Talvipäiviä Briançonissa ja matkailun ilosta

BriançonBriançon

Tykkään aloittaa uuden vuoden jollakin reissulla. Viime vuonna olin työmatkalla (niin, sellaisiakin joskus oli!) ja jatkoin siitä Alpeille jääkiipeilemään. Tänäkin vuonna suunta oli vuorille. Vaikka matkailussa korona-aikaan on toki omat haasteensa, pääsi Belgiasta Ranskaan menemään junalla ihan hyvin ja kiipeilyreissulla ihmiskontaktit pysyivät vähäisinä.

Matkailu ei todellakaan ole ennallaan, mutta jotain vanhasta muistuttavaa virkistävää ja vallatonta siinä oli, kun ensin pitkän junamatkan jälkeen saavuin Brysselistä Ranskan Briançoniin iltapimeältä ja sitten ensimmäisenä aamuna perillä näin kapungin ja sen laidoilta kohoavat lumihuippuiset vuoret valoisaan aikaan. Täällä sitä ollaan, ihan itsekseni, jossakin, missä en ole ikinä ennen ollut.

Kun vietin vapaapäiviä kiipeilystä, kävin kiertelemässä kaupungilla. Kun kuljeskelin aurinkoisena päivänä pitkin Briançonia, tuntui ihanalla tavalla tavalliselta. Kävelin mäkeä ylös vanhaan kaupunkiin, seikkailin kapeilla kujilla, pyörin kirjakaupoissa (osaisinpa paremmin ranskaa!), ihailin vuoristomaisemia linnoituksesta ylhäältä rinteestä. Vaikka maski oli kasvoilla, ravintolat edelleen suljettuja ja ulkonaliikkumiskielto alkoi jo kuudelta, oli ilmassa sekä seikkailun että kevään tuntua.

Aurinko paistoi niin että talvitakissa oli melkein liian kuuma. Olin yksin liikkeellä, vailla velvollisuuksia, vailla aikatauluja, vailla mitään pakkoa tehdä mitään muuta, kuin mitä sattui huvittamaan. Tätä tunnetta minulla on ollut valtava ikävä dramaattisen alun jälkeen lähinnä hitaasti eteenpäin laahustavan pandemian aikana.

Briançon hotelli

Majoituksen suhteen minulla kävi mieletön tuuri: vähän arvalla varaamani bed & breakfast -paikka oli aivan hurmaavan ihana. Ranskalaispariskunnan pitämä Bacchu Ber oli ennemmin majatalo kuin hotelli. Paikka oli ulkoa varsin vaatimaton, mutta sisältä aivan todella siisti ja kotoisa paikka. Vaikka matkustin yksin, olivat Maria ja Georges aivan valtavan ystävällisiä aina kohdatessamme ja kävin pisimmät ranskankieliset keskuteluni koskaan heidän kanssaan.

Kun ulkonaliikkumiskielto alkoi jo alkuillasta, jäi kaikenlainen muu kylillä huitelu kiipeilypäivien päältä pois. Siinä missä Chamonix’ssa on tullut usein istututtua oluella ja syötyä ulkona, jäi koronasulkujen johdosta kaikki sellainen tältä reissulta välistä. Tavallaan oli rentouttavaa, että ei ollut edes mahdollisuutta mennä iltaisin mihinkään. Luin kirjoja, tein muutamia työhommia, suunnittelin tulevaa vuotta. Niistä suunnitelmista lisää joskus myöhemmin!

Talviretki Porkkalanniemeen

PorkkalanniemiUntitledPorkkalanniemi

Vuoden viimeisenä päivänä lähdettiin kummilapseni ja minun kummitätini kanssa retkelle. Ajettiin Kirkkonummelle, Porkkalanniemeen.

Historiallisen merkityksen lisäksi (Neuvostoliitto piti tukikohtaa Porkkalassa jatkosodasta vuoteen 1956) lisäksi tiesin, että kesällä paikka on ollut monien suosima pyöräretkikohde. Merellisten maisemien lisäksi en oikein osannut odottaa, millaista siellä olisi vuodenvaihteen aikaan.

Vähän surullistahan se on, että uuden vuoden sijaan sää olisi voinut olla marras- tai maaliskuusta: harmaata, kosteaa, vihreää. Meri laineili hiljaa harmaana, horisontin ja pilvien rajaa hädin tuskin erotti. Sen verran sentään kävi tuuri, että sinä aikana kun käveltiin ulkona, ei juuri satanut ennen kuin lähdettiin takaisin autolle.

Jätettiin auto parkkipaikalle ja tallusteltiin merkittyä reittiä sekä Telebergetin kierros että pisto Pampskatanin kärkeen. Siellä syötiin pullat ja kahvit taukopaikalla, jossa riitti muitakin retkeilijöitä. Matkaa tuli muutama kilometri, kiva pieni ulkoilu. Pakko myöntää, että omina teiniaikoina luontoretkeily olisi ollut ehkä vähiten cool asia maailmassa, mutta reippaasti myös esiteini-ikäinen kummityttö jaksoi lampsia mukana.

En ole ajatellut, että meri olisi lainkaan oma elementtini, mutta siloisista rantakallioista ja käppyräisistä männyistä pidin Porkkalassa kovin. Varsinkin urbaanissa Brysselissä vietetyn korona-ajan jälkeen veden läheisyys tuntui virkistävältä. Uudenvuoden pikkujuhlissa myöhemmin samana päivänä puhuttiin paljon purjehtimisesta, sitä olisi tänä vuonna kiva taas päästä tekemään, vaikken veneessä mitään hyödyllistä osaakaan tehdä.

Lisätiedot Porkkalan reiteistä ja kulkuyhteyksistä: luontoon.fi

Koronavuoden parhaat

Top nine

Koronavuosi 2020 alkaa olla ohitse. Instagramin huippuyhdeksikkö saa tämän erikoisvuoden näyttämään sitten kuitenkin omaan silmääni melko tavalliselta.

Vuoden kiistaton kohokohta oli matka Tansaniaan ja Kilimanjarolle helmikuussa, juuri ennen koronan iskemistä Eurooppaan. Itäinen Afrikka ihastutti jo edellisvuonna Etiopiassa. Kilimanjarolle kiipeäminen Rongai-reittiä pitkin oli hieno vaellus hyvässä porukassa ja huipulle pääseminen ilahduttaa yhä. Safaripäivät Tarangiressa ja Ngorongorossa ovat jääneet nekin mieleen valtavan onnellisina hetkinä. Tämän reissun toteutuminen tuntuu erityisen hyvältä, kun monet muut matkasuunnitelmat siirtyivät koronan vuoksi suoraan silppuriin.

Kiipeilyreissut jäivät muuten vähän vähemmälle, vaikka kesäkausi olikin kiipeilymielessä erittäin kelvollinen. Kävin alkuvuodesta Alpeilla jääkiipeilemässä, keväällä tutustuin Belgian kallioihin ja kesällä rymysin taas Chamonix’ssa alppireittejä tunnustellen. Loppukesästä ja alkusyksystä vietin useamman viikonlopun Luxemburgissa Berdorfin hiekkakivellä ja lokakuussa ennen toista lockdownia livistin vielä Ranskan puolellekin St. Légeriin kiipeilemään.

Asuin ensimmäisen täyden vuoteni Brysselissä ja kiitos eräänkin pandemian, vietin siellä todella paljon aikaa, joka muuten olisi kulunut matkaillen. Uutuudenviehätys Brysselistä on kenties karissut, mutta arki sujui tasaisesti. Belgia ja lähiseudut tulivat tutuksi pienillä viikonloppuretkillä, uusi ystäväpiiri on alkanut vakiintua ja sain ranskan opinnoistanikin syksyllä ihan hyvän otteen.

Muuta merkittävää: ostin ensimmäisen omistusasuntoni. Yksiö Helsingissä on pieni, mutta se tuntuu isolta toteutuneelta tavoitteelta. Siellä se odottelee, jos ulkomailla asumisen sijaan kotimaa alkaakin kiinnostella.

Tulevan vuoden toivelistan kärjessä on vähemmän yllättävästi koronarokote, josko maailma vähitellen palaisi taas raiteilleen. Matkustushaaveita on yhä vino pino (eteläinen Afrikka! Himalaja! Norja! kaikkialle!), mutta aion jatkossakin keskittyä lentämisen vähentämiseen ja muihin keinoihin kiertää maailmaa vastuullisemmin.

Vuosi lyhyesti lukuina:

  • 7 käytyä maata (Belgia, Ranska, Kenia, Tansania, Hollanti, Luxemburg, Suomi)
  • 138 treenikertaa, tähän olen tyytyväinen
  • 13 luettua kirjaa, valitettavan vähän, vaikka aikaa olisi ollut

Aiemmat vuosikoosteet löytyvät vuosilta 2019, 201820172016 ja 2015.

Heipä hei Helsinki

Helsinki

Lentokentän koronatestijonossa oli tungettuna samaan tilaan yhdellä kertaa enemmän ihmisiä kuin mitä olin nähnyt Brysselissä viikkoihin. Tulin viikko sitten Suomeen, ensin etätöihin ja sitten joulunviettoon. Kahden ”tikkua nenään” -kokemuksen ja kahden negatiivisen testituloksen jälkeen olen viettänyt aikaa lähinnä siskon nurkissa Helsingissä.

Helsingissä yllättää, miten tavallista kaikki on, kuin pandemiasta ei olisi oikein tietoakaan. Pitkän lockdownin jälkeen on outoa, mikä kaikki periaatteessa olisi Suomessa auki ja mahdollista. Hämmästyttävän monet ihmiset kulkevat edelleen ilman maskeja metroissa ja kauppakeskuksissa. Kun kävelin avonaisten lounasravintoloiden (!) ja baarien (!!) ohi, ihmiset niiden sisällä olivat aivan ihmeellinen näky. Äkkiä siihen Brysselissä tottui, että ihan kaikki oli kiinni ja kiellettyä.

HelsinkiHelsinkiHelsinki

Tutut kulmat Vallilassa ovat ennallaan ja lempipaikat vielä sijoillaan. Tekisi niin mieli mennä suosikkikuppiloihin, mutta yritän malttaa olla menemättä. Vieressä Kalasatama on reilussa vuodessa kasvanut kohisten, kokonaisia uusia kortteleita, joissa valot ikkunoissa kertovat jo asukkaidenkin olevan paikalla. Olen nähnyt ystäviä lähinnä pitkillä kävelyretkillä, tavallaan on ollut kivaakin kierrellä eri kaupunginosissa.

Helsinki

Belgian valoisan syksyn jälkeen pimeys ja tihkusade eivät aivan ole sellainen talven luminen ihmemaa, jota Suomi-lomalta toivoin. Olen haaveillut äkkilähdöstä Lappiin, mutta tuskinpa tällä kertaa onnistuu. Meri ja metsät ovat onneksi stadissa kaikkialla niin lähellä, ne ovat tervetullutta vaihtelua kaupungissa kyhjöttämiseen kurjallakin kelillä.

Marraskuun kuulumisia Brysselistä

Bryssel marraskuu

Lokakuun lopun kiipeilyreissun jälkeen elämässäni on tapahtunut varsin vähän. Keski-Eurooppa käy parhaillaan läpi toista erää tiukkaa korona-lockdownia, joten suunnilleen kaikki mahdollinen täällä Belgiassa on ollut kiinni ja kiellettyä.

Etukäteen vähän hermostutti, mitä tästä taas tulee. Kevään pitkä lockdown oli sitten kuitenkin aika ahdistava kokemus ja Brysselissä on kaikesta huolimatta tavallaan yksin ulkomailla, jos jotain sattuisi. Varsinkin kun otsikot huusivat syksyllä sairaaloiden Belgiassa olevan kapasiteettinsa rajoilla, kyllähän se mietitytti.

Mutta hyvin tämä hidastempoinen marraskuu on sujunut. En enää edes yritä pitää kiinni kotitreeneistä, kokeilla uusia reseptejä tai muuten sen kummemmin kehittää itseäni. Etätöiden lisäksi olen oikeastaan vaan ollut, vailla mitään agendaa.

Kun on tottunut painamaan tukka putkella projektista toiseen, tämä on oikeastaan ollut melko mukavaa. Että on vaan mahdollista keskittyä ei mihinkään, olla huolehtimatta oikein mistään. (Ja tietysti on aivan valtavan etuoikeutettua sanoa näin.)

Samalla on ollut aikaa miettiä, mitä sitä haluaisi töiden lisäksi elämässään tehdä. Kiivetä ja treenata tietysti, ensi vuodelle on muodostunut jo muutamia isompia suunnitelmia sillä saralla. Jonkinlaiset järjestö- tai vapaaehtoishommatkin kiinnostaisivat vaihteeksi, kenties kehitysyhteistyön parissa. Katsotaan.

On lohdullista tietää, että kun joulukuussa lähden Suomeen, ainakin tämän syksyn pätkä kummallista korona-arkea tulee päätökseen. Vaikka tautitilanne on Suomessakin taas pahentunut, ajatus perheen ja ystävien näkemisestä ja mahdollisuudesta poistua kotiovesta ilman kasvomaskia tuntuu silti helpottavalta.

Kun ulkosuomalaisuutta alkaa olla jo reilu vuosi takana on hauska huomata, mitä kaikkea minulla kotimaasta sitten kuitenkin on vähän ikävä. Olen tehnyt mielessäni jo pitkää listaa asioista, joita ehdottomasti haluan Suomessa tehdä: metsäretkiä, lempiruokia, suosikkipaikkoja… Ja nähdä parhaita ihmisiä, totta kai. Fingers crossed, että koronatilanne on vielä joulukuussa sellainen, että tämä onnistuu.