Skip to content

Kuukausi: helmikuu 2016

Koukussa

kiipeily

”Jos jokin laji ei sovi sinulle, älä luovuta vaan kokeile rohkeasti eri lajeja. Esimerkiksi siskoni ei pidä lähes mistään urheilusta, mutta hän kokeili seinäkiipeilyä ja jäi siihen koukkuun.”

Lainaus on pikkusiskoni blogista. Sitä on ihan huippuhauska käydä lukemassa, ja sieltä löytyy aina toisinaan yllättäviä totuuksia.

En todellakaan pidä liikunnasta lähes lainkaan, mutta nyt, kun jalka on yhä toipilaana, tekee mieli liikkumaan enemmän kuin koskaan. Haluan lenkille, kävelemään, ratsastamaan, hyppimään trampoliinille.

Ennen kaikkea haluan kiipeilemään, niin että käsien iho irtoaa ja lihaksia kivistää. Korkealle seinälle, jonka yläosan saavuttaminen tuntuu ihan hiton hyvältä.

// Broken leg still healing, want to go climbing.

Kommentoi

Lisää kahvia kiitos kyllä

office

Kiitos sairasloman, olen lillunut alkuvuoden kummallisessa välitilassa. Tavallaan tiedostan vuoden vaihtuneen ja ihmisten palanneen arkeen jo aikoja sitten, toisaalta tammikuun vaihtuminen helmikuuksi tuli pyytämättä ja yllättäen.

Tätä vuotta on mennyt jo toista kuukautta, joten ehkä meikämuijan täytyy vihdoin saada vähän ryhtiä elämään. Murtunut jalka rajoittaa liikkumista, mutta sen ei tarvitse rajoittaa aivotoimintaa.

Kalenteri 2016 alkaa vähitellen täyttyä. Vaihdoin samalla vuosikausia käyttämäni uskollisen ja täydellisen Moleskinen kalenterin tuliaisena saamaani Arne Jackobseniin, dramaattista.

Keväällä aion keskittyä opiskeluihin, korkea aika saada kanditutkinto kasaan. Seminaari alkoi pari viikkoa sitten, aihe on jo mietittynä ja nyt pitäisi vaan saada lähdemateriaalit kahlattua ja tartuttua itse kirjoitustyöhön. Samalla ei-niin-pieni ääni pään sisällä huutaa, että ainakaan hallintotieteestä en valmistu maisteriksi ikinä, joten elämä kandin jälkeen on lähinnä yksi iso kysymysmerkki.

Onneksi loppuvuodeksi on varasuunnitelma maanpaon muodossa. Laitoin luokattoman huonot motivaatiokirjeet menemään Saksaan Frankfurt Oderiin ja Itävallan Salzburgiin. Ei ehkä ole oikein sanoa näin, mutta vaihtohaku houkuttelee lähinnä siksi, että se on helppo ja halpa tapa päästä pois Suomesta ja saada aikaa vaan olla ilman turhia vastuita ja valmistumispaineita. Heh, SSS-hallituksen mallikansalainen ja ideaaliopiskelija täällä hei.

// I have absolutely no idea what I’m going to do with my life and studying sucks, February 2016 edition.

Kommentoi

Sofi Oksanen – Norma

_DSC1163

Sofi Oksasen ensimmäiset kirjat Baby Jane ja Stalinin lehmät ovat suosikkejani, Puhdistus ihan oma lukunsa ja Kun kyyhkyset katosivat yksinkertaisesti tylsä. Oksasen uusin, Norma, on mielestäni huikean hyvä.

Kirjassa on jotain samaa kuin Oksasen ensimmäisissä kirjoissa, mutta silti jotenkin kehittyneempänä.  Päähenkilö Norman epävakaa persoonallisuus on hienosti rakennettu ja jännitteet hahmojen välillä toimivat. Teksti on lahjakkaasta kynästä, takuuvarmasti taidokasta. Lyhyet luvut, hyvä rytmi tekstissä.

Hiuksien tuoma mystinen elementti on onnistunut, varsinkin kun tapahtumapaikkana Kallio on tarpeeksi lähellä ja olemassa sitoakseen tapahtumat todellisuuteen. Historialliset romaanit eivät ole niin makuuni, ehkä siksikin tämä on mielestäni Oksasen paria edellistä enemmän erinomainen.

Pidin suunnattomasti.

// Earlier works of Sofi Oksanen are among my favourite books, and her newest, Norma, rises to that list as well.

Kommentoi

DocPoint

DocPoint 2016Dokumenttielokuvafestivaali DocPointin ajankohta on täydellinen. Alkuvuosi lähtee aina vähän nykien käyntiin ja tammikuun lopussa viikko, jonka aikana on täysin hyväksyttävää vain istua leffateatterissa tulee todella tarpeeseen.

Vuoden saldo jäi omalta osaltani tosin vain neljään dokkariin, murtunut koipi hidastaa yhä vauhtia. Hyviä filmejä silti, kannatti klenkata mestoille. Uusi Korjaamo Kino ihastutti myös, tosi kiva tila entisen gallerian paikalle.

Lähi-Itä on monestakin syystä teema, joka jaksaa kiinnostaa meikäläistä. Niinpä valitsin katsottavaksi dokumentit Palestiinasta, Iranista ja Syyriasta. Palestiinalaisesta nykytanssijasta kertova Rough Stage oli tällä kertaa heikoin lenkki, en oikein saanut siitä kiinni. Teheranissa paossa asuvasta räppärinurasta haaveilevasta tytöstä kertova Sonita oli puolestaan ihan loistava. Mimmi vastustaa pakkoavioliittoja tekemällä yhteiskunnallisesti kantaa ottavaa räppiä perheensä vastustuksesta huolimatta. A Syrian Love Story  kertoi arabikeväästä ja perheestä sen pyörteissä, vaikuttava dokkari.

Ehdottomasti hämmentävin näkemäni pätkä oli perjantai-illan The Great Wall. Taustalla luettiin Kafkan novellia, mahtipontinen musiikki pauhasi ja erinomainen kuvaus loi häiritsevän tunnelman. Rajat ja tarkkailu, taitavat sittenkin turvallisuuden lisäämisen sijaan vain lisätä pelkoa ja epäluuloa. Kummallinen ja kuumottava, mutta ehdottoman kiinnostava pätkä.

// Helsinki Documentary Film Festival 2016 summed up.

Kommentoi