Helmikuussa luettua, lautasella ja leffassa

koti Brysselissä

Olen ollut alkuvuodesta paljon kotona, puuhaillut kaikenlaisia arkisia pieniä asioita. Loppukevääksi on tiedossa taas kaikenlaista menoa ja seikkailua, mutta nyt on tehnyt ihan hyvää pesiä kotona kaikessa rauhassa. Tässä blogiinkin muistiin muutamia vähän sekalaisia kivoja juttuja viime ajoilta.

kirjavinkki sienet sitruunat

Lukulistalla: sienet ja sitruunat

Tallennan usein kiinnostavia kirjavinkkejä Goodreadsiin listalleni, vaikka lopulta itse kirjaan tarttumisessa saattaakin kestää vuosia. Tammikuussa tilasin kasan kirjoja ja listalle pääsivät kansiltaan kivasti yhteensopivat sienet ja sitruunat.

Kaverini Sunna suositteli sienikirjaa Mushroom at the End of the World joskus kauan, kauan sitten, ja se jäi mieleen. Kirja on upea, outo ja omalaatuinen pläjäys sienistä, globaaleista kuljetusketjuista, kapitalismista, tieteestä, työstä ja vapaudesta, luonnosta, sen suojelusta ja vähän kaikesta muustakin. Kirja kulkee Oregonista Japaniin ja myös suomalaisiin tehometsiin, ja kaikkine poukkoiluineen tämä oli aivan mahtava.

Eeva Kolu kehui puolestaan blogissaan The Land Where Lemons Grow -kirjaa italialaisista sitruunoista ja tuosta kirjoituksesta suorastaan maistaa auringon ja kesän. Tämä kirja olisikin ollut täydellinen luettavaksi uima-altaan reunalla jossain etelässä, erityisesti tietysti Italiassa. Mutta toimi se kyllä talvellakin. Kirjaa on mahdotonta lukea ilman, että keittiöön kertyy sitruunoita, erityisesti sitruunapastaa on tullut syötyä.

vegaaniset blinit

Lautasella: blinit

En osaa tehdä ruokaa eikä minulla ole tällä hetkellä kotonani edes uunia. Kun kaverini ehdotti blini-iltaa tilanne eskaloitui jotenkin siihen, että taikinan tekeminen jäi minun hommakseni. Kyselin ympäriinsä, miten ihmeessä blinit saa onnistumaan. Ystäväni vinkkasi, että Chocochilin vegaaniohjeella tulee hyviä.

No sillä todellakin onnistui, jopa tällainen keskivertoa kyvyttömämpi kokkailija. Vegaaniosastolta vinkiksi myöskin merilevästä tehty kaviaaria jäljittelevä Caviart, tosi hyvää. Tästä innostuneena väkersin blinejä toiseenkin kertaan kylässä käyneille kavereillenikin. Taisi olla peräti ensimmäinen kerta, kun tarjosin kotonani jotain muuta ruokaa kuin naapurissa olevan pizzerian antimia…

Lasissa: alkoholiton

Pidin taas melkein tipattoman tammikuun. Melkein, sillä pari annosta otin ystävien kanssa ravintolassa. Tammikuu tuntui tänä vuonna todella kevyeltä ja mielialani on ollut mainio. Olen miettinyt, miten paljon alkoholittomuus on vaikuttanut tähän hyvään tunnelmaan, ja ajattelin valita holittoman linjan jatkossakin useammin. Parhaan haippauksen ja tsempin dokaamattomuuteen saa @darravapaa -yhteisöstä.

Compartment no 6, Hytti numero 6

Leffassa: Hytti numero 6

Olin valtavan iloinen, kun huomasin, että Juho Kuosmasen palkintoja kahminutta Hytti numero 6 -elokuvaa pääsee katsomaan Brysselissäkin. Pidin aikanaan Rosa Liksomin kirjasta ja odotin elokuvaakin innolla.

Hytti numero 6 oli hyvässä tasapainossa kepeyttä, huumoria ja synkempiä sävyjä. Elokuvasta tuli mulle mieleen Lost in Translation, samanlaista raikasta etäisyyttä ja irrallaan olemista. Pidin myös, että hahmoja ei avattu liikaa. Päähenkilöt olivat sillä tavalla aidon tuntuisia, että heistä ei erityisesti tarvinnut pitää tai olla pitämättä, vaan hahmoissa oli monia puolia, kuten oikeissakin ihmisissä.

Pariisi marraskuussa

Pariisi marraskuu

Marraskuu oli varsinainen kaupunkien kuukausi. Kävin Glasgow’ssa, Lontoossa, Strasbourgissa ja sitä ennen viikonloppureissussa Pariisissa. Odotin pari vuotta sitten Belgiaan muuttaessani tällaista elämää, jossa nopeat junat vievät kaupungista toiseen, ja jonka korona vei pois pitkäksi aikaa. Marraskuussa myös kotikaupunkini Bryssel oli hetken verran hereillä koronakooman jäljiltä, nyt tautitilanne on taas synkempi ja rajoitukset täälläkin kiristyneet.

Mutta, Pariisi! Edellisen kerran olin kaupungissa junanvaihtoa pidemmän ajan joskus kuusi vuotta sitten. Niinpä jo pidempään oli sellainen olo, että nyt pitäisi palata Pariisiin.

Rakastan Pariisia sillä tavalla, kuin kuka tahansa Le Fabuleux Destin d’Amélie Poulainin teini-ikäisenä nähtyään kaupungista haaveillut rakastaa: vaalin mieluusti jonkinlaista vähän fiktiivistä mielikuvaa Pariisista. En usko, että haluaisin asua siellä pysyvästi, mutta satunnaisilla vierailuilla Pariisissa on yhä omanlaistaan taikaa. Kaupungin kerrokset, kahvilat, kirjakaupat, kuppilat ja kulttuuri, viehättää edelleen.

Pariisi marraskuuPariisi marraskuuPariisi marraskuu

Ranskassa asuva ystäväni lähti reissuseuraksi, oli tosi hauskaa nähdä taas. Koska kummallakaan ei ollut tarvetta kiertää nähtävyyksiä, pyörittiin aika spontaanisti kuppiloissa ja kaupoilla, ihmeteltiin ihmismassoja tavaratalojen jouluikkunoiden edessä ja käveltiin ympäriinsä. Olo tuntui kevyeltä ja jotenkin sellaiselta, että olin omassa elementissäni: lukemassa metrokarttoja, etsimässä kartalta ravintoloita, tilaamassa kehnolla ranskallani viiniä. Viinistä puheenollen, marraskuun lopulla Pariisista löytyi myös uuden sadon Beaujolais nouveau -viintä, joka kehnon sadon (ilmastonmuutos, kiitos vaan?!) takia on ollut monesta hyllystä poissa.

Sen verran jaksettiin suorittaa, että varattiin Centre Pompidoun Georgia O’Keeffen näyttelyyn liput. Näyttely oli todella suosittu, ulkona oli melkoinen jono tihkusateessa jopa ennakkolipuilla. O’Keeffen pilvenpiirtäjät ja maisemat New Mexicosta tekivät vaikutuksen, vaikka näyttelystä olisi ollut kivempi nauttia, jos tila olisi ollut vähän väljempi tai ihmisiä vähemmän. Centre Pompidou joka tapauksessa ilahduttaa rakennuksena hassuine putkineen ja sen yläosista on makeat maisemat, harmaana päivänä Eiffel-torni hädin tuskin erottui maisemasta.

Cafe de FloreShakespeare Company kirjakauppa

Cafe de Floressa halusin käydä lähinnä siksi, koska myös Patti Smith käy siellä. Vähän kuumottelen tuollaisia ennakkoon haippaamiani mestoja, ovatko ne sitten todella niin kivoja kuin kuvitelmissani. Olivathan ne pirun kalliit kahvikupilliset, mutta toisaalta tarjoilijat valkoisissa esiliinoissaan, jättimäinen creme brulée, paikan somasti nimikoidut astiat ja peripariisilainen terassitunnelma lämmittimineen olivat juuri sellaiset kuin pitää, klassikko on klassikko. Oman elämäni Patti Smith -hetkestä hinta ei sitten kuitenkaan ollut liikaa.

Muita klassikkomestoja, joissa pitää aina käydä: Shakespeare & Company -kirjakauppa. Turistirysä mikä turistirysä, mutta myös aidosti aivan ihana paikka. Lähdin kassan kautta kirjapino kainalossa, erityisesti ilahdutti, että löysin pitkään Belgiasta tuloksetta etsimäni ranskalaisen esseekokoelman englanniksi käännettynä ja erään Nigeriaan sijoittuvan matkakirjan, jonka lukemista olen odottanut pitkään.

Ennen kaikkea Pariisista löytyi marraskuuhun iloa. Pieni irroittautuminen Brysselistä teki hyvää ja oli hyväntuulinen olo hypätä reissun jälkeen maanantaiaamuna Strasbourgiin töihin vievään junaan.

Kirjamatka Etiopiaan: The Shadow King

Etiopia kirja Maaza Mengiste The Shadow King

Vuonna 1935 Italia miehitti Etiopian viideksi vuodeksi, mutta Etiopia ei koskaan menettänyt itsenäisyyttään siirtomaavallan aikaan. Maaza Mengisten historiallisessa romaanissa The Shadow King etiopialaisten vastarintataistelijoiden ja italialaisten valloittajien tarinaa kerrotaan ennen kaikkea naisten näkökulmasta.

Kirja vie elävästi takaisin parin vuoden takaisen Etiopian matkani maisemiin, Gondarin kukkuloille, tielle Debarkiin, Simien-vuorten jyrkänteille, pääkaupunki Addis Abebaan. Se on vahva, sitkeä, julma, pohjattoman surullinen ja valtavan kaunis kuvaus sodasta ja kotimaasta.

Päähenkilö on palvelustyttö Hirut, josta kasvaa taistelija. Toinen näkökulma on italialaisen sotakuvaaja Ettoren. Kameran läpi historiaa ovat perinteisesti katsoneet valloittajat ja voittajat, kuvat ovat olleet voimakas propagandan väline.

Kirjailijan hyvässä haastattelussa New York Timesissa hän kertoo enemmän arkistojen kaivamisesta Italiassa. Siitä, miten kolonialismi yltää sinnekin. Mitä kuvissa näytetään, mitä ei. Minne katse yltää, minne jää tyhjiä aukkoja. Kirja on selkeästi fiktiivinen, mutta Mengiste värittää historiaa ja täyttää tyhjäksi jätettyä tilaa taitavasti.

Korona-aikana olen kaivannut kirjoiltani tiedon sijaan enemmän todellisuuspakoa, kaukomaita ja kiinnostavia kulttuureja. Etäisyyttä pienestä ja pitkäveteisestä arjesta niin ajassa kuin paikassa. Siihen tarpeeseen tämä kirja vastasi täydellisesti.

8 vinkkiä: kirjoja seikkailuista ja vuorista

Vuorikiipeily- ja seikkailukirjat ovat olleet hyvää ajanvietettä, kun sattuneista syistä olen nyt viettänyt reilusti aikaa kotosalla.

Matkakirjat ovat ennenkin olleet hyvä keino avata lukujumeja, kun kirjoihin keskittyminen on tuntunut vaikealta Usein kronologisesti etenevät seikkailukertomukset vetävät helposti mukaansa muihin maailmoihin vaatimatta lukijalta paljoa. Tässä muutamia suosituksia!
Into the wild Muurla

Into the Wild – klassikko Alaskan erämaasta

Parikymppinen Christopher McCandless tyhjentää yliopistorahastonsa hyväntekeväisyyteen ja lähtee kiertämään Yhdysvaltoja John Krakauerin klassikossa. Monelle myös elokuvan muodossa tutuksi tullut matka päättyy Alaskan erämaahan. Tämän jälkeen ei enää mieti, kannattaako karttaa ottaa mukaan retkelle.

Ascent of the Rum Doodle – hillitön parodia retkikunnasta 

Jonkinlaisen kulttimaineen saanut W.E. Bowmanin kirjoittama Rum Doodlen valloitus laittaa monessa kohtaa nauramaan vedet silmissä. Hillitön parodia kuvitteellisesta vuoristoretkikunnasta ja sen omalaatuisten jäsenten yhteispelistä. Suosittelen jokaiselle oman elämänsä matkanjohtajalle, joiden reissuilla aina tapahtuu, mutta harvemmin sattuu.

Women on high
Women on high – naiset vuorikiipeilyn historiassa

Vuorikiipeilyn historia, kuten monen muunkin lajin historia, on usein varsin miehisestä näkökulmasta kerrottu. Tämä Rebecca A. Brownin kirja kokoaa kansiensa väliin monia esikuvallisia kiipeilijänaisia, joita ei hidastaneet heikot varusteet, karut olosuhteet eikä muiden epäilykset. Erilaisista taustoista nousseet mimmit ovat pistäneet itsensä likoon ja rikkoneet oman aikansa rajoja Alpeilta Andeille.

Mountains of the mind – mikä vuorissa kiehtoo

Tyylikäs pohdiskelu siitä, mitä vuoret todella ovat ja mikä ajaa ihmisiä kiipeämään niitä vuosisadasta toiseen. Itse luin kirjaa jonkinlaisena ylistyksenä vuorten kesyttämättömyydelle ja toisaalta ihmisten pyrkimyksille etsiä rajojaan ja ylittää niitä. Robert Mcfarlanen kirjan teksti toimii runkona Jennifer Peedomin kauniille dokumentille Mountain, katsottavissa Netflixissä.

Touching the void

Touching the void – selviytymistaistelu Andeilla

Kun vuoristoreissulla homma ns. osuu tuulettimeen, on usein tosi kyseessä. Joe Simpsonin uskomaton tositarina Andeilta selviytymisestä ja mahdottomista valinnoista. Erityisesti kaverusten ystävyyssuhteen kuvaus tapahtumien jälkeen on kiehtovaa luettavaa. On mahdotonta olla miettimättä, miten itse olisi toiminut.

lukuvinkki kiipeily

First on the Rope – legendaarisen alppikiipeilijän romaani

Legendaarisen ranskalaisen alpinistin Roger Frison-Rochen kirjoittama fiktiivinen kertomus vuoristo-oppaista. Vuoristokylien ihmisten välittäminen toisistaan hankalissakin tilanteissa on kuvattu lämpimästi ja juurevasti. Lämmin lukusuositus jokaiselle Chamonix’n kävijälle.

Naparetki – kadonneiden tutkimusmatkailijoiden jäljillä pohjoiseen

Ollakseen tietokirja, on Naparetkessä todella lumoava ote. Kirjoittaja Bea Uusma alkaa selvittää yli sata vuotta sitten Arktikselle kadonneen retkikunnan kohtaloa vimmaisella tarkkuudella. Löytyneet tiedot herättävät myös uusia kysymyksiä. Kirjailijan palo aihetta kohtaan tekee jääkenttien keskelle päättyneestä matkasta intensiivistä seurattavaa.

vuorikiipeily kirjat

Karakoram – Himalajan huippuja vuosikymmenten ajan

Steve Swensonin muistelmateos on ollut kelpo karanteenilukemista. Kertomukset retkikunnista Pakistaniin luotaavat hyvin niin Kashmirin herkkää poliittista tilannetta kuin kiipeilyn onnistumisten ja epäonnistumisten käsittelyä. Swenson arvioi mielestäni hyvin retkikuntien toimivuutta ja dynamiikkaa. Hän kuvaa tyylikkäästi ja syyttelemättä myös niitä kertoja, kun asiat eivät ole sujuneet.

Löytyykö sinulta ruudun takaa lisää lukuvinkkejä?

Kantakahvila Brysselissä: Parlor Coffee

Parlor Coffee kahvila BrysselParlor Coffee Bryssel kahvilaMerkkejä siitä, että kotiutuminen Brysseliin on hyvässä vauhdissa: olen löytänyt kantakahvilan.

Olen paikkojen suhteen helposti jumiutuvaa sorttia: jos jossakin viihtyy hyvin, siellä tulee helposti käytyä usein. Kantapaikoissa on tasaista turvallisuutta, jota kaipaan vastapainoksia varsinkin nyt, kun arki on aika vauhdikasta ja vaativaa.

Yhdeksi Brysselin parhaista kahviloista kehuttu Parlor Coffee sijaitsee sopivasti uusilla kotikulmillani, muutin uuteen asuntoon marraskuun alussa juuri ennen Etiopian matkaani. Oikeastaan iso syy siihen, miksi ylipäätänsä halusin muuttaa Ixellesin ja Saint Gillesin seudulle asumaan oli paljon edellistä asuinpaikkaani Etterbeekiä parempi tarjonta ravintoloita ja kahviloita. Kun asuinalue on elävä, on pienempi riski jäädä kotiin jumittamaan.

Pidän paikoista, joihin on helppo tulla ja joissa on helppo olla. Välillä se on aivan henkimaailman hommia, miksi jossakin viihtyy ja toisaalla ei. Parlor Coffeessa on monta syytä pitää paikasta: kahvi on laadukasta, aamiaislautasia saa pitkälle iltapäivään, kahviin saa kasvimaitoa ja henkilökunta on ystävällistä. Melun ja hälinä sijaan taustalla soi lempeä indiemusiikki. Paikassa ei ole lainkaan kiireen tuntua, vaan siellä on rentoa oleskella.

Hyvän kirjan kanssa aika kuluu kuin ohimennen. Lukulistalla on tällä hetkellä Patti Smithin uusin, Year of the Monkey. Kirja ei yllä nerokkuudessa aivan Just Kidsin tasolle, mutta pidän siitä huolimatta unenomaisesta kerronnasta ja kauniista sanankäytöstä. Smith kirjoittaa niin paljon kahvista, että kirjaa on lähes vaikea lukea, ellei ole kupillista edessä.

Parlor Coffee
Chaussée de Charleroi 203
www.parlor.coffee