Asfalttivolgaa etelään

Asfalttivolgaa eteläänOlen huomannut, että matkakirjat ovat hyvä tapa saada lukutunnelmasta kiinni silloin, kun kirjaan tarttuminen tuntuu tahmealta. Kohdekuvausten sijaan minua kiinnostaa matkakirjoissa itse matkanteon tunnelmat ja kirjoittajan matkalla kohtaamat ihmiset.

Toimittaja-valokuvaaja Emma Vepsä liftaisi Moskovasta Afganistaniin keskellä talvea ja kirjoitti siitä kirjan. Asfalttivolgaa etelään (Atena, 2018) on inspiroiva matkakirja, josta välittyy vahva luotto ihmisten hyvyyteen. Maat, ihmiset ja tienposket soljuvat sivujen myötä eteenpäin kevyesti.

Minulle Vepsä tuli tutuksi kun hän kirjoitti Maailman kuvalehteen erinomaisen tekstin naismatkailijoiden turhasta pelottelusta. Ei sinua raiskata tai tapeta, vaikka olisitkin nainen ja matkustaisit yksin, joten passi kouraan ja antaa mennä vaan.

Vepsän kirja sivuaa samaa teemaa: liftaaminen Afganistaniin ja sohvasurffaaminen matkan varrella kuulostaa varmaan monesta ensiajatuksella pelottavalta, mutta fiksusti tehtynä reissu sujuu mainiosti. Hyvää tarkoittava holhoaminen ja turha varovaisuus voi usein myös johtaa hienojen kokemusten ohimenoon.

Pidän kirjan älykkäästä ja yhteiskunnallisesta otteesta. Venäjän, Kazakstanin, Kirgisian, Tadžikistanin ja Uzbekistanin kautta kulkevalla matkalla stan-valtioiden poliittista tilannetta ja historian vaiheita taustoitetaan kattavasti, mutta ei tylsästi. Kuvat tuovat eloa paikkoihin, joista en ole ennen kuullut enkä osaisi sijoittaa kartalle. Naisten asemaa kuvataan hyvin ja toisaalta Vepsän tekstistä paistaa mielestäni läpi vahva tiedostus hänen omista etuoikeuksistaan.

Luin kirjan alkukesällä ja se teki suuren vaikutuksen. Kun lentoliput suunnilleen minne tahansa saa klikattua sähköpostiin sekunneissa, on virkistävää miettiä myös muunlaisia tapoja tehdä matkaa.

Kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena.

Kolme DocPoint-vinkkiä

docpoint2018
Elokuvafestivaalien vuoden aloittaa tuttuun tapaan DocPoint. Tarjonta on tänä vuonna poikkeuksellisen laadukasta, todella kova ohjelmisto! Kun ennen festivaalin alkua kävin tulossa olevia elokuvia läpi, löysin toistakymmentä sellaista pätkää, jotka vaikuttivat kukin omalla tavallaan hurjan kiinnostavilta. Tässä kolme tärppiä:

  1. Untitled. Hyvä ystäväni kehui tämän Michael Glawoggerin pätkän maasta taivaisiin, ja elokuvan nähtyäni yhdyn suosittelijoiden kerhoon. Untitled ei kerro oikeastaan mistään, samalla se kuitenkin kertoo aivan kaikesta. Kun kukaan ei ole etukäteen määritellyt elokuvalle teemaa ja avannut symboliikkaa, saa jokainen katsoja itse tulkita elokuvan sanoman miten tahtoo.
  2. Between Land and Sea. En ole ikinä surffannut, mutta tämän elokuvan jälkeen päätin, että sitä on pakko päästä kokeilemaan. Sympaattisen irlantilaisen pikkukaupungin ja sen surffiyhteisön elämää seuraava elokuva on sydämellinen ja kohteilleen lempeä. Surffaus on päähenkilöille äärimmäisen tärkeää, mutta elämässä on muutakin.
  3. The Fifth Sun. Aloitan sillä, että elokuvan päähenkilö Panu on tosi ärsyttävä tyyppi. Hän hosuu tilanteesta toiseen ja kuvittelee, että hymyllä ja rahalla saa asiansa järjestettyä missä tahansa omilla säännöillään. Kun pääsee yli siitä, että päähenkilön reissukiukuttelun seuraaminen on vähän rasittavaa, on elokuvassa hienojakin road movie -hetkiä Kazakstanin vuoristoteillä ja junamatka Kiinan halki nostattaa matkakuumeen saman tien sataan asteeseen.

Vielä on viikonloppu edessä ja monta elokuvaa näkemättä, DocPoint jatkuu sunnuntaihin asti, joten vielä ehtii katsomaan laatudokkareita. Myös DocLounge -klubit jatkuvat taas keväällä, eli erinomaisia dokkareita on luvassa myös festivaalin jälkeen.

Teströl és lélekröl – Kosketuksissa

onbodyandsoulonbodyandsoulonbodyandsoul_03Vein itseni eilen joululahjalipuilla elokuviin ja valitsin katsottavaksi kummallisimman pätkän, mitä Finnkinossa pyörii. Ilokseni ohjelmistosta löytyi unkarilainen Kosketuksissa (Teströl és lélekröl, 2017). Palkittuna ”Unkarin Améliena” mainostettu elokuva ei ollut kyllä Amélien tapainen missään mielessä, mutta muutoin kaikin tavoin erinomainen elokuva.

Elokuva sijoittuu teurastamolle, jonka vanha toimistopäällikkö Endre ja uusi tulokas laaduntarkkailija Mária oppivat näkevänsä samoja unia joka yö. Unissaan he ovat saksanhirviä lumisessa metsässä, kuitenkin työpaikalla he väistelevät toisiaan kuin säikyt pienet peurat. Teurastamo on tapahtumapaikkana rajussa kontrastissa unien rauhallisen metsän kanssa: työpaikalla lehmien veri lakaistaan päivän päätteeksi viemäriin, öisin metsässä kaiken peittää hiljalleen satava lumi.

Päähenkilöiden suhde kehittyy hapuillen, pienin elein ja pitkin katsein. Pääosia esittävät Géza Morcsányi ja Alexandra Borbély tekevät hienovaraista näyttelijäntyötä ja paljon tapahtuu ääneen lausuttujen repliikkien ulkopuolella.

Elokuva ei vastannut ennakko-odotuksiani lainkaan. En olisi osannut kuvitellakaan, että satunnaisesti valittu arki-illan elokuva voisi näin vaikuttava kokemus. Kun lähdin elokuvateatterista, tuntui kuin olisin ollut aivan toisessa paikassa, elokuvan tunnelma jäi vielä pitkäksi aikaa näytöksen päättymisen jälkeen pyörimään päähän. Filmi on Finnkinon ohjelmassa ainakin toistaiseksi, kipaise katsomaan!

Sähkökaappitaidetta Kalliossa

sahkokaappi01sahkokaappi03sahkokaappi04sahkokaappi07sahkokaappi02sahkokaappi05
Olen bongaillut veikeästi maalattuja sähkökaappeja koko ajan uusista paikoista ympäri Helsinkiä, niiden määrä on viime aikoina lisääntynyt jatkuvasti. Mainiot maalaukset elävöittävät kaupunkia. Ne saavat nostamaan katseen kengänkärjistä ja ovat usein myös ajattelun aihetta antavia väriläiskiä.

Näiden kuvien kaverit löytyvät ihan työmatkani varrelta Kalliosta, lähinnä Hesarin varrelta. Travel more on tietysti oma suosikkini, löytyykö ruudun takaa lempparimaalauksia joko näistä tai muista kaupungilta vastaan tulleista?

// Street art in Kallio.

Kesän paras päivä – Ultra Bra Ilosaarirockissa

Ultra Bra, Ilosaarirock, kuva: Markus Korpi-HallilaIlosaarirock, Ultra Bra, kuva: Markus Korpi-HallilaEnsimmäinen CD-levy, jonka itselleni lapsena kinusin, oli Ultra Bran Kalifornia. Sen jälkeen hankin ihan kaikki UB:n levyt ja kuuntelin niitä tauotta vuosikausia. Osaan valehtelematta jokaisen kappaleen jotakuinkin ulkoa ja yhtye on minulle todella merkityksellinen ja rakas.

Vuonna 2012 Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan tukikonserttiin ostin lipun joltakin trokarilta ihan törkeällä hinnalla, sillä ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä Ultra Bra esiintymässä tuntui jokaisen euron arvoiselta.

Kun UB ilmoitti tekevänsä festivaalikeikkoja tänä kesänä, menivät kesän reissusuunnitelmat täysin uusiksi. Ostin tammikuussa hätäisesti liput Ilosaareen, koska se oli festivaaleista viimeisin ja totesin, että kesäreissun osalta Balkanilla kiertäminen saa jäädä suunniteltua lyhyemmäksi. Hyvä päätös.

Ilosaarirock oli festarina kiva, en ollut aiemmin käynyt siellä. Oikeastaan mikään muu bändi ei tosin jäänyt mieleen, kuin Ultra Bra. Taannuin teini-ikäiseksi fanitytöksi ja kiilasin itseni eturiviin. Kun keikka aloitti, itkin jo ennen kuin kaikki bändin jäsenet olivat päässeet lavalle. Ilosaarirockin kuvaaja ikuisti aika riemuidiootin ilmeen, joka pysyi naamalla koko keikan ajan.

Täydellinen Ultra Bra. Kesän paras päivä.

Kuvat: Ilosaarirock / Markus Koski-Hallila