Skip to content

Kuukausi: elokuu 2015

Wooden Wisdom / Kuudes Linja

woodenwisdom

Elijah Wood tuijotti minua huoneeni seinältä vuosia. Lauantaina hän soitti levyjä Helsingissä.

Vietin junnuna useita vuosia Keski-Maassa. Kymmenvuotiaana sain Taru Sormusten Herrasta -kirjan syntymäpäivälahjaksi ja elokuvatrilogian uusia osia odotin kuin joulua. Istuin ensi-illoissa kotikaupungin pienessä teatterissa ja ostin dvd:t, ne pidennetyt versiot tietysti. Tolkienin maailma ihastutti ja totta kai filmien näyttelijöitä tuli fanitettua varsin intensiivisesti.

Keväällä Tiketin uutiskirje ilmoitti, että Frodo Reppulia esittänyt Elijah Wood tulee Helsinkiin dj-keikalle. Nappasin lipun vähän vitsillä ja lauantaina kipaisin Kutoselle.

Olihan se hullua, sellainen tyyppi ihan muutaman metrin päässä. Kummallinen tunne, kun näkee jonkun ihmisen todellisuudessa, johon on suhtautunut ikään kuin fiktiivisenä hahmona.

(Ja kyllä vain, ihan yhtä syötävän söpö hän edelleen on kuin siinä julisteessa, joka oli seinälläni kauan sitten.)

// Dj Baggins aka Elijah Wood played a gig in Helsinki. Fangirl heaven.

Kommentoi

Sinihiuksinen tyttö

siniset hiuksest color mask paint color mask paint turquoise

Elämää sinitukkaisena tyttönä on takana reilun viikon verran, mutta tuntuu, kuin reuhka olisi ollut tämän värinen aina. Hassua, miten jotkut jutut tuntuvat aivan saman tien omilta.

Olen tullut siihen tulokseen, että hiukseni kiinnostavat itseni lisäksi korkeintaan äitiäni, mutta höpistään nyt silti vähän lisää. Taustaksi: tukkani on luonnonkihara, paksu ja karhea pörrö. Joskus olin pitkään blondi, sitten kasvatin maantienvärini takaisin, minkä jälkeen hiukset ovat olleet maailman helpoimmat. Olen laiska hiustenlaittaja, en omista tällä hetkellä edes hiuslakkaa.

Reissun jälkeen kyllästyin kuitenkin tasaisen tehokkaasti sekä naamaani että tukkaani ja kaipasin vaihtelua. Koska luottokampaajani sijaitsee edelleen vanhassa kotikaupungissani, varasin Flow’n jälkeiselle hitaalle maanantaille ajan tuttuun tuoliin ennen Tampereelle paluuta.

Pyysin sinistä, sinistä sain. Ensin latvat vaalennettiin, sitten päälle läiskäistiin kotimaisen KC:n suoraväri Color Mask Paint. Reilun puolen tunnin vaikutusajalla sävy Turquoise tarttui juuri toivomakseni syväksi sinivihreäksi sävyksi, joka toimii oman värisen ruskean tyven kanssa mielestäni kivasti. Nappasin putelin tököttiä mukaan värin ylläpitoa varten, yhdellä kertaa pitäisi kestää viidestä kolmeenkymmeneen pesua. Saa nähdä, miten pysyy.

PS: Hieman hymyilytti, kun tämä kappale soi yksi päivä radiossa. Tarttui saman tien omille soittolistoillekin.

// Life as a blue-haired girl feels natural, if that’s what you can say about blue hair. Source of style inspiration: Kate Winslet in the movie Eternal Sunshine of the Spotless Mind.

Kommentoi

Siipien kantamat

siivet

Tiesin pitäväni Jussi Valtosen kirjasta Siipien kantamat jo ennen sen lukemista.

Opettajan ja oppilaan suhteesta kertova kirja soljuu eteenpäin kevyesti, on kaunis ja koskettava. Äidinkielenopettaja Juhani on harmaa hahmo, jonka kursille ilmestyy uusi oppilas, lahjakas ja lumoava Marianne.

Kirjassa on paljon viittauksia kirjallisuuteen, tietenkin. Myös juoni pyörii sanojen ympärillä: luetaan runoja, vaihdetaan romaanikäsikirjoituksia, on luovan kirjoittamisen lukiokurssi, ylioppilaskirjoitukset. Kirjallisuusviittauksien tulva ei kuitenkaan ole häiritsevää vaan jotenkin elimellisesti tarpeellista: miten muuten äidinkielenopettajan ja runotytön epäsovinnainen romanssi etenisi, kuin kirjoista keskustellen? Keskustelut kirjallisuudesta muuttuvat intiimeiksi ja henkilökohtaisiksi, keikkuvat soveliaan ja sopimattoman rajalla, kunnes keikahtavat sen yli.

Verrattuna samanlaisesta asetelmasta kertovaan Riikka Pulkkisen Rajaan Siipien kantamat on tiiviimmin kiinni todellisuudessa. Siinä on vähemmän runollista maalailua ja enemmän aidontuntuisia havaintoja arjesta. Yksinkertaisempi kerronta tekee tarinasta uskottavamman. Raja on minulle todella tärkeä kirja eikä uskottavuuden määrä ole varsinaisesti hyvä tai huono asia, pelkästään eroavaisuus erinomaisten kirjojen välillä.

Kun Rajassa nuori Mari katsoo Juliania vaaleanpunaisten lasien läpi ihaillen, kuvaa Siipien kantamat kuvaa suhdetta opettajan näkökulmasta. Toisaalta Juhani itsekin tiedostaa näkevänsä Mariannen vain haaveidensa kohteena, näkevänsä tämän idealisoituna haavekuvana eikä kokonaisena ihmisenä.  Juhanin öiset puhelinsoitot Mariannelle tuovat mieleen erään Humbertin pakkomielteisen suhtautumisen Lolitaansa.

Yksinkertaisesti hieno kirja, suosittelen.

// Siipien kantamat is a novel by Jussi Valtonen. Very good book.

Kommentoi

Päivä järvellä

jarvella

Suomi-kliseistä toimivimmat: mökki ja sauna, järvi ja laituri.

Vegenakkeja grillistä ja lämmin siideri. Kirkkaanpunaista kynsilakkaa ja kepeä kesäkirja, jota selailla laiturin lämpimillä laudoilla. Tuulessa kahisevat koivunlehdet ja pannukahvia aamulla. Hyttysiä tuntuu vieläkin olevan miljoona.

Soutelemme siskon kanssa järvellä,  hypitään kalliolta veteen ja käydään uimassa. Kauhon vasten aaltoja, vesi on tummaa, mutta lämmintä. Kädet halkovat pintaa ja etenen tasaisesti. Hengitän. Sukellan pinnan alle, kaikki on mustaa, korvissa kohisee. Irrallinen olo.

Illalla pelataan korttia.

// Weekend at the summer cottage. Simple things: swimming, rowing, playing cards.

Kommentoi

Flow Festival 2015

IMG_4402IMG_4346IMG_4363IMG_4475

Viime vuonna menin Flow’hun yhdeksi päiväksi, yksin. Ja ei hitto, miten yksinäinen ja onneton olinkaan. Muistikuvat illasta ovat lähinnä ankeaa haahuilua ja vastaan tulleille tuttaville selittelyä kadonneista kavereista, sillä tuntui jotenkin uskomattoman nololta tulla festareille yksin. Siellähän kaikkien kuuluisi olla kaveriporukoissa viettämässä elämänsä parasta aikaa jne… Eivätkä ennalta odottamani bänditkään oikein sykähdyttäneet.

Tänä vuonna menin Flow’hun, kahdeksi päiväksi, yksin. Ja ei hitto, miten kivaa siellä oli! Enkä minä mitään yksin edes ollut, törmäilin tuttuihin koko ajan, uusiin ja vanhoihin. Hengailin kivojen ihmisten kanssa ja kävinpä treffeilläkin festaroinnin lomassa. Ne hetket, kun olin itsekseni, eivät olleet edellisvuoden tyyliin lainkaan ahdistavia, vaan olo oli rauhaisa. Siellä minä olin, kauniissa Suvilahdessa ja varsin tyytyväinen itseeni ja elämääni. Kehitystä havaittavissa?

Tällä kertaa bänditkin osuivat sopivasti kohdalleen. Oli kiva nähdä kotimaisia suosikkeja, kuten LCMDF, French Films ja Regina, pitkästä aikaa. Paperi T oli pakko tsekata, keikka pyöri hienosti maagisen massahysterian ja artsu-hörhöilyn rajoilla. Pet Shop Boys räjäytti tajunnan ja tanssijalat. Sunnuntain kuningatar oli Florence, ei jestas mikä karisma. Beck oli varsin mainio, ja illan päätteeksi kävin vähän kuuntelemassa Alt-J:tä, mutta enää en väsymykseltäni jaksanut keskittyä ja lähdin laahustamaan junalle.

Vaikka Flow’ssa oli tänä vuonna ihan pirusti väkeä, tuntuivat järjestelyt jotenkin sujuvammilta, kuin viime vuonna. Ruokakojuille oli tuskaiset jonot ja Black tentiin ei tietenkään keikkojen alkamisen jälkeen päässyt lähellekään, mutta se nyt oli arvattavaa.

Kiitos 2015, palautit uskoni Flow’n erinomaisuuteen.

// End of the festival season 2015: Flow Festival. Lovely Suvilahti area, sunny weather, wonderful people and great bands.

Kommentoi