Kiipeilykausi käyntiin Belgiassa

Freyr Belgia kiipeily

Vaikka ikkunan takana täällä Brysselissä sataakin tänään lunta, on kevät jo pitkällä. Listasin syksyllä talven treenitavoitteita tosissani, mutta niinpä vaan korona pisti täällä Belgiassa kiipeilyhallit lokakuun lopussa kiinni, eivätkä ne ole sen jälkeen oviaan avanneet. Jäivät sitten kaikenlaiset liidi(pään)harjoitukset ja voiman kerääminen boulderhallilla tältä talvelta väliin.

Mutta, kevät on Keski-Euroopassa edennyt ja ulkokiipeilykausi käynnistyi jo helmikuun lopulla. Vaikka talven aikana on tullut lähinnä kyhjötettyä kotona etätöissä ja kerättyä painoa pizzaa syömällä, on ulkokiipeilyn pariin paluu tuntunut aika helkkarin hyvältä.

Tuleva kesä on kai jo kuudes (?!) kiipeilykesäni, ja toinen täällä kalkkikivien keskellä. On hauska huomata, miten vuosi vuodelta tiedot ja taidot karttuvat, köysien kanssa puljaaminen tuntuu luontevammalta ja kynnys lähteä kokeilemaan uusia reittejä madaltuu. Ehkä se voima ja kuntokin joskus vielä kehittyy.

Kun vielä viime kesä meni ylipäätänsä Belgian kallioihin, Suomesta poikkeavaan kivenlaatuun ja uusiin kiipeilykavereihin tutustuessa, nyt on jo muutamat suosikkipaikat selvillä, useampia reittejäkin hampaankolossa ja kivoja kiipeilyporukoita löytynyt. On ollut kiva palata edelliskesältä tuttuihin paikkoihin, kiivetä samoja reittejä kuin viime vuonna, tunnustella kehoa ja kanttia, mikä tuntuu mukavalta ja missä pääsee jo jännän äärelle.

Pandemian takia tälle kesälle ei oikein ole tavoitteita, isompia projekteja tai reissuja tiedossa. Varsinkin matkakuume alkaa kyllä jo olla todella kova. Haaveilen vuorireissusta enemmän kuin oikeastaan mistään muusta (paitsi ehkä koiranpennusta ja maailmanrauhasta). Jospa edes rajan yli Luxemburgin puolelle tai Ranskaan pääsisi… Tai kesällä Norjaan… Tai ihan minne tahansa!

Jääkiipeilyviikko Ranskassa

Jääkiipeily Ranska

Kuten jo talvikauden tavoitteista kertoessani nostin esiin, oli jääkiipeilyn suhteen tälle talvelle enemmänkin suunnitelmia. Joulukuulle Italian puolelle kaavailemani reissu peruuntui kuitenkin koronasyistä. Nyt tammikuun alkupuolella pääsin sitten kuitenkin lähtemään Ranskaan kiipeämään jäätä.

Reissun tukikohtana toimi Briançonin kaupunki Ecrinsin massiivin tuntumassa, lähellä Ranskan ja Italian rajaa. Varasin Vuoristoretkiltä oppaan neljälle kiipeilypäivälle. Ne muutamat kerrat, kun olen aiemmin kiivennyt oppaan kanssa, ovat olleet kokemuksina varsin vaihtelevia. Vuoristoretkien Ranskassa asuva opas Rasmus Krogerus oli kärsivällinen, kannustava ja kiva, joten tällä kertaa palautteena oli kyllä pelkkä kehuja!

Jääkiipeily Ranska

Ensimmäisenä päivänä kiivettiin helppoa kivaa putousta Ceillacin laaksossa. Vuoden tauon jälkeen otti aikansa, että sain jään nakuttelun rytmistä kiinni ja hakkujen ja rautojen varassa nouseminen alkoi tuntua varmemmalta.

Toisena päivänä otin härkää sarvista ja ryhdyin liidaamaan. Se oli ensisijaisena tavoitteena, kun reissuun tulin, ja tarpeeksi helposta putouksesta kun aloitti, niin homma sujui ihan hyvin. Vaikka alkuun jännitti kovasti, olo oli valmis liidiharjoitusten aloittamiseen.

La Graven laaksossa oleva putous oli just hyvä paikka harjoitella: sopivasti hyllyjä, joilla tasata hermoja ja hengitystä, ja riittävän paljon jäätä, josta pystyi valitsemaan sopivan helpon linjan. Ruuveille oli paljon paikkoja, mutta varsinkin vasemmalla kädellä ruuvien laittaminen meni alkuun ihan miten sattui. Toisaalta olin tosi ylpeä siitä, että uskalsin kiivetä ruuveista yli ja loivemmissa kohdissa ottaa aika pitkältä siinä hetkessä tuntuneita rannareita varmistusten välillä.

Jääkiipeily

Helpomman putouksen jälkeen aivan nurkan takaa löytyi vielä hieno vaikeampi jääpilari. Yllätin itseni, kun pitkän kiipeilypäivän jälkeen jaksoin vielä kiivetä tämän yläköydessä vain yhdellä lepotauolla. Aina välillä on kyllä tosi kiva päästä kokeilemaan, miten vaikeampaa jäätä kiivetään. Jyrkkää ja hienoa kiipeilyä!

Jääkiipeily

Kolmantena kiipeilypäivänä mentiin Fressineriesin laaksoon. Vaikka pohjalla oli yksi lepopäivä välissä, tuntuivat aiemmat kiipeilypäivät mustelmina polvissa ja raskaana painona lihaksissa. Silti jatkoin liidiharjoituksia ja oli kiva huomata, että vaikka oma olo ei ollutkaan vahvin mahdollinen, pystyin ylipäätänsä liidaamaan, ruuvien laitto meni jo vähän sujuvammin ja pää pysyi kasassa ankkurilta seuraavalle.

jääkiipeily Ranskajääkiipeily vesiputous

Neljäntenä ja viimeisenä kiipeilypäivänä suunnattiin taas Ceillaciin. Putous oli keskeltä vielä varsinainen koski vauhdilla virtaavaa vettä! Sulan aukon ympäri pääsi kiipeämään, samoin ylempänä kosteista kohdista vain pienellä kastumisella.

Putous oli greidiltään vähän vaikeampi, kuin aiempien päivien mäet ja paikoitellen jääpilarien välissä kiipeily oli hakkujen varassa roikkumisen sijaan enemmänkin sellaista kokovartalo-punkemista, kuin jäisissä halkeamissa. Yksi ständeistä oli hienossa luolassa jää- ja vesiputouksen takana, ehkä makein varmistuspaikka hetkeen. Tähän oli hyvä lopettaa viikon kiipeilyt.

Tältä reissulta sain sitä mitä hain, eli rohkeutta liidata jäällä. Olosuhteet viikolla olivat hyvät, jäätä riittävästi ja kelit sopivaa pikkupakkasta. Tätä lisää ensi talvena sitten taas! Ylipäätänsä se, että pääsi näin korona-aikana jonnekin toisiin maisemiin ja vuorille puuhailemaan, oli aivan loistava akkujen lataus ennen paluuta Brysselin lockdown-arkeen.

Lisää jääkiipeilyjuttuja aiemmilta vuosilta löytyy blogista, yllätys yllätys, tunnisteen jääkiipeily takaa. Vinkkinä myös, että samaan aikaan, kun itse hikoilin helpoilla putouksilla, kiipesi paikallinen tiimi päivässä todella vaikuttavan vaikeiden putousten sarjan La Gravessa. Jos ei muuten ranskaksi lukeminen luista, niin tsekkaa Alpine magista ainakin makeat kuvat!

Syysloman kiipeilyt Ranskassa

Saint Léger kiipeily

Haluan olla ihminen, joka sanoo ennemmin kyllä kuin ei. Niinpä kun belgialaisten kiipeilykaverien chatissa kysyttiin, kiinnostaako jotakuta lähteä lokakuun lopussa Saint Légeriin, sanoin kyllä.

Sen jälkeen googlasin paikan ja tajusin, että siellähän ei sitten ole mitään helppoa kiivettävää, vaan greidit huitelevat lähinnä seiskasta ylöspäin.

Noh. Otin sitten kuitenkin pari syyslomapäivää töistä ja posotin junalla Ranskaan juuri ennen kuin Keski-Euroopan koronarajoitukset kiristyivät taas. Ajattelin, että jos ei muuta, niin paistattelen auringossa, oltiinhan sentään Belgiaan syyssateita merkittävästi etelämmässä.

Avignonista TGV-juna-asemalta oli vajaa pari tuntia autolla pelipaikoille. Saint Légeriin on olemassa paikallinen ranskankielinen topokirja, mutta nyt kaikkien paikkojen ollessa kiinni, en saanut sitä ostettua. Rockfaxin vanhassa Haute Provence -topossa on muutama sektori täältä, mutta ei läheskään kaikkea. Muita kiipeilypaikkoja lähistöllä on muun muassa Céüse ja Orpierre, jos aikaa on enemmän ja kaipaa vaihtelua.

Saint Léger kiipeily

Saint Léger

Ensimmäinen päivä meni kallioon tutustuessa ja leppoisasti sektorilla Andalouse yläköysitellessä. Pensees Afghanes (6b+) oli tosi makea ja mieleenpainuva reitti. Punainen kivi oli terävää sormille, mutta yllätyin iloisesti, että näpit kestivät pienemmistäkin krimpeistä pitämistä. Kiven karkea pinta piti hyvin jalkojen alla.

Toisena päivänä jäätiin ihan lähestymispolun päässä olevalle sektorille Fronton de Mer, josta löytyi varmaan koko kallion helpoimmat reitit. A tout coeur (5+) ja Le début de la fin (6a) liidasin, veikeästi sivuttain kulkeva L’air de rien (6a+) meni yläköydessä. Oli hauskaa huomata, että täältäkin kalliolta löytyi tasoiselleni kiipeilijälle mahdollisia reittejä.

Majoituimme belgialaisen kaverin ranskalaisen tutun omistamassa talossa lähikylällä. Satoja vuosia vanha pieni kivitalo ei ole vakituisessa asuinkäytössä, vaan se on pelkästään kiipeilijöiden tukikohtana. Iltaisin kokattiin yhdessä, avattiin muutama belgiolut ja luettiin vanhoja Grimper-lehtiä (talolla oleva arkisto alkoi suunnilleen meikäläisen syntymävuodesta…). Niin ihana tunnelma!

Porukan ranskalaiset tuntuivat kiivenneen kaikki maailman reitit ja tuntevan kaikki mahdolliset tyypit. Ranskan taitoni on edelleen aivan alkeistasolla, mutta oli ilo huomata, että tajusin aika paljon jengin jutuista. Ensimmäistä kertaa ymmärsin jopa yhden vitsin! Toivottavasti tulevaisuudessa pystyisin paremmin osallistumaan keskusteluun myös ranskaksi.

Saint Léger kiipeily

Mollans-sur-Ouvèze

Kolmas päivä meni osaltani lähinnä maisemien katseluksi. Mentiin Mollans-sur-Ouvèze -nimiselle kalliolle (löytyy netistä myös nimellä Baume des Eyguiers). Ei kulkenut sitten yhtään, mutta paikka ylhäällä rinteessä oli valtavan kaunis, varsinkin kun aurinko laski vaaleanpunaisena laakson päähän.

Rimpulin yläköydessä reitit Ma femme m’affame (6a+, hieno ja teknisempi pätkä) sekä jonkun isoilla kahvoilla samalla sektorilla olleen rallin, jonka nimi meni ohi. Sain hyviä vinkkejä oman kiipeilyn kehittämiseen ja parempaan kehon käyttöön seinällä. Muuten lähinnä ihastelin, kun ranskalaiset uhmasivat painovoimaa aivan kreiseillä kattoreiteillä.

Sunnuntaina edessä oli pitkä ajomatka takaisin Belgiaan, mutta mentiin silti aamulla vielä kalliolle. Parin reitin jälkeen oli aika hypätä autoon. Sitä mukaa kun Belgia lähestyi, vesisade kiihtyi… Nyt onkin sitten taas aikaa lojua kotisohvalla reissun jälkeisessä omassa karanteenissa ja odotella Belgian toisen korona-aallon lockdownin loppumista.

Ruskaretki Alsaceen kiipeilemään

Alsace kiipeily

Viikonloppusoturien sarjassa tällä kertaa vuorossa Alsace. Itselleni alue Ranskan ja Saksan rajalla on tuttu vain ja ainoastaan työreissuista Strasbourgiin (ja siitäkin voi keskustella, onko paikka varsinaisesti tuttu, jos sieltä on nähnyt toimiston ja rautatieaseman lisäksi vain pari hotellia ja ravintolaa…).

Joka tapauksessa, perjantaina iskin kotitoimiston iltapäivällä kiinni ja hyppäsin kaverini kyytiin ja ajaa posotettiin Brysselistä Ranskaan. Minulle tuli yllätyksenä, että Vosges (suomeksi kai Vosgeesit) on ihan oikea vuoristo, useammassa paikkaa oltiin yli tuhannen metrin korkeudessa. Pienten järvien pinnasta heijastuivat ruskan oransseiksi värjäämät puut ja matalalla roikkuvat pilvet, tienposkessa näkyi bambeja. Ihan tolkuttoman nättiä seutua tähän aikaan vuodesta!

AlsaceAlsace retkeily vaellusAlsace kiipeily

Martinswand

Lauantaina lähdettiin tsekkaamaan Martinswand-niminen kiipeilypaikka. Lähestysmispolkua reunustivat kauniit puut ja pilvinen sää teki kaikesta sumuisen kaunista. Belgialaisen kaverini lisäksi kiipeilyseuraksi saapui ranskalainen kiipeilijä, joka asui alueella. Kunnon kielikylpy ranskaksi samalla…

Martinswand oli tosi hieno kiipeilypaikka! Alueen yläosassa on pari sektoria yhden köydenmitan reittejä, alemmalta sektorilta löytyy myös maksimissaan kolmen köydenmitan multipitch-reittejä. Lämmiteltiin yläosassa lyhyillä reiteillä. Hienoa graniittia ja hyviä halkeamia. Sää ei varsinaisesti ollut ideaali, tihkutti jotain veden ja jään välimuotoa ja sormet muuttuivat kylmästä kivestä hetkessä tunnottomiksi. Liidasin pari vitosta ja olin ihan tyytyväinen itseeni noissa olosuhteissa.

Alemmalla sektorilla kiivettiin klassikkoreitti La Mulhousiennen ensimmäistä köydenmittaa (3 kp:n reitti kokonaisuudessaan on 6a, 5b, 5c). Oli muuten yksi hienoimmista 6a:n pätkistä, mitä olen tällä kaudella käynyt nykimässä! Ihan mielettömän siistiä ja nautinnollista kiipeilyä. Pitää joskus palata tänne ja tikata koko reitti ylös asti. Samoin viereisen L’aerienne-reitin eka vitosen kp oli kivaa kiipeilyä, mutta sateen kiihtyessä päädyttiin pakittamaan.

AlsaceAlsace retkeily vaellusAlsace vaellus retkeily

Sunnuntaina heräiltiin leirintäalueelta Domaine de Longemeristä hyvien unien jälkeen. Leirintäalue oli tosi siisti ja kiva. Jännitin etukäteen, palelisiko teltassa aivan hirveästi, kun ennusteen mukaan lämpötilat putoaisivat yöllä lähes nollaan. Yhdistelmällä makuupussi, merinovillainen makuupussilakana ja merinovillainen kerrasto sekä Nalgene kuumavesipullona pärjäsi kuitenkin ihan mukavasti.

Aamupäivästä ajettiin Lac Blancin rantaan, se tuntui olevan paikallisten suosittu sunnuntairetken kohde, sillä paikka oli täynnä autoja ja retkeilijöitä. Käytiin kokeilemassa lähestymistä Rocher Hans -kiipeilyalueen Voie normale -multipitchille, mutta märkä ja viileä keli, edessä olevan pitkän ajomatkan asettama aikaraja ja hankalat pakittamismahdollisuudet saivat empimään sen verran, että päivä jäi pelkäksi kävelyretkeksi. Keväällä ehdottomasti tänne uudelleen!

Treenitavoitteita talveksi

kiipeily treeni

Syksyn sateet ovat laittaneet ulkokiipeilykauden ainakin toistaiseksi pakettiin. Kiipeilykesä 2020 oli koronasta huolimatta tosi onnistunut. Paljon hyviä päiviä niin Belgiassa ja Luxemburgissa paikallisilla kallioilla kuin Alpeilla vuoristomaisemissa.

Nyt kun ulkokausi alkaa olla kasassa, olen yrittänyt keksiä tulevalle talvelle tavoitteita ja tekemistä. Innostuksena tälle kirjoitukselle toimi Vuorenvarma-Annin taannoinen postaus syksyn tavoitteista.

Kun työkiireet kiihtyvät, keli on kurja ja tuleva kevät tuntuu olevan tuhannen vuoden päässä, on minun keksittävä jotain motivaation ylläpitämiseksi. Muuten jumitun aivan liian helposti puoleksi vuodeksi sohvalle pizzan, colapullon ja netflixin kanssa.

Ostin lokakuun alussa kuukauden jäsenyyden boulderhallille Brysselissä. Köysikiipeilypaikat ovat kaupungissa vähän kehnoja ja pitkien kiipeilysessioiden tunkeminen kalenteriin on täysien työpäivien päälle välillä vaikeaa. Niinpä kokeilen nyt alkuun ainakin kuukauden, tulisiko boulderhallilla käynnistä hyvä rutiini talveksi. Viikonloppuisin yritän päästä paremmalle köysikiipeilyhallille esimerkiksi Gentiin pidempien treenien pariin liidiseinille.

Kokosin tähän kirjoitukseen kolme asiaa, joissa haluaisin talven aikana kiinnittää huomiota ja mieluusti myös kehittyä, jotta ensi kesänä ulkokallioilla sujuisi paremmin:

Dynaamisemmat moovit

Olen kiipeilijänä aika staattinen hiippailija. Osittain kai siksi, että pitkänä sitä yleensä yletyn otteisiin, toisaalta myös siksi, että putoamisen pelko estää vauhdikkaammat ja epävakaammat moovit. Syksyn ja talven aikana olisi kiva opetella varsinkin boulder-seinillä vähän isompia ja vauhdikkaampia mooveja, lennokkaampaa ja rohkeampaa tyyliä edetä seinällä.

Putoamisen pelko

Olen valittanut huonosta liidipäästäni jo pitkään. Ulkona varsinkin on turhauttavaa, kun eteneminen tyssää siihen, että pelottaa, ei niinkään siihen, että voimat tai tekniikka ei riittäisi.

Youtube-kanavalla Hard is easy oli tosi hyvä video aiheesta. Kokeilin näitä harjoituksia viime viikonloppuna ja jo yksi kerta teki päälle tosi hyvää. Sisähallissa on helppoa harjoitella putoamista turvallisesti, joten tätä treeniä täytyy toistaa talven aikana rutkasti.

Otelautaharjoittelu

Kevään lockdownin alkaessa tilasin Luomus hangboardsilta otelaudan ja ripustin sen kotiini. Jonkun aikaa jaksoin roikkua siinä, mutta sitten tuli kesä ja otelauta jäi koristeeksi. Nyt olisi hyvä hetki ottaa tämä taas osaksi kotitreenejä ja vahvistaa sormia. Ei-niin-salainen tavoitteeni on, että joskus vielä saisin tehtyä edes yhden leuanvedon.

Bonus: Jääkiipeily

Vaikka matkustamisen tilanne onkin edelleen epävarma, olen optimistina bookannut kaksikin jääkiipeilyreissua talveksi. Jos säät ja pandemiatilanne sallivat, olisi mahtavaa päästä Alpeille roikkumaan hakkujen kanssa jääputouksiin. Fingers crossed, että onnistuu!