Perustulohack, naistenpäivä ja muuta olennaista

Yksi viikonloppu irti arjesta innostavassa seurassa Sitran järjestämään Perustulohackiin osallistuen, ja heti tuntuu siltä, että tämähän sujuu, elämä siis. Hyvä kokemus muutenkin, tiukassa aikataulussa ja paineen alla sai kummasti aikaan ja sparraus ammattilaisilta sai skarppaamaan ihan erityisesti.

Eilisenä naistenpäivänä pendelöin aamujunalla Helsinkiin ja kieltäydyin kiinteistönvälitysfirman mainosruusuista Kampin aulassa. (Inhoan ruusuja muutenkin, naistenpäivänä erityisesti.) Sen sijaan osallistuin hackin päätöstilaisuuteen Sitrassa ja ylitin esiintymiskammoni esittelemällä tiimimme tuotosta auditoriolliselle tärkeitä ihmisiä.

Muuta olennaista: sain koiran lainaan.  Tassuttelijan kanssa tulee ulkoiltua enemmän ja kun koira nuuhkii kevättä, sen tuntee itsekin eri tavalla. Tampere näyttää kauniimmalta, kun loskainen harmaus vaihtuu lupaukseen keväästä, kohta se on täällä.

Ensimmäinen kuva: Demos Helsinki.

// I participated in basic income hack, such a cool happening! Presentation of the results was on international women’s day. Speaking in front of important people was the kind of thing that made me feel good about myself as a young woman – instead of the commercial crap with roses and pink.

Kyllä se siitä

motivaatiovalasPostilaatikossa on kolme kirjettä Kelasta. Sairastaminen tietää paperisotaa.

Soitan töihin. Saan kaksi kuukautta vapaata keskittyäkseni opintoihin, mikä helpotus.

Samalla haen tauotta uusia töitä. Haluan eteenpäin.

(Vastaanotimme 14 000 hakemusta, valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun.)

Herään aikaisin joka aamu, menen kirjastoon. Satoja sivuja sanoja.

Mietin painavia asioita, näköalattomuutta, alakuloa, kyllästymistä, turhautumista.

Katselen lentolippuja, junamatkoja, etäisyyksiä kartalla.

Ensi talveksi lähden Saksaan, kiitos Erasmus. Aion olla onnellisempi ja oppia kieltä.

Sitä ennen pitää sitkutella Suomessa.

Kyllä se siitä.

// On my mind: work, studies, getaway plans.