Naiset joita ajattelen öisin

Naiset, joita ajattelen öisin Mia Kankimäki

Ole aivan saamarin reipas. Näin opettavat esikuvalliset seikkailijanaiset.

Mia Kankimäen toinen kirja Naiset joita ajattelen öisin on voimauttava lukukokemus. Nykypäivän reissuliisalta alkavat valittamisen aiheet ehtyä, kun vertaa tämän päivän matkasuunnittelua satoja vuosia sitten kartoittamattomille alueille ja vuosikausien seikkailuille lähteneisiin naisiin.

Tutkimusmatkojen ja taiteen historia on edelleen todella miehinen kertomus. Kankimäki marssittaa kirjassaan esiin rohkeat yönaiset, jotka ovat avanneet jälkipolville tietä maailmalle. Osa heistä on ollut jo elinaikanaan kiiteltyjä, osa paheksuttuja, osa pitkäksi aikaa unohdettuja.

Erityisen suuren vaikutuksen minuun tekee Karen Blixenin elämä Keniassa ja Nellie Bly, joka matkusti maailman ympäri mukanaan vain käsilaukullinen tavaraa. Minulle ennalta tutuimmasta päästä yönaisia on japanilainen taiteilija Yaoyoi Kusama, jonka pilkuilla ja kurpitsoilla peitetty taide ja erikoislaatuinen elämä ovat ihastuttaneet. Vahva suositus Kusaman elämäkerralle Infinity Net.

Kankimäen tyyli pallotella historian ja nykypäivän välillä on viehättävä. Kirjassa on tuttu tunnelma ja osuudet Japanista tuovat hyvällä tapaa mieleen Kankimäen esikoiskirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Hänen omissa matkakokemuksissaan arvostan erityisesti sitä, että Kankimäki tuo avoimesti esiin sen, että kaikki ei aina ole unelmamatkoillakaan yhtä riemuvoittoa, vaan välillä reissaaminen väsyttää ja pelottaa ja vituttaa.

Yönaiset nostavat polttavan matkakuumeen ja antavat monia hyviä neuvoja naisille (tai kenelle tahansa) maailmalla.

Leivonmäen kansallispuisto marraskuun harmaissa

Leivonmäen kansallispuistoLeivonmäen kansallispuistoLeivonmäki National ParkVäsyttävien työviikkojen jälkeen on ihanaa päästä pois kaupungista. Tekee hyvää painua viikonlopuksi maalle Keski-Suomeen isovanhempien luokse, ulkona on jo säkkipimeää, kun pääsimme siskoni kanssa perille perjantai-iltana. Mummolasta on lyhyt matka Leivonmäelle kansallispuistoon, houkuttelen siskoni seuraavana aamuna mukaan retkelle.

Marraskuun harmaana lauantaina kansallispuistosta saa nauttia liki yksinään. Reitti kulkee suolla, valoisassa mäntymetsässä ja lampien rantoja ja pitkän pätkän pitkin kaunista harjua. Reitillä ei tule vastaan ketään, nuotiopaikoilla on muutamia ihmisiä. On hiljaista, aivan täydellisen hiljaista. Vaikka keli on harmaa, ei sentään sada vettä.

Muistellaan siskon kanssa peruskoulun maantiedontuntien opetusta harjujen syntymisestä ja muista jääkauden vaikutuksista maastoon. Menee vähän sinnepäin, mutta yllättävän hyvin saadaan pohdittua poikittaisharjujen ja pitkittäisharjujen eroja. Siirtolohkeita, suppia, mitä näitä jäämassojen myötä maahan on jäänytkään jäljiksi.

Kävelimme Mäyränkierroksen, hyvin merkityn 5,5 km pitkän rengasreitin, joka lähtee Selänpohjan parkkipaikalta. Lisäksi teimme parin kilometrin piston Joutsniemen harjua pitkin aivan harjun muodostaman niemen kärkeen. Kaunis polveileva harju jakaa Rutajärven kahteen altaaseen. Kokonaisuudessaan käveltävää tuli lähes 8 kilometriä, aikaa meni noin kaksi ja puoli tuntia. Seuraavalle retkelle pakataan paremmat eväät.

Lisätietoja Leivonmäen kansallispuistosta ja reiteistä osoitteessa luontoon.fi.

Katso myös muita kirjoituksia Suomen kansallispuistoista:

Syysretki Etelä-Konneveden kansallispuistoon
Kiipeilyviikonloppu Olhavalla
Helvetinjärven kansallispuistossa

Syksyn kirjasatoa

Nide KirjakauppaKuten joka vuosi, syksy on saanut laiskistuneen lukijan takaisin kirjojen sivuille. Kirjamessuviikko varsinkin lietsoi mielihalua hamstrata kirjapinoja yöpöydälle ja käpertyä peiton alle lukemaan.

Kirjamessut olivat uudistuneet onnistuneesti ja uusi ohjelmajohtaja Ronja Salmi on aika tykki tyyppi muutenkin. Pakko silti myöntää, että messujen kävijäennätys näkyi paikoitellen aika ahdistavana ruuhkana. Jatkossa pitää mennä messuille rauhallisempaan aikaan, jo arkena eikä vasta viikonloppuna.

Kirjamessuilta mukaan tarttui muun muassa Patti Smithiä ja Mia Kankimäen Naiset, joita ajattelen öisin. Muutamaa sellaista kirjaa, jotka olin messuilta ajatellut hankkia, en lopulta tungoksessa jaksanut metsästää. Pitää kiertää keskustan kirjakaupat joskus toiste, yksi suosikkini niistä on ehdottomasti Nide Fredrikinkadulla.
Lasten Planeetta

Syksyn luettujen kirjojen listalla on lähinnä kotimaisia kirjailijoita. Luin Riikka Pulkkisen Lasten planeetan heti sen ilmestyttyä, Pulkkinen on kestosuosikkejani, eikä uutuus ollut pettymys, vaikka kirjan osin käsittelemät vanhemmuuden teemat eivät niin samaistuttavia itselle olekaan.

Satu Vasantolan En palaa takaisin koskaan, luulen sain puolestaan lahjaksi äidiltäni. Kirja hämäsi, alkuun luulin sen käsittelevän enemmänkin muutaman vuoden takaista pakolaistilannetta. Vaan kirja veikin tarinansa lakeuksille, erään suvun käänteitä seuraamaan. Kypsää kerrontaa, pidin tästä paljon.

Olisiko juuri sinulla suosituksia siitä, mitä lukea seuraavaksi?

Uudet kotikulmat Vallilassa

PuuvallilaSyksy lehdetHuh, muuttohommista selvitty. Ensimmäinen viikko uudessa kodissa on onnellisesti takana, tavarat ovat suurimmaksi osaksi löytäneet paikkansa ja ensimmäiset ystävät ovat jo ehtineet uuteen kämppään istumaan iltaa. Purkamattomat muuttolaatikot nurkassa eivät haittaa, kunhan pöydässä on skumppaa.

Muutamia asioita täytyy vielä järjestellä, ennen kuin uusi kämppä on esittelykunnossa. Olen selaillut kasapäin nettikauppoja ja vaeltanut halki Stockmannin sisustusosaston, sillä lisää säilytystilaa ja uusi valaisin olisivat tarpeen. Harmi, että makuni ja budjettini eivät oikein kohtaa, täytyy toivoa, että kohdalle osuisi second hand -aarteita.

En ole hetkeen asunut täysin yksin. Muita kämppiksiä ei ole lainkaan ollut ikävä, karvaista kämppistä muidenkin edestä. Koirani jäi syksyn tullen kesän hoitopaikkaansa Tampereelle pysyvästi. Päätös ei ollut helppo. Alun perin karvatassu tuli minullekin vain hoitoon ”joksikin aikaa”, se sitten venähti liki kahdeksi vuodeksi ja kiinnyin koiraani kovin. Kevään ja kesän reissuilla kävi ilmi, että vauhti oli vanhalle koiralle hetkittäin vähän stressaavaa, vaikka se mutkattomasti uudet paikat ja ihmiset ottikin vastaan. Uudessa majapaikassa se saa ainakin tasaisempaa arkea ja kuulemma on hurmannut koko perheen tassunsa ympärille.Meira VallilaVaikka muuttomatkaa Kalliosta Vallilaan oli alle kilometri, tuntuu maisema silti muuttuneen. Uusilla kotikulmilla on vielä paikkoja, jotka ovat vieraita ja reittejä, joita en ole kulkenut. Olen kävellyt paljon ympäriinsä, etsinyt uusia lähipaikkoja, omalta tuntuvia kohtia kaupungista. Puu-Vallilan vanhat talot sointuvat somasti syksyiseen maisemaan, hullua ajatella, että joskus nuokin kaunokaiset ovat olleet purku-uhan alla. Pimeissä syksyilloissa on jotenkin elokuvallista tunnelmaa, kun kävelee päämäärättömästi kuulokkeet korvilla pitkin poikin.

Muuton lisäksi samalle viikolle on mahtanut muutakin uutta, nimittäin työrintamallakin syksy tuo uusia kuvioita. Vähän jännittää, mutta eiköhän se siitä. Ainut harmi työpaikan vaihdoksessa on syksyn reissusuunnitelmien kariutuminen, toiveissani oli karata vielä ennen joulua jonnekin aurinkoon kiipeilemään. Nyt taitaa mennä ensi vuoden puolelle, ennen kuin pääsen irtoamaan töistä niin pitkäksi aikaa, että kehtaisi lähteä kauemmas.

Ruskaretki Narvikiin

Narvik EidetindSyyskuun lopussa on aika lailla tuurista kiinni, mitä tulee vastaan, kun lähtee Pohjois-Norjaan. Mentiin viikonloppuna katsomaan, matkaseura maata pitkin pakulla ja minä lentäen perässä. Majailimme pitkän viikonlopun Narvikin seudulla, toiveena kiivetä ja muuten ulkoilla sen verran, mitä sää antaa myöten. Pohjoinen luonto on muutenkin karun kaunista, nyt ruska-aikaan joka paikassa oli mielestäni ihan erityisen nättiä. Ja joka päivä satoi vettä, tietysti.

Jos luontoa ja sotahistorian muistomerkkejä ei lasketa, ei Narvikissa ole juuri muuta nähtävää. Pahimpina sadepäivinä pyörittiin vähän kaupungilla, mutta norjalainen hintataso ei varsinaisesti houkuttele ostoksille.Narvik HaugfjelletEnsi kesäksi haaveilen pidemmästä Norjan-reissusta, sitä varten tällainen pikainen tiedustelumatka ajoi hyvin asiansa. Elämäni ensimmäinen kiipeilyreissu Lofooteille kesällä 2016 jätti poltteen palata samoille seuduille, sekä Lofooteille että Narvikin kulmille mantereen puolen kiipeilyreittejä ja huippuja valloittamaan. Verrattuna parin vuoden takaiseen mun kiipeilykunto on kohentunut kummasti ja polte pitkille reiteille on kova.

Tällä kertaa sää salli yhden kiipeilypäivän, puuhasteltiin lyhyitä ja leppoisia reittejä Haugfjelletin maisemissa. Hauska mesta, ei mitään ikimuistoisia reittejä. Muina päivinä käytiin vähän ”vaeltamassa”, eli lähinnä kiipeilypaikkojen lähestymisiä katsomassa mm. Eidetindin ja Stetindin juurella. Hienoja mäkiä!Narvik rantaNarvik sunset

Sinä iltana, kun ei satanut vettä, istuttiin nuotiolla vuononrannassa ja katseltiin auringonlaskua. Jos otetaan huomioimatta toppatakki ja villapipo, pystyi melkein palaamaan kesän seikkailujen viipyilevään tunnelmaan. Kesän mittariksi mulle on muodostunut kiipeilykauden kesto, ja tänä vuonna kausi on jatkunut pitkän tuntuisesti. En vieläkään malttaisi päästää irti, vaikka syyssateet puskevat päälle. Onneksi talvellakin voi harrastaa kaikenlaista…Narvik Scandic HotelPakussa majailun vastapainoksi olin varannut myös hotellin, Scandic Narvik ajoi asiansa mainiosti ja huoneen hintaan kuuluva aamiainen oli suorastaan erittäin hyvä. Pakussa majailu sujui useamman päivän yllättävän vähällä kitkalla, mutta kieltämättä hotellin lämmin suihku ja valkeat lakanat tulivat juuri oikealla hetkellä hermojeni suhteen. Vielä on matkaa täydelliseen dirtbag-kiipeilyhipin pakulyfeen.

Nyt vaan täysillä takaisin työmoodiin ja viikonlopun muuttohommiin valmistautumiseen! Seuraavat blogijutut kirjoitan toivottavasti jo uudesta kodista.