakin inhottavaa.

Kun minnekään muualle ei oikein pääse menemään, niin naapurimaahan Luxemburgiin sentään pääsee koronarajoituksista huolimatta. Houkuttelin kaverini kiipeilyretkelle Berdorfiin viime viikonlopuksi, ja se olikin loistoidea.

Kävin Berdorfissa ensi kertaa viime syksynä. Silloin ihastuin hiekkakivikallioihin taianomaisen kauniin metsän keskellä kovin ja olenkin odottanut uusintaretkeä innolla. Ajomatkaa Belgiasta tulee kolmisen tuntia, juuri sopivasti parin päivän pikkumatkalle.

Tällä kertaa kallioilla oli kiitos koronatilanteen huomattavasti rauhallisempaa kuin viime vuonna. Pilvinen ja vähän viileämpi sää teki kiipeilystä mukavampaa kuin hirveässä helteessä.

Kiivettiin useammalla sektorilla, lähinnä helppoja reittejä, koska liidaaminen oli lähinnä minun vastuullani, mukana ollut kaverini kun on vasta aloitellut ulkokiipeilyjä tänä kesänä. Viimeksi rimpuilin klassikkoreitti Kaweechelchenin yläköydessä, tällä kertaa jäi harmittamaan, että liidinä reitin alku oli edelleen minulle liian jännittävä. Parempia fiiliksiä jäi reiteiltä J.F., Sachsenriss ja Cyrano Left. Jospa sitä vielä joskus tulevina vuosina pääsisi kutosten syrjään kiinni täälläkin…

27Cragsin Premiumista löytyvät hyvät Berdorfin topot, leirintäalueilla myydään myös paperista Climbing in Berdorf -topokirjaa. Leirintäalueista Martbusch ja Belle-Vue ovat molemmat hyväksi kokeiltuja.

Alppikiipeilykurssi Chamonix’ssa

Chamonix alppikiipeily

Epävarmuus leimasi kesän suunnitelmia, kuten tietysti kaikilla muillakin. Kesäkuun puolella ilmoittauduin kuitenkin alppikiipeilyn tekniikkakurssille Chamonix’hin. Vuorilla on helppoa pitää väliä ihmisiin ja kesä ilman kiipeilyä tuntui tympeältä ajatukselta. Onneksi koronatilanne oli elokuun alussa sillä mallilla, että uskalsin lähteä Brysselistä kohti Alppeja.

Olen kiipeillyt kallioilla jo sen verran, että perusasiat ovat hallussa niin lyhyempien kuin pidempienkin reittien kannalta. Toissakesänä kiipesin Chamonix’ssa useamman viikon, myös ensimmäisen alppireittini Cosmiquesin harjanteen. Viime kesän jäätikkökurssilta Norjasta sain myös hyvät pohjataidot jäätiköillä köysistönä liikkumiseen. Se, mitä minulta tuntuu useimmiten puuttuvan, on itsevarmuus lähteä kokeilemaan isompia reittejä ylempänä vuorilla.

Odotukset kiipeilykurssia kohtaan olivat kovat. Toivoin, että tämän viikon aikana olisin saanut enemmänkin vinkkejä itsenäisen ylhäällä vuoristossa liikkumisen suunnitteluun ja toteutukseen, sekä ennen kaikkea käytännön treeniä sen verran kovemmilta reiteiltä, minne ei vielä ilman opasta ole asiaa.

Olinkin vähän pettynyt, kun homma alkoi ihan täysin perusasioista. Ensimmäisenä päivänä kiivettiin helppo multipitch La Somone, toisena sateen takia vain pieniä reittejä Les Gaillandsissa ja kolmantena käytiin Torinon majan luona vain pikku kävelyllä toteamassa, että huonolta alhaalla näyttänyt sää oli huono myös ylhäällä.

Kelille ei tietenkään voi mitään, mutta vähän jäi harmittamaan, kun opasta ei tuntunut kamalasti kiinnostavan mikään luovempi vaihtoehtoisen tekemisen keksiminen. Hän vaikutti lähinnä tyytyväiseltä päästyään meistä eroon jo muutamassa aamupäivän tunnissa.

Chamonix alppikiipeilyChamonix alppikiipeily

Vasta neljäntenä kurssipäivänä päästiin korkeammalle vuorille ja enemmän alppihommia muistuttavan tekemisen pariin, kun lähdettiin Torinon majalta Aiguille Marbreesin harjanteelle. Helppo harjanne oli melko tylsää köpöttelyä, ilman varsinaisia kiipeilyosuuksia, mutta ihan ookoo totutella pitkästä aikaa liikkumaan isoissa vuoristokengissä kalliolla.

Pikku reitin jälkeen oli mukavaa istua iltaa vuoristomajalla muutaman oluen kera. Kaunis auringonlasku majan ikkunoiden takana toimi merkkinä painua punkkaan ja makuupussiin.

Seuraavana päivänä kiipeilyhomma alkoi tuntua jo enemmän sellaiselta, kuin olin koko viikon ajatellut olevan, kun herättiin ennen kuutta ja lähdettiin tarpomaan kohti Entrevesin harjannetta (kirjoituksen ylimmässä kuvassa). Entrevesin harjanne oli jo kiipeilyllisempi reitti, mutta myös ruuhkainen. Ei tarvinnut pohtia, missä reitti kulkee, sen kun veti possujonossa muiden perässä. Nousu auringon paahtamalta jäätiköltä takaisin majalle tuntui keuhkoissa ja jaloissa, pitäisi varmaan vähän treenata…

Chamonix alppikiipeilyChamonix alppikiipeily

Viimeisenä kurssipäivänä otettiin vihdoinkin vähän isompi reitti tähtäimeen ja kiivettiin Rebuffat-Baquet Aiguille du Midin eteläseinältä. Opas veti edeltä, tavallaan tuntui vapaamatkustajalta, toisaalta oli aivan älyttömän siistiä päästä katsomaan, miten tuollaisia ratoja kiivetään ilman paineita liidistä. Ehkä vielä joskus kestää omakin kantti lähteä kokeilemaan tämäntapaisia reittejä.

Valtavalla seinämällä kiipeily tuntui parhaimmillaan lentämiseltä. Ei tarvinnut ajatella yksittäisiä liikkeitä, sen kun vaan painoi päättäväisesti yläspäin, köydenmitat sulautuivat tasaiseksi virtaavaksi liikkeeksi. Vuorenhuiput joka puolella ympärillä ja jäätikkö yhä kauempana alapuolella teki kaikesta vielä siistimpää. Olin niin innoissani, että varmaan näkyi kestovirneestä naamallakin, että nyt oltiin päästy kunnolla asiaan.

Pari hienoa päivää ei valitettavasti ihan riittänyt siihen, etteikö kokonaisfiilis kurssiviikosta jäänyt vähän valjuksi. Ei voi mitään, aina ei natsaa. Onneksi jäin kurssin jälkeen vielä toiseksi viikoksi kiipeilemään omatoimisesti Chamonix’hin.

Chamonix kiipeily

Kurssia seuranneella viikolla poimin kiipeilykavereita lähinnä paikallisesta Facebook-ryhmästä. Yhden brittihepun kanssa käytiin ensin vetämässä päivä kalliolla ja sen jälkeen hän innostui lähtemään Cosmiquesin harjanteelle seuraavana aamuna. Se olikin hyvä tapa testata taitojani, sillä olin ensi kertaa ylempänä vuorilla niin, että minä olin köydessä kokeneempi. Tuttu reitti sujui hyvin, vaikka alkuun hermostuttikin ihan eri tavalla kuin alempana kallioilla kiivetessä.

Helppo reitti, hyvä keli ja riittävästi aikaa, niin eiköhän sitä sitten ala pikkuhiljaa uskaltaa useamminkin ylös itsenäisesti kiipeilemään. Ja ennen kaikkea erikoisen lockdown-kevään ja kummallisessa välitilassa vietetyn kesän jälkeen oli aivan ihanaa päästä vuorille rymyämään.