Oppitunteja ja onnistumisia Alpeilta

kiipeily Chamonix

Viime kesän alppireissulta multa jäi vähän hampaankoloon. Olin silloin kuukauden Chamonix’ssa, ja tuntui, että silloin tuli mentyä vähän liian helppoja reittejä ja sellaiset isot ponnistelut ja omien rajojen etsimiset jäivät vähemmälle. Pysyttyä mukavuusalueella, otettua varman päälle.

Tämän kesän kiipeily Chamonix’ssa on ollut haastavista olosuhteista huolimatta hyvinkin palkitsevaa. Helleaalto sai jäätiköt sulamaan ennätystahtia. Siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, että ylemmäs vuorille ei ole kuuman kelin takia minun turvallisuudentajullani asiaa, tein uuden toivelistan reiteistä, joita haluan kiivetä. Yritin valita reittejä, jotka jotenkin kutkuttelee, joista olen kuullut hyviä suosituksia.

kiipeily Chamonix

Ja tsädäm, nyt kun kävin huvikseni tuota listaa läpi palattuani kotiin, olin käynyt kiipeämässä – tai ainakin kokeilemassa – sieltä aika montaa rallia. Toiset reitit on tullut tikattua with flying colors, toisinaan reiteiltä on tullut turpaan niin, että tutisee. Minusta tämä osoittaa, että taidot ja toiveet olivat tällä kertaa linjassa, osasin ja ennen kaikkea uskalsin lähteä tiukemmillekin reiteille, kamat olivat kohdallaan ja kuntokin on viime kesästä kohentunut. Varsinkin onnistuneet trädimetrit tuntuivat erityisen makeilta.

Kiipeilykavereidenkin osalta kesä oli onnistunut. Olen aiemmin turvautunut usein paikallisen Facebook-ryhmän kiipeilyseuranhakuun, mutta tänä kesänä mestoilla oli mukavasti tuttuja jo valmiiksi eri aikoina. Erityisen kivaa oli kiivetä vahvojen mimmien kanssa. Tyttötiimissä on oma tunnelmansa, kun pinttyneet sukupuoliroolit eivät – tietoisesti tai tiedostamatta – vaikuta tekemiseen. Kiitokset niin Coralielle Grenobleen, Annalle Alpeille kuin Emmalle Tampereelle huipuista kiipeilypäivistä!

kiipeily Chamonix

Kesän reittilista:

  • Rebuffat-Pierre 6a
  • Ombre est Lumiere 6a+
  • Piste Oubliee 6b
  • Le Ticket, le Carré, le Rond et la Lune 6b/6c (ei loppuun asti)
  • L’eau rance d’arabie 6b+ (ei loppuun asti)
  • Ex libris 6b
  • Arête des Papillons 6a
  • Madagasikara 6a
  • Manhattan 6a
  • Magicien d’Oz, 6b

Olen aiemmin kirjoittanut Chamonix’ssa kiipeilystä monia juttuja, ne löytyvät tunnisteen Chamonix alta. Reittivinkkejä helpommille reiteille olen koonnut tähän postaukseen. Kannattaa myös kurkata Vuorenvarma-Annin blogijuttu hänen tämän kesän alppireissustaan.

Alppiloma, paras loma

Chamonix kiipeily

Parvekkeelta näkyy Mont Blanc, kuinkas muutenkaan. Istun kahvikupin kanssa katselemassa maisemaa, pilvet ovat aamuksi hälvenneet, mutta koko yön on satanut vettä, maa on vielä kostea. Jokainen aamukahvi tällä parvekkeella saa hykertelemään tyytyväisenä. Mikä onnenmyyrä olenkaan, kun olen saanut katsella tätä näkymää kesäkodistani käsin viikkotolkulla.

Vuokrasin koko kesäksi pienen yksiön Chamonix’sta, Ranskan Alpeilta, jossa olen ollut jo useampana aiempanakin kesänä. Viime kesänä vietin vuorilla kuukauden, tänä vuonna sain avaimet jo toukokuun alussa. Nyt olen yrittänyt maksimoida ajan Alpeilla pitkien viikonloppujen, satunnaisten etätöiden ja kesälomien yhdistämisellä.

aamukahvi bialetti muurla emalimuki

Vietin kämpällä alkukesästä viikonloppuja ja lyhyempiä pyrähdyksiä, nyt olen heinäkuun puolivälistä pitänyt visusti majaa Chamonix’ssa. Pakko myöntää, että tauoton reissaus alkoi jo vähän väsyttämään, kun Brysselin ja Chamonix’in välin lisäksi tuli pyyhällettyä pitkin Eurooppaa Suomesta Skotlantiin. Koronasta palautuva lentomatkustus on ollut aivan helvetillistä sekoilua, valitsen jatkossakin junan aina kun mahdollista niin ympäristön kuin matkustusmukavuudenkin takia.

Kun Suomessa elokuusta alkaa jo turhan monella syksytunnelmoiti, Keski-Euroopan lomakausi rytmittyy siten, että vielä on kesäkautta kirkkaasti jäljellä. Olen viihtynyt Alpeilla liiankin hyvin, en lähde täältä minnekään ennen kuin taas töiden takia täytyy. Annoin Brysselin-kämppäni kesäksi ukrainalaisen pakolaisperheen käyttöön, tarvitsivat kattoa päänsä päälle, joten tässä järjestelyssä voittivat suunnilleen kaikki.

Chamonix kiipeily

Olen kiivennyt, ja kiivennyt. Viime kesänä tuntui, että kiipesin vähän liian helppoja, tänä vuonna olen yrittänyt kovempaa. Välillä se on tarkoittanut riemukkaita onnistumisen kokemuksia, välillä sitä, että reiteiltä on tullut turpaan aivan sata-nolla. Palaan joskus myöhemmin tarkemmilla reittilistoilla ja muulla speksauksella, nyt haluan vain tunnelmoida. Koska enpä todellakaan tiedä juuri mitään siistimpää, kuin näissä maisemissa kiipeily.

Kiipeilyn välipäivinä olen laiskotellut ja levännyt, lukenut kirjoja, lenkkeillyt ja vaeltanut pitkin laaksoa ja rinteitä, kierrellyt kylillä ja istunut kuppiloissa, keitellyt kahvia kämpillä. Hiljaa mielessäni olen manifestoinut universumilta lottovoittoa (auttaisi varmaan, jos edes alkaisi lotota?), että tällaista elämää voisi viettää ympärivuotisesti. Äkkirikastumista ja täysipäiväiseksi kiipeilypummiksi ryhtymistä odotellessa…

Jääkiipeilyä Pohjois-Norjassa – Arctic Ice Festival

jääkiipeily Norja

Aloitin jääkiipeilyn talvella 2018 ja siitä lähtien olen joka talvi yrittänyt käydä nakuttelemassa edes vähän jäätä, ettei aivan unohdu, millaista hommaa se on. Tänä talvena innostuin ilmoittautumaan Pohjois-Norjassa Narvikin takana järjestettävään Arctic Ice Festival -jääkiipeilytapahtumaan.

Pakko myöntää, että nyt kun en ole viime kesänä jälkeen käynyt Suomessa, oli yksi houkutus lähteä Norjaan pohjoinen talvi. Venäjän hyökkäys Ukrainaan teki reissusta tarpeettomankin ikimuistoisen… Vuonon rannassa tunturien keskellä maailman kauheudet tuntuivat olevan kaukana, ja samalla huoli ja levottomuus pyörivät mielessä joka kerta, kun avasi uutissivuja. Venäjän aloittama sota on sulaa hullutta, ja suomalaisena uskon, että välit itänaapuriin ovat tästä pysyvästi muuttuneet.

Mutta, sotapolitiikasta kiipeilyyn. Arctic Ice Festivalissa oli paikalla useita jää- ja vuorikiipeilyn legendoja: Conrad Anker, Steve Swenson, Jeff Mercier, paikallisia kiipeilijöitä pohjoismaista sekä tapahtumaa järjestävät Heike ja Tanja Schmitt sekä Matthias Scherer. Suomalaistakin väriä oli paikalla kun Knuuttilan Juho oli yhtenä iltana puhumassa arktisesta jääkiipeilystä. Terveiset Juholle, oli kiva nähdä!

Arctic Ice Festival jääkiipeily Norja

Pieni kommervenkki omassa reissussani oli, että matkalaukkuni ei ehtinyt jatkolennolle ja saapui paikalle vasta kaksi päivää myöhemmin. Jouduin siis lainaamaan kaikki kiipeilykamat ja ostamaan Sjoveganin ainoasta urheilukaupasta kasan varavaatteita, koska käsimatkatavaroilla ei todellakaan olisi pärjännyt päiviä ulkona pakkasessa. Toivottavasti lentoyhtiö korvaa…

Ensimmäisenä kiipeilypäivänä torstaina kiivettiin koko porukalla järven jäältä. Leveälle putoukselle oli viritetty useampia linjoja yläköyteen. Vuoden tauon jälkeen kiipeilyrytmiin pääsemisessä jäällä meni oma aikansa. Ensimmäiset nousut olivat aika hapuilua, varsinkin vierailla varusteilla, mutta alkoi se sitten kulkea. Oli kiva, että linjoja oli runsaasti ja pääsi kiipeämään suorempaa ja pystympää.

Arctic Ice Festival jääkiipeily Norjajääkiipeily Norja

Toisena päivänä jakauduttiin pienempiin porukoihin. Meidän ryhmä, jossa oli lisäkseni norjalaisia ja saksalaisia kiipeilijöitä, lähti kallioseinien välissä pikku kanjonissa olevalle jääputoukselle. Lyhyen lähestymisen jälkeen kanjonista oli hienot näkymät taakse vuonolle ja seinämät tekivät paikasta mukavasti tuulelta suojaisan. Kiipeily kulki omalta osaltani edellispäivää paremmin, oli hyvä ja vahva olo nakutella menemään useampia nousuja.

Arctic Ice Conrad AnkerArctic Ice Festival

Viimeisenä kiipeilypäivänä lauantaina oltiin taas samassa paikkaa järven reunalla. Kiipesin useampia jyrkempiä linjoja, teknisempää ohuempaa pilaria ja ties mitä. Tekniikkaharjoituksena kokeilin kiivetä helppoa ja loivaa kohtaa vain yhdellä hakulla ja käytiin läpi erilaisia tapoja rakentaa ankkureita jäälle. Kolme kiipeiilypäivää alkoivat tehdä tehtävänsä ja viimeisen päivän viimeiset kiipeilymetrit kyllä tuntuivat käsissä. Oli kiva huomata, miten varmemmaksi kiipeily muuttui muutamassa päivässä – huitomisen ja potkimisen sijaan hakut ja jalat alkoivat pysyä jäässä tarkemmilla ja tehokkaammilla liikkeillä, lepopaikkoja löytyi helpommin ja kiipeily jyrkissäkin kohdissa tuntui rennommalta. 

Saavuin Norjaan yksin, mutta kotiin lähdin monta uutta kaveria matkassa. Porukka oli tosi mukava ja sen verran pieni, että jokaisen kanssa tuli vaihdettua ainakin pari sanaa. Osallistujia oli eri puolilta Eurooppaa ja tulevia kiipeilysuunnitelmia tehtiin niin Alpeille kuin Bohusläniin.

Minun tasoiselle jääkiipeilijälle tämä oli oikein hyvä paketti – tarvitsen jäällä ennen kaikkea rutiinia ja metrejä alle, ja kolmessa päivässä sai kyllä kiivetä aivan riittämiin. Joidenkin käytännön järjestelyjen, aikataulujen ja infojen osalta välillä huomasi, että tapahtumaa järjestivät kiipeilijät eivätkä event managerit, mutta rennolla asenteella mikään ei ärsyttänyt liikaa. Jos tapahtuma osuu ensi talvenakin sopivasti kalenteriin, on hyvinkin mahdollista, että menen uudelleen!

Syysloman kiipeilyt Geyikbayirissa Turkissa

Turkki kiipeily

Törmäsin Geiykbayirin kiipeilyalueeseen ensimmäistä kertaa muistaakseni Pipo silmillä -blogissa muutama vuosi sitten enkä sen jälkeen ollut juuri suonut paikalle ajatuksia. Marraskuussa oli viikko lomaa töistä, ja kun löyhät suunnitelmat lähteä kiipeämään Espanjaan tai Kreikkaan kariutuivat, muistin yhtäkkiä Geyikbayirin. Se vaikutti mainiolta paikalta monessakin mielessä: olin liikkeellä yksin ja aikaa oli vain viikko, joten helppous ja järkevä etäisyys kiinnostivat.

Lensin Antalyaan hirvittävällä lomalennolla, joka lähti Brysselistä niin aikaisin, että en edellisenä yönä saanut nukuttua silmäystäkään. Antalyan lentokentällä minua odotti kuljetus, jolla hurautti näppärästi vajaan tunnin matkan päähän kaupungista kohti vuoria. Olin bookannut Josito-kiipeilycampista itselleni bungalowin viikoksi.

Saavuin leiriin ja minut otettiin todella lämpimästi vastaan. Ensimmäisen päivän lähinnä paikkasin unettoman yön ja edellisten viikkojen tiukan työputken aikaansaamaa väsymystä pitkillä päiväunilla ja laiskanpulskealla olemisella. Illalla raahustin leirin raflaan dinnerille, jossa minulle esiteltiin todella mukavat kanadalainen ja hollantilainen mimmi, jotka olivat myös molemmat yksin liikkeellä.

kiipeily Turkki Trebenna

Ensimmäisenä päivänä satoi aamulla kaatamalla vettä ja ukkosti. Istuskelin aamiaisen jälkeen kirjan kanssa leirissä ja olin salaa vähän helpottunut, väsytti edelleen aivan vietävästi. Iltapäivällä uusi hollantilainen kaverini kuitenkin houkutteli minut katsomaan, löytyisikö läheiseltä Trebenna-nimiseltä sektorilta kuivaa kiivettävää. No sieltähän löytyi!

Totuttelin Belgiasta (ja Suomesta) poikkeavaan kivenlaatuun yläköysittelemällä muutamia kutosia, jotka hollantilainen napsi kevyesti alkulämmittelyksi ja siirtyi sitten seiskan projektilleen. Kävi nopeasti ilmi, että vahvoja kiipeilijöitä alueella piisasi. Toisin kuin esimerkiksi St. Legerissä Ranskassa, jossa kiipesin viime syksynä, Geiykbayirissa oli vaikeiden reittien lisäksi myös enemmän valikoimaa matalammissa greideissä.

Turkki kiipeilyTurkki kiipeily

Seuraavat päivät vietin tiiviisti kalliolla ja kelikin parani niin paljon, että aurinkoon oleville seinämille ei ollut mitään asiaa muutoin kuin aamulla tai juuri ennen auringonlaskua. Alueelta löytyi useampia hauskoja luolia ja kanjoneita, joissa oli varjoisaa kiivettävää.

Minulla oli tälle vuodelle kaksi kiipeilytavoitetta: käydä yrittämässä Matterhornille (siitä lisää toiste!) ja liidata 6b-reitti ulkona. Kolmantena kiipeilypäivänä olivat tähdet kohdillaan, ja yksi 6b+ menikin sitten yllättäen ensimmäisellä liidiyrityksellä toppiin. Olin aivan valtavan iloinen, en niinkään greidin itsensä takia, vaan siksi, että tämä on ollut pitkään tekeillä. Fyysisesti kykenisin varmaan kiipeämään kovempaakin, mutta on ollut täysin päästä kiinni, että liidatessa pääsisi uudelle tasolle. Sain todella hyviä vinkkejä reitin työstöön ja hermojen hallintaan. Jäi sellainen olo, että tämän viikon opeilla voin saada kiipeilyäni jatkossakin eteenpäin.

Ja pitihän se varmistaa, ettei kyse ollut vain onnenkantamoisesta, joten myöhemmin toisella sektorilla nappasin varmuuden vuoksi toisenkin 6b:n reitin plakkariin ja työstin useampaa muutakin sellaista kutosta, joiden liidaaminen tuntui täysin mahdolliselta. Ehkä greidit olivat vähän softeja, ehkä eivät, mutta pitkän jumittamisen jälkeen otan tämän egobuustin kiitollisena vastaan.

Turkki kiipeily

Majoituin tosiaan alueen ymmärtääkseni vanhimmassa kiipeily-campissa, Jositossa. Odotukseni leiriä kohtaan olivat aika matalalla, ehkä vähän kämäisten nettisivujen takia, mutta paikka oli todella siisti ja rauhallinen ja sovitut asiat järjestyivät sujuvasti. Tällä kertaa tavoittelin ensisijaisesti helppoa ja mutkatonta lomaa, siksi söin suurimpana osana päivistä aamiaisen ja illallisen Jositossa ja ostin myös päiväksi voileivän mukaan kalliolle, vaikka lähistöllä olisi useampia ravintoloitakin.

Pieni bungalow viikoksi maksoi suunnilleen satasen, toisen mokoman käytin safkoihin ja kaljoihin kuppilasta. Minun mittareillani siis erittäin edukas viikon reissu. Pidempään jos olisi ollut, olisi ehkä tullut vähän mökkihöperöksi ja visiitti läheisiin kylään tai useampaan alueen ravintolaan olisi tullut tarpeeseen. Itse nautin siitä, että mestan nettiyhteys toimi aivan tuulella käyden ja tuurilla, mutta jos tarkoituksena olisi ollut tehdä esimerkiksi enemmän etätöitä, olisi paikallisen datapaketin ostaminen ollut paikallaan.

Yksin matkustavana naisena koin, että reissu Turkkiin oli todella onnistunut: kiipeilykavereita löytyi helposti, omaa rauhaa sai jos halusi, paikka oli tosi kiva, kiipeilyalueet laajat ja laadukkaat, pulttaus modernia ja niin edelleen. Tänne suuntaan varmasti toistekin!

Kiipeilykausi käyntiin Belgiassa

Freyr Belgia kiipeily

Vaikka ikkunan takana täällä Brysselissä sataakin tänään lunta, on kevät jo pitkällä. Listasin syksyllä talven treenitavoitteita tosissani, mutta niinpä vaan korona pisti täällä Belgiassa kiipeilyhallit lokakuun lopussa kiinni, eivätkä ne ole sen jälkeen oviaan avanneet. Jäivät sitten kaikenlaiset liidi(pään)harjoitukset ja voiman kerääminen boulderhallilla tältä talvelta väliin.

Mutta, kevät on Keski-Euroopassa edennyt ja ulkokiipeilykausi käynnistyi jo helmikuun lopulla. Vaikka talven aikana on tullut lähinnä kyhjötettyä kotona etätöissä ja kerättyä painoa pizzaa syömällä, on ulkokiipeilyn pariin paluu tuntunut aika helkkarin hyvältä.

Tuleva kesä on kai jo kuudes (?!) kiipeilykesäni, ja toinen täällä kalkkikivien keskellä. On hauska huomata, miten vuosi vuodelta tiedot ja taidot karttuvat, köysien kanssa puljaaminen tuntuu luontevammalta ja kynnys lähteä kokeilemaan uusia reittejä madaltuu. Ehkä se voima ja kuntokin joskus vielä kehittyy.

Kun vielä viime kesä meni ylipäätänsä Belgian kallioihin, Suomesta poikkeavaan kivenlaatuun ja uusiin kiipeilykavereihin tutustuessa, nyt on jo muutamat suosikkipaikat selvillä, useampia reittejäkin hampaankolossa ja kivoja kiipeilyporukoita löytynyt. On ollut kiva palata edelliskesältä tuttuihin paikkoihin, kiivetä samoja reittejä kuin viime vuonna, tunnustella kehoa ja kanttia, mikä tuntuu mukavalta ja missä pääsee jo jännän äärelle.

Pandemian takia tälle kesälle ei oikein ole tavoitteita, isompia projekteja tai reissuja tiedossa. Varsinkin matkakuume alkaa kyllä jo olla todella kova. Haaveilen vuorireissusta enemmän kuin oikeastaan mistään muusta (paitsi ehkä koiranpennusta ja maailmanrauhasta). Jospa edes rajan yli Luxemburgin puolelle tai Ranskaan pääsisi… Tai kesällä Norjaan… Tai ihan minne tahansa!