Kesän viimeisiä päiviä Berdorfissa

Berdorf kiipeily Lionel terry

Eipä mennyt kuin pari viikkoa viime kerrasta, kun kurvattiin taas auton nokka kohti Luxemburgia kiipeilyretken merkeissä. Vaikka Keski-Euroopassa intiaanikesä on tuonut hellelukemiin yltävän lämmön takaisin, on ilmassa silti syksyn tuntua. Jokaisena kauniina päivänä tuntuu, että täytyisi tehdä kaikkea mahdollista ihan täysillä, kun mikä tahansa saattaa olla kesän viimeinen päivä ennen sateita.

Alun perin tarkoitukseni oli lähteä viikonlopuksi Saksassa asuvan ystäväni kanssa Frakenjuraan kiipeilemään, mutta valitettavasti koronarajoitukset ovat edelleen sellaiset, että edes kaikkiin naapurimaihin ei ole Brysselistä ole asiaa ilman koronatestiä. Toivottavasti sinne pääsisi keväällä viimeistään!

Berdorfissa kiipeily toista kertaa lyhyen ajan sisällä oli tosi kivaa. Tuore tuntuma hiekkakiveltä teki uusien reittien kokeilusta henkisesti helpompaa ja kovemmassa kunnossa oleva kaveri vei köysiä tiukemmillekin reiteille.

Klassikkoreitti Lionel Terray (6a, kuvassa) on isoja kahvoja isolla jyrkällä, paikoin kunnolla hänkkäävällä seinällä. Tosi hienoa kiipeilyä, myös yläköydessä! Kun koko kevään ja kesän olen kiivennyt vain ulkona, ei hänkkivoimani ole todellakaan parhaimmillaan tällä hetkellä. Ehkä sitten taas talvella sisähallissa saisi voimia kerättyä ja habaa kasvatettua…

Olen kiivennyt tänä kesänä enemmän kuin aikoihin ja kiipeilykunto on omaan tasooni nähden ihan kivasti kohdallaan. Samalla huomaan, että paineita saada kovempia greidejä tikattua alkaa kertyä. Ennen kaikkea siksi, että suurimmat ongelmani kiipeilyssä liittyvät liidipäähän ja putoamisen pelkoon, eivät niinkään fyysiseen kykenemiseen.

Näistä syistä olen tosi iloinen joka kerta, kun edes kokeilen liidata kutosia, vaikka en onnistuisikaan toppiin asti. Berdorfista löytyi hyvä mun kiipeilytyyliin sopiva 6a+:n reitti, josta ajattelin ottaa pienenlaisen projektin. Ensimmäiset yritykset eivät olleet kovin ihmeellisiä, mutta erityisen iloinen olen siitä, että uskalsin ottaa muutamat pienet pannutkin. Putoamisen pelkoa täytyy talven aikana työstää sisäseinillä, toivon, että treenaamalla se helpottaisi.

Hiekkakiveä kiipeilemässä Berdorfissa

Berdorf kiipeily

Palasin Alpeilta tunkkaiseen Brysseliin. Vuorten jälkeen kaupunki tuntui tukalalta, autot ja ihmiset olivat ihan liikaa ja kasvomaskipakon laajeneminen koko Brysselin alueelle teki ulkoilustakin inhottavaa.

Kun minnekään muualle ei oikein pääse menemään, niin naapurimaahan Luxemburgiin sentään pääsee koronarajoituksista huolimatta. Houkuttelin kaverini kiipeilyretkelle Berdorfiin viime viikonlopuksi, ja se olikin loistoidea.

Kävin Berdorfissa ensi kertaa viime syksynä. Silloin ihastuin hiekkakivikallioihin taianomaisen kauniin metsän keskellä kovin ja olenkin odottanut uusintaretkeä innolla. Ajomatkaa Belgiasta tulee kolmisen tuntia, juuri sopivasti parin päivän pikkumatkalle.

Tällä kertaa kallioilla oli kiitos koronatilanteen huomattavasti rauhallisempaa kuin viime vuonna. Pilvinen ja vähän viileämpi sää teki kiipeilystä mukavampaa kuin hirveässä helteessä.

Kiivettiin useammalla sektorilla, lähinnä helppoja reittejä, koska liidaaminen oli lähinnä minun vastuullani, mukana ollut kaverini kun on vasta aloitellut ulkokiipeilyjä tänä kesänä. Viimeksi rimpuilin klassikkoreitti Kaweechelchenin yläköydessä, tällä kertaa jäi harmittamaan, että liidinä reitin alku oli edelleen minulle liian jännittävä. Parempia fiiliksiä jäi reiteiltä J.F., Sachsenriss ja Cyrano Left. Jospa sitä vielä joskus tulevina vuosina pääsisi kutosten syrjään kiinni täälläkin…

27Cragsin Premiumista löytyvät hyvät Berdorfin topot, leirintäalueilla myydään myös paperista Climbing in Berdorf -topokirjaa. Leirintäalueista Martbusch ja Belle-Vue ovat molemmat hyväksi kokeiltuja.

Alppikiipeilykurssi Chamonix’ssa

Chamonix alppikiipeily

Epävarmuus leimasi kesän suunnitelmia, kuten tietysti kaikilla muillakin. Kesäkuun puolella ilmoittauduin kuitenkin alppikiipeilyn tekniikkakurssille Chamonix’hin. Vuorilla on helppoa pitää väliä ihmisiin ja kesä ilman kiipeilyä tuntui tympeältä ajatukselta. Onneksi koronatilanne oli elokuun alussa sillä mallilla, että uskalsin lähteä Brysselistä kohti Alppeja.

Olen kiipeillyt kallioilla jo sen verran, että perusasiat ovat hallussa niin lyhyempien kuin pidempienkin reittien kannalta. Toissakesänä kiipesin Chamonix’ssa useamman viikon, myös ensimmäisen alppireittini Cosmiquesin harjanteen. Viime kesän jäätikkökurssilta Norjasta sain myös hyvät pohjataidot jäätiköillä köysistönä liikkumiseen. Se, mitä minulta tuntuu useimmiten puuttuvan, on itsevarmuus lähteä kokeilemaan isompia reittejä ylempänä vuorilla.

Odotukset kiipeilykurssia kohtaan olivat kovat. Toivoin, että tämän viikon aikana olisin saanut enemmänkin vinkkejä itsenäisen ylhäällä vuoristossa liikkumisen suunnitteluun ja toteutukseen, sekä ennen kaikkea käytännön treeniä sen verran kovemmilta reiteiltä, minne ei vielä ilman opasta ole asiaa.

Olinkin vähän pettynyt, kun homma alkoi ihan täysin perusasioista. Ensimmäisenä päivänä kiivettiin helppo multipitch La Somone, toisena sateen takia vain pieniä reittejä Les Gaillandsissa ja kolmantena käytiin Torinon majan luona vain pikku kävelyllä toteamassa, että huonolta alhaalla näyttänyt sää oli huono myös ylhäällä.

Kelille ei tietenkään voi mitään, mutta vähän jäi harmittamaan, kun opasta ei tuntunut kamalasti kiinnostavan mikään luovempi vaihtoehtoisen tekemisen keksiminen. Hän vaikutti lähinnä tyytyväiseltä päästyään meistä eroon jo muutamassa aamupäivän tunnissa.

Chamonix alppikiipeilyChamonix alppikiipeily

Vasta neljäntenä kurssipäivänä päästiin korkeammalle vuorille ja enemmän alppihommia muistuttavan tekemisen pariin, kun lähdettiin Torinon majalta Aiguille Marbreesin harjanteelle. Helppo harjanne oli melko tylsää köpöttelyä, ilman varsinaisia kiipeilyosuuksia, mutta ihan ookoo totutella pitkästä aikaa liikkumaan isoissa vuoristokengissä kalliolla.

Pikku reitin jälkeen oli mukavaa istua iltaa vuoristomajalla muutaman oluen kera. Kaunis auringonlasku majan ikkunoiden takana toimi merkkinä painua punkkaan ja makuupussiin.

Seuraavana päivänä kiipeilyhomma alkoi tuntua jo enemmän sellaiselta, kuin olin koko viikon ajatellut olevan, kun herättiin ennen kuutta ja lähdettiin tarpomaan kohti Entrevesin harjannetta (kirjoituksen ylimmässä kuvassa). Entrevesin harjanne oli jo kiipeilyllisempi reitti, mutta myös ruuhkainen. Ei tarvinnut pohtia, missä reitti kulkee, sen kun veti possujonossa muiden perässä. Nousu auringon paahtamalta jäätiköltä takaisin majalle tuntui keuhkoissa ja jaloissa, pitäisi varmaan vähän treenata…

Chamonix alppikiipeilyChamonix alppikiipeily

Viimeisenä kurssipäivänä otettiin vihdoinkin vähän isompi reitti tähtäimeen ja kiivettiin Rebuffat-Baquet Aiguille du Midin eteläseinältä. Opas veti edeltä, tavallaan tuntui vapaamatkustajalta, toisaalta oli aivan älyttömän siistiä päästä katsomaan, miten tuollaisia ratoja kiivetään ilman paineita liidistä. Ehkä vielä joskus kestää omakin kantti lähteä kokeilemaan tämäntapaisia reittejä.

Valtavalla seinämällä kiipeily tuntui parhaimmillaan lentämiseltä. Ei tarvinnut ajatella yksittäisiä liikkeitä, sen kun vaan painoi päättäväisesti yläspäin, köydenmitat sulautuivat tasaiseksi virtaavaksi liikkeeksi. Vuorenhuiput joka puolella ympärillä ja jäätikkö yhä kauempana alapuolella teki kaikesta vielä siistimpää. Olin niin innoissani, että varmaan näkyi kestovirneestä naamallakin, että nyt oltiin päästy kunnolla asiaan.

Pari hienoa päivää ei valitettavasti ihan riittänyt siihen, etteikö kokonaisfiilis kurssiviikosta jäänyt vähän valjuksi. Ei voi mitään, aina ei natsaa. Onneksi jäin kurssin jälkeen vielä toiseksi viikoksi kiipeilemään omatoimisesti Chamonix’hin.

Chamonix kiipeily

Kurssia seuranneella viikolla poimin kiipeilykavereita lähinnä paikallisesta Facebook-ryhmästä. Yhden brittihepun kanssa käytiin ensin vetämässä päivä kalliolla ja sen jälkeen hän innostui lähtemään Cosmiquesin harjanteelle seuraavana aamuna. Se olikin hyvä tapa testata taitojani, sillä olin ensi kertaa ylempänä vuorilla niin, että minä olin köydessä kokeneempi. Tuttu reitti sujui hyvin, vaikka alkuun hermostuttikin ihan eri tavalla kuin alempana kallioilla kiivetessä.

Helppo reitti, hyvä keli ja riittävästi aikaa, niin eiköhän sitä sitten ala pikkuhiljaa uskaltaa useamminkin ylös itsenäisesti kiipeilemään. Ja ennen kaikkea erikoisen lockdown-kevään ja kummallisessa välitilassa vietetyn kesän jälkeen oli aivan ihanaa päästä vuorille rymyämään.

Vaellusretki Seitsemisen kansallispuistossa

Seitseminen yhden yön vaellus

Kotimaanmatkailun kiinnostavimpia kohteita ovat kansallispuistot. Vietin heinäkuuta Suomessa ja yksi siellä olon kohokohdista oli vaellusretki siskojen kanssa Seitsemisen kansallispuistoon.

Pohjois-Pirkanmaalla sijaitseva Seitsemisen kansallispuisto on erityisen tunnettu vanhasta aarnimetsästään. Multiharjun aarnimetsän yli 400 vuotta vanhojen mäntyjen keskellä kulkiessa olo oli aika pieni.

Seitsemisen kansallispuistoSeitsemisen kansallispuisto

Kuljimme kahdessa päivässä Virkatie-nimisen rengasreitin, jolla on pituutta liki 26 kilometriä. Ensimmäisenä päivänä pyyhälsimme noin 17 km ja toiselle päivälle jäi vain kymppi. Reitille osui monenlaisia maisemia metsistä soihin ja vesistöihin. Matkalla kuljimme Koveron perinnetilan pihapiirin läpi, jossa pidimme evästaukoa. Koverolla oli myös kaivo, josta tankkasimme vettä mukaan.

Leiriydyimme Liesijärven rantaan. Heinäkuun viikonloppuna väkeä oli poluilla liikkeellä suunnilleen tavanomaisia määriä, mutta leiripaikalla erikoiskesän kyllä huomasi, kun telttoja oli pystytetty vieri viereen. Nuotiopaikalla oli kiva istuskella ja vaikka väkeä oli enemmänkin, oli alueella rauhallista nukkua.

Seitsemisen kansallispuistoSeitsemisen kansallispuisto

En ole koskaan aiemmin ollut varsinaisesti vaellusretkellä Suomessa. Kiipeilyretkillä käveleminen kallion luokse on vain välttämätön paha ennen itse asiaan pääsemistä. Tällä kertaa oli kiva kulkea vaan, ilman mitään muuta agendaa. Mikäli joskus innostun pidemmälle vaellukselle, olisi rinkasta ollut varaa keventää painoa pois, nyt mukana oli kaikenlaista mukavuuskampetta.

Vaikka peruuntuneet kaukomatkat harmittavat edelleen, tuli Seitsemisen metsien keskellä ja pitkospuita pitkin tarpoessa minulle ihan hyvä muistutus siitä, että Suomessakin on hienoja ja ainutlaatuisia luontokohteita, joista saa hyvässä seurassa paljon irti.

Katso myös muita kirjoituksia Suomen kansallispuistoista:

Liesjärven kansallispuisto itsenäisyyspäivänä
Leivonmäen kansallispuisto marraskuun harmaissa
Syysretki Etelä-Konneveden kansallispuistoon
Kiipeilyviikonloppu Olhavalla
Helvetinjärven kansallispuistossa

Heinäkuu Suomessa

Lemmenlaakson luonnonsuojelualue

Kiitos koronakevään, menivät suunnitelmani kevään reissujen osalta melko metsään. Kesäkuun loppupuolella päätin siirtää etätoimistoni Brysselistä suosiolla Suomeen ja majailla siellä käytännössä koko heinäkuun ajan. Suomi-loma oli samalla radiohiljaisuutta tällä kanavalla, kiva olla nyt taas linjoilla.

Edellisen kerran kävin Suomessa itsenäisyyspäivän aikaan, puolessa vuodessa ehti jo kertyä koti-ikävää aika tavalla. Ystäviä ja perhettä oli ihanaa nähdä, nautin lukusia aamiaisia, lounaita, kahveja ja kaljoja eri kaverien kanssa. Erityisen nastaa oli kuitenkin ehtiä hengailla parhaan pikkusiskoni kanssa.

HelsinkiUntitled

Ostin keväällä asunnon Helsingistä ja sain avaimet sinne heinäkuun alussa. Koska asuntokaupat tehtiin ilman, että kävin kämpässä paikan päällä, oli aika hurjaa nähdä oma asuntoni ensimmäistä kertaa oikeassa elämässä. Pikku yksiö osoittautui onneksi aivan hurmaavan söpöksi.

Aion jatkossakin pysyä Brysselissä, joten kämpän laittamisessa valmiiksi vuokralaiselle oli kaikenlaista pientä hommaa. En ole todellakaan mikään remonttiraija, mutta niin vaan kämpän seinät saatiin maalattua kaverien avustuksella. Kaikkea sitä pystyy, kun vaan ryhtyy.

purjehdusSeitsemisen kansallispuisto

Töiden ja tuttujen ohella erityisen ihanaa Suomessa ollessa oli päästä nauttimaan luonnosta niin maalla kuin merelläkin. Purjehdusretki ystävien kanssa oli ihanin, seilasimme viikonlopuksi Helsingistä itään päin. Saarihyppelyä, rantakallioilla köllöttelyä, uintipulahduksia, meritunnelmaa ja makeita päiväunia, ei valittamista.

Siskojen kanssa puolestaan paineltiin mökiltä Seitsemisen kansallispuistoon yhden yön vaellusretkelle. Teltassa nukutti pitkästä aikaa makeasti ja metsäpoluilla ja pitkospuilla sai sellaisen annoksen luonnossa liikkumista varastoon, että tulevasta syksystä Belgiassa saattaa ehkä selvitä.

Kun Suomessa illat alkoivat jo hämärtää, on Keski-Eurooppaan paluussa se kiva puoli, että täällä lomakausi on vielä ihan täysillä käynnissä. Vaikka korona onkin pistänyt ison osan suunnitelmista jäihin, on aikeissani lähteä Alpeille. Sieltä pääsee tarvittaessa helposti maata pitkin pois, jos koronatilanne lähtee taas käsistä.