Skip to content

Bussilla Bosniassa

bussillabosniassaTällä viikolla palaan blogissa tunnelmiin Bosnia ja Herzegovinasta. En aiemmin ollut käynyt Balkanilla, mutta lopulta Bosnia oli kesän reissun ehdottomia kohokohtia. Varsinkin pääkaupunki Sarajevoon rakastuin täysin.

Ennen reissua mietin hetken Interrail-lipun hankkimista, koska reppureissu alkoi Italiasta, mutta pian tajusin, että bussi on paras kulkuväline.

Mitä opin bussimatkailusta Bosniassa?

  • Lippuja saa joillekin väleille myös netistä (esim. Flixbus), mutta useimmiten ostin liput suoraan asemalta ennen lähtöä. Osa asemista ei huolinut kuin käteistä, Bosnian ja Kroatian raha kelpasi, eurot eivät.
  • Aikataulut ovat lähinnä suuntaa-antavia. Lähtöaika piti usein suunnilleen kutinsa, mutta perille pääsyyn on syytä laskea ainakin tunti ylimääräistä. Ei siis kannata tehdä turhan tiukkoja aikatauluja.
  • Matkat ovat itsessään elämyksiä. Tiet ovat paikoitellen huonossa kunnossa ja matkanteko hidasta, mutta maisemat ovat aivan uskomattoman kauniita.
  • Matkapahoinvointiin kannattaa varautua. Bussikuskit ajavat todella lujaa kapeilla ja mutkaisilla pikkuteillä. Matkalla Zagrebista Sarajevoon saksalainen nainen etupenkissä oksensi tuntikausia.
  • Varaa käteistä taukoja varten. Pidemmillä matkoilla bussit pysähtelevät muutamia kertoja. Huoltoasemat eivät ole todellakaan mitään ABC-komplekseja, vaan pikku kioskeja, joissa vessat ovat pahimmillaan kuoppia lattiassa.
  • Tarkista huolella, mistä bussi lähtee. Ainakin Mostarissa bussiasemia oli kaksi, ja itse tietysti olin juuri sillä väärällä.
  • Ota mukaan lämmintä vaatetta. Vaikka ulkona lämpötila huitelisi neljässäkympissä, on busseissa ilmastointi vakiona muodossa jääkausi. Pitkähihainen ja kaulahuivi tulivat tarpeeseen.

// How to get around in Bosnia by bus?

Jätä ensimmäinen kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *