Some objects of desire: MACBA

Macba Barcelonamacba2macba3macba4macba5 Macba, eli Museu d’Art Contemporari de Barcelona on siisti museo. Vaikkei museoista niin diggaisi, Macban edusta on ehdottomasti kaupungin paras paikka bongata skeittaajia. Rullalautojen kolinaa kuunnellessa ja komeita temppuja katsellessa olisin viihtynyt vaikka kuinka kauan, mutta menin sitten kuitenkin tsekkaamaan museon myös sisäpuolelta.

Kontrasti eläväisen ja värikkään Barcelonan ja hiljaisen, valkoisen museon välillä on iso. Tilasta tulee mieleen Kiasma, samantyyliset luiskat kerrosten välillä. Ovat valmistuneetkin samoihin aikoihin. Kotoisa olo. Suomeen palattua on pakko heti ensimmäisenä kipaista Kiasmaan.

Näyttelyjä Macbassa oli käynnissä useampi. Yksi käsitteli suvereniteettia taiteen keinoin, kansainvälisen oikeuden kurssilla koko kevään istuneena se oli ihan kiinnostava näkökulma käsitteeseen. Toinen näyttely esitteli vuonna 1978 Palestiinan puolesta järjestettyä taidenäyttelyä. Omaksi suosikikseni nousi argentiinalaisen kirjailija Osvaldo Lamborghinin visuaalisia tuotoksia, kuten pornoa ja päiväkirjoja yhdistellyt sekalainen setti.

// Contemporary art museum Macba reminded me of Kiasma museum back in Helsinki. If not in the mood for art, Macba is worth cheking out also for the skaters in front of it.

Viikonloppu Barcelonassa

Barcelona, Park GüellBarcelonaBarcelonaBarcelonaBarcelona BarcelonaBarcelona rantaBarcelonaBarcelona Barcelona graffiti katutaide Barcelona Barcelona Barcelona Barcelona

Viikonlopun matkakohde: Barcelona.

Yksi poika kysyi kerran, mitä yleensä etsin uudesta kaupungista. Listasin taidemuseot, kirjakaupat ja kasvisravintolat, bonuksena vintage-puodit. Barcelonasta löytyi kaikkia suosikkejani ja siihen päälle vielä aurinkoa, meri, skeittaajia ja graffiteja joka kulmalla. Ei paha.

Kaupunki oli eloisa, muttei kaoottinen vaan jotenkin helposti lähestyttävä. Sellainen, että kävellessä askelten tahti hidastui itsestään ja hymyilytti ihan vain olla siellä, nauttia lämmöstä (ja halvoista mojitoista).  Rento meininki.

Perjantaina kiertelin päivän itsekseni, lähdin itse jo aamulennolla, kun kaverit tulivat perästä iltakoneella. Yksin haahuilu oli rentouttavaa, ehti tsekkailla sivukujia ja kulmia. Lauantaina kierrettiin porukalla turistinähtävyydet, Sagrada Família ja Park Güell sekä kävelykierros Barri Gòticin kapeilla kaduilla. Sunnuntaina mentiin Andorraan, omituinen paikka. Illalla ehdin vielä rannalle, talviturkki lähti Välimereen.

Tehokkaat kolme päivää siis, eilen palattiin Belgiaan jumalattoman aikaisin lähteneellä lennolla. Kuvia tuli viikonlopun aikana otettua reippaasti, joten palailen Barcelona-tunnelmiin vielä myöhemmin.

// Weekend trip to Barcelona. Sunshine, skaters, sights, sea, street art. Intense three days and a lots of walking around, but also time to chill at the beach (and take a swim in the Mediterranean!).

Passi ja aurinkorasva

Ray-Ban Wayfarer, passi, passport, lomaMeikä istuu tällä hetkellä lentokoneessa jossain Euroopan yllä.

Keväämmällä kaveri ehdotti reissua, sen verran kauemmas, että junan sijaan piti otttaa lennot. Mikä ettei! Passin lisäksi pakkasin mukaan aurinkorasvan ja Ray Banit. Kettureppuun sulloin hippihousut ja varvastossut, niillä pitäisi tässä kohteessa pärjätä.

Palataan asiaan auringosta!

// Holiday! Sunnies and flipflops packed, ready for the sun.

Tuulensieppaajat

Pixadores Pixadores PixadoresDocville alkaa olla osaltani tässä, eilen kipaisin vielä pariin näytökseen. Vähän harmittaa, että monet kiinnostavat leffat menevät ajanpuutteen ja viikonlopun reissun takia ohi, esimerkiksi Kurt Cobain – Montage of Heck ja ravintolamaailmasta kertova Fucking Perfect jäivät kiinnostamaan.

Eilisistä leffoista Dancing in Jaffa valikoitui Israel/Palestiina-kiinnostukseni takia, ihan sympaattinen filmi. Muistutti aika paljon tammikuussa DocPointissa Helsingissä näkemääni dokkaria The First Sea.

Illan toinen pätkä, Pixadores (suom. Tuulensieppaajat) puolestaan oli aivan tajunnanräjäyttävä. Twitterissä vinkattiin, että Docvillessa pyörii suomlaista tuotantoa oleva elokuva, joten menin katsomaan sitä lähinnä jonkun kansallisen uteliaisuuden nimissä. Noh, todellakin kannatti.

Pixadores kertoo neljästä São Paolossa asuvasta graffititaiteilijasta, pixadoreista. He maalaavat siellä, minne muut eivät uskalla, kiipeävät kerrostalojen seiniä ja jättävät merkkinsä maailmaan. Kurjissa oloissa maalaaminen on elämäntapa, henkireikä, joka pitää järjissään.

Ystäväporukka kutsutaan Berliiniin biennaaliin, mutta kadulta galleriaan siirtyminen ei suju helposti. Niin henkilökohtaiset kuin taiteellisetkin erimielisyydet nousevat. Köyhyydestä huolimatta pixadorit pitävät kiinni ylpeydestään, eivätkä taivu sirkuseläimiksi eurooppalaisille, vaan pitävät tinkimättömästi kiinni omasta tavastaan tehdä taidetta.

Elokuva oli jotakin aivan erilaista, kuin mikään aiemmin näkemäni. Pääosin mustavalkoinen dokumentti vei paikkoihin, jotka ovat omasta elinpiiristäni aivan täysin poikkeavia. Kaunis kuvaus ja hypnoottinen musiikki tukivat kokemusta, yksinkertaisuus ja paljaus toimivat. Pixadores laittoi ajattelemaan tuloeroja, yhteiskunnallista kantaaottavuutta ja taiteen valtaa vaikuttamisväylänä, toisaalta myös ihmisyyttä ja ystävyyttä. Tarvetta jättää itsestään jälki maailmaan.

// Two more films from Docville. Dancing in Jaffa was nice, but Pixadores was something else: very impressive and beatiful film about art and friendship.

Leffafestarit belgialaisittain: Docville

docville

Perjantaina Leuvenissa alkoi Docville, dokumenttielokuvafestivaali. Bongasin viestin, jossa festareille etsittiin vapaaehtoisia ja ilmoittauduin mukaan. Muutamien tuntien työpanosta vastaan kasa ilmaislippuja leffoihin, kelpo diili.

Avajaisnäytöksen jälkeinen cocktail-tilaisuus oli huvittava kokemus, sillä en tietenkään ymmärtänyt puoliakaan, mitä minulle puhuttiin. Tarjoilijanhommasta hoitui lähinnä hymyilemällä tyhmänä ja vastaamalla ”joo” ihan kaikkeen. Lippujen tarkastus sentään sujui iisimmin, kun oli vähemmän tarvetta ymmärtää tai tulla ymmärretyksi.

Lauantaina ehdin työvuoroni lomassa katsoa useammankin pätkän. Meksikon huumekartelleista kertova Cartel land pisti miettimään oikeutta ja yhteiskuntajärjestystä, kuinka kaoottisessa tilanteessa oikeuden ottaminen omiin käsiin ei sekään ole aina oikein. The Man Who Saved the World puolestaan vei kylmän sodan tunnelmiin. Hullua ajatella, miten vähän aikaa siitä on. Illan viimeinen filmi, The Visit, pyöritteli sitä, miten avaruusolentojen vierailuun tulisi vastata. Dokumentti haastattelee tutkijoita, poliitikkoja ja turvallisuusalan ihmisiä heidän näkökulmistaan alienien kohtaamiseen.

Eilen kävin yhdessä näytöksessä, joka oli ehdottomasti tähänastisista paras pätkä. The Amina Profile kertoo syyrialaisesta bloggaajasta Amina Arrafista, joka kirjoitti blogissaan ”A Gay Girl in Damascus” Arabikevään tapahtumista. Kun bloggaaja ”kidnapattiin”, heräsivät kysymykset siitä, onko Aminaa edes olemassa. Dokumentti käsittelee kiehtovasti mediaa, sananvapautta ja verkkoidentiteettiä.

// Documentary film festival Docville is going on in Leuven this week. My plan is to sit in the cinema as much as I can.